Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Professori Vireniltä ankarat moitteet päättäjille väärästä marssijärjestyksestä: Ensin päätetään, vasta sitten keksitään perustelut

28.05.2018 |22:07

Taloustieteen emeritusprofessori Matti Viren moittii voimakkain sanakäntein Suomessa yleistä päätöksentekotapaa, jossa päätetään ensin ja vasta sen jälkeen keksitään perustelut.

Veroja, velkaa ja kaverikapitalismia -kirjan julkistustilaisuudessa perjantaina puhunut Matti Viren pohti tieteellisen yhteisön ja ajatuspajojen roolia.

– Suomalaisen järjestelmän ongelma on, että talouspolitiikan valmistelussa edetään hyvin omituisella tavalla. Marssijärjestys etenee sillä tavalla, että ensin päätetään ensin asioista – esimerkiksi hallitusohjelmassa sovitaan asioista ja sitten jälkikäteen ollaan selvittävinään sitä mitä tapahtuu ja mitä se mahdolllisesti maksaa.

– Suomessa päätetään ensin asioita, sen jälkeen ollaan selvittävinään, mikä on oikea päätös.

– Esitetyillä argumenteilla ei ole niin väliä. Suomessa olennaista on se, mitä instituutiot sanovat mistäkin. Arvovalta on se, jolla on merkitystä. Sisältö tulee kaukana perässä.

Matti Viren Tuumaustunnilla perjantaina 25.5. Youtube, 18 min 31 sek.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
4.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
7.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
8.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
9.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää