

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS haluaa tuntuvia tiukennuksia kansalaisuuslakiin: ”Somali saa helpommin kansalaisuuden kuin suomalainen Ahvenanmaalta kotipaikkaoikeuden”
Perussuomalaiset esitteli tänään eduskunnassa lakialoitteensa, jossa esitetään, että Suomen kansalaisuuden saamisen asumisaikavaatimus nostetaan nykyisestä viidestä vuodesta kymmeneen vuoteen.
– Nykyään Suomen passeja jaetaan kuin liukuhihnalta. Suomen kansalaisuuden ei pidä olla etukäteislahja maahanmuuttajalle, jolla yritetään kannustaa kotoutumiseen. Kansalaisuuden tulee olla osoitus jo toteutuneesta ja todistettavasta sopeutuneisuudesta, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio huomautti.
Poikkeuslait kumottava
Perussuomalaisten lakialoitteessa kumottaisiin myös poikkeus, jossa kansainvälistä suojelua saava henkilö voi hakea kansalaisuutta jo neljän asumisvuoden jälkeen.
– Näin ollen somali saa nykyään Suomen kansalaisuuden nopeammin kuin Suomen kansalainen saa Ahvenanmaalta kotipaikkaoikeuden, Tavio hämmästeli.
Vetovoimatekijä haittamaahanmuutolle
Tavion mukaan Suomen nykyinen löysä kansalaisuudenmyöntämispolitiikka on turvapaikanhakijoille vetovoimatekijä. Hän huomautti, että turvapaikan tai kansalaisuuden saaneille on tyypillistä jopa lomailla lähtömaassaan, joka turvapaikkaa haettaessa oli väitetysti liian vaarallinen.
– Uusi siirtolaiskriisi on tuloillaan ja tähän on varauduttava lainsäädännön parannuksilla. On huolestuttavaa, että istuva hallitus ei ole ryhtynyt vaadittaviin toimiin. Päinvastoin näyttää siltä, että hallitus on toteuttamassa haitallisia toimenpiteitä. Esimerkiksi turvapaikanhakijoille aiotaan antaa laajemmin oikeusapua valtion varoista, Tavio totesi.
Kotoutuminen surkeaa, oli kansalainen tai ei
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan ei ole mitään näyttöä siitä, että liberaali kansalaisuuspolitiikka sitoisi ihmisen suomalaiseen yhteiskuntaan ja edistäisi kotoutumista. Halla-aho totesi, että OECD-maiden ulkopuolelta tulleiden ihmisten integraatio on surkealla tasolla kansalaisuudesta tai sen puutteesta riippumatta.
– Ihminen ei arvosta sellaista, jonka eteen ei joudu ponnistelemaan. Suomeen pääseminen ei ole ihmisoikeus vaan etuoikeus. Saman pitäisi päteä suomalaiseksi tulemiseen.
Lojaliteetti Suomea kohtaan kyseenalainen
Halla-aho huomautti, että kansalaisuus antaa äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden valtiollisissa vaaleissa. Siksikin on hänen mielestään tärkeää, että kansalaisina on vain ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet Suomeen, sen kansaan ja niiden etuun.
– On hyvin outoa, jos esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta on päättämässä ihmisiä, joiden lojaliteetit ovat muualla ja joiden päällimmäinen intressi on saada Suomeen mahdollisimman paljon heimoveljiään tai uskonveljiään.
Nykyinen laki mahdollistaa ongelmien piilottelun
Halla-aho epäilee, että mahdollisuus lakaista maahanmuuton ongelmia maton alle on keskeinen syy siihen, että tietyissä piireissä nopeasta kansalaistamisesta halutaan pitää kiinni.
– Joka vuosi noin tuhat irakilaista ja somalia muuttuu tilastoissa suomalaisiksi. Heidän aiheuttamansa kustannukset julkiselle taloudelle muuttuvat yleisiksi kustannuksiksi. Heidän tekemänsä rikokset muuttuvat suomalaisiksi rikoksiksi, Halla-aho perusteli.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sopeutuminen asumisaikavaatimus kansalaisuuden myöntäminen somalialaiset Siirtolaiskriisi irakilaiset Suomen kansalaisuus lakialoite Ville Tavio perussuomalaiset Jussi Halla-aho maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallintovaliokunnan perussuomalaisilta kova lista haitallisen maahanmuuton kitkemiseksi: ”Kaikki muut puolueet vihervasemmiston linjalla.”

Saksassa halua poistaa jihadistitaistelijoilta maan kansalaisuus – Suomessa ei

Halla-aho: Suomen passien jakaminen pantava kuriin – kansalaisuuksia myönnetty eniten heikoimmin työllistyville

Taviolta lakialoite: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus tuplattava

Immonen: Kansalaisuuslakia on tiukennettava – ”Nykyisellään selkeä maahanmuuton vetovoimatekijä”

Ruotsi ja Suomi myöntävät anteliaasti kansalaisuuksia maahanmuuttajille eurooppalaisessa vertailussa

Lakivaliokunnan perussuomalaiset turvapaikanhakijoiden oikeusavusta: Tämä on jälleen Sanna Marinin hallituksen arvovalinta – ”Vieraat ensin ja suomalaisille se, mitä jää”

Rantanen ja Ronkainen: Kaksoiskansalaisuuden ehtoja kiristettävä – ”Tosipaikan tullen nämä henkilöt olisivat vakavan valinnan edessä”
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Kolumni: EU:n ”huippudiili” – Maksa 7 000 miljoonaa euroa, saa 2 000 miljoonaa euroa
Espanjassa on paljastunut, että sosialistihallitus on käyttänyt vuosina 2024–2025 yli kymmenen miljardia euroa EU-elvytysrahoja eläkkeisiin ja valtion sosiaalimenoihin. Siis käytännössä jokapäiväisen kulutuksen paikkaamiseen, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Päivän pointti: Ilta-Sanomat kutsui vihreiden eduskuntavaaliehdokkaan arvioimaan perussuomalaisten uutta logoa

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Elinkeinoelämän keskusliitto vaatii lisää maahanmuuttajia, mutta ei tiedä, mihin tulijat työllistyisivät
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluaa lisätä maahanmuuttoa, mutta EK:n johtaja Ilkka Oksala ei kysyttäessä pysty nimeämään yhtään teollisuudenalaa, jossa työvoimapula on tällä hetkellä akuutti. Samaan aikaan Suomessa on arviolta satatuhatta työtöntä maahanmuuttajaa.

Työttömyyden kasvu johtuu edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikasta – Mäkelä: Sosialistien opit tuottavat vain kurjuutta ja leipäjonoja
Perussuomalaiset korostaa, että julkisen talouden sopeutustoimet tulee jatkossakin kohdentaa hyvinvointiyhteiskunnan kannalta toissijaisiin kohteisiin. Erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan myös suurin osa Suomen kansasta kannattaa menosäästöjen kohdentamisia epäolennaisiin kohteisiin, kuten Yleisradioon ja kehitysapuun.

Kolumni: Ibiza-Antin Espanjan tauti
Tarina siitä, miten Ibiza-Antin vaalipelko sai hänet hurraamaan kriisistä kriisiin seikkailevaa, ylivelkaista ja tulonsiirroista riippuvaista vasemmiston johtamaa Espanjaa.

Antikainen ja Aittakumpu: Tuoreet paljastukset osoittavat, että Opetushallituksen aika on ohi
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Pekka Aittakumpu ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa he vaativat Opetushallituksen lakkauttamista ja sen ydintehtävien siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen.















