
PS: Kestävän kehityksen tavoitteita ei pidä maksattaa suomalaisella duunarilla
Perussuomalaiset on valmis edelleen leikkaamaan valtion budjetista maksettavasta kehitysrahoituksesta ja siirtymään kohti vapaaehtoista yksityishenkilöiden ja yritysten maksamaa tukea.
Agenda 2030 on YK:n globaali kestävän kehityksen ohjelma, jossa Suomi on mukana. Tämä ohjelma pitää sisällään suuntaviivoja, joilla Suomi kehittyy muun maailman mukana kestävästi. Valtioneuvoston selonteko vastaa siihen, mitä hallitus käytännössä tekee näiden kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi tulevaisuudessa.
– Perussuomalaiset ensinnäkin kiittää hallitusta siitä, ettei se realistisesti tavoittele 0,7 prosentin kehitysapuosuutta bruttokansantuotteesta. Suora käteinen ei ole kehittänyt kolmansia maita tähänkään asti, muistuttaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.
– Perussuomalaiset on valmis edelleen leikkaamaan valtion budjetista maksettavasta kehitysrahoituksesta ja siirtymään kohti vapaaehtoista yksityishenkilöiden ja yritysten maksamaa tukea.
Jatkuvaa rahojen väärinkäyttöä
Perussuomalaiset uskoo, että yksityinen apu on huomattavasti hedelmällisempää ja kasvattaa kansoja tulemaan toimeen omillaan.
– Ruohonjuuritason työ esimerkiksi tyttöjen ihmisoikeuksien ja koulutuksen parissa on tärkeää. Nyt kuitenkin jatkuvasti paljastuu varojen väärinkäyttöä. Emme hyväksy tällaista. On siirryttävä suoraan auttamiseen, Meri jatkaa.
Energiaverojen kiristys vie työn muualle
Perussuomalaiset näkevät, että energiaverotuksen kiristäminen sekä mahdollinen tukien leikkaus kääntyy ympäristö- ja taloustavoitteita vastaan raskaasti.
– Me emme halua maksattaa kestävän kehityksen tavoitteita suomalaisen duunarin taskusta. Näin tapahtuisi, mikäli kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan tavoitteet toteutuisivat. Jos esimerkiksi energiaintensiivisten alojen tukia puretaan liikaa, ne alat muuttavat pois Suomesta, ympäristövaliokunnan jäsen Olli Immonen huomauttaa.
– Tämä on niin sanottua hiilivuotoa, jossa teollisuus karkaa maihin, jossa ympäristöstä ei välitetä. Perussuomalaiset haluaa pitää teollisuuden ja työpaikat täällä, jossa ympäristölle annetaan korkea arvo. Vihreille se tuntuu olevan niin, että pois silmistä ja pois mielestä.
Langat pidettävä omissa käsissä
Agenda 2030:n tavoitteena on lisätä sosiaalista oikeudenmukaisuutta, huolehtia ympäristöstä sekä parantaa samalla talouden kestävyyttä. Perussuomalaiset pelkää, että kaikki nämä tavoitteet jäävät toteutumatta, jos toiveet energiaintensiivisten alojen tai maatalouden tukien lakkauttamisista toteutuvat Kepan toiveiden mukaisesti.
– Suomalainen on vastuullinen ihminen, joka haluaa jättää jälkipolville puhtaan ympäristön. Siksi me haluamme pitää langat omissa käsissä, Meri päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










