

PS-ministerit: Pakolaiskysymys pitää hoitaa hallitusohjelman mukaisesti
Kärjistynyt maahanmuuttotilanne täytyy hoitaa jatkossakin hallitusohjelmaan kirjattujen periaatteiden mukaisesti. Näin painottaa perussuomalaisten ministeriryhmä ensimmäisessä kesäkokouksessaan Imatralla.
Perussuomalaiset on vuosia varoittanut tästä pinnan alla kytevästä ongelmasta. Euroopan unioni teki karkean virheen avatessaan oven yhteiseen taakanjakoon. Se oli selkeä, houkutteleva signaali ihmissalakuljettajille ja laittomille maahanpyrkijöille. Siksi perussuomalaiset äänestivät hallituksessa taakanjakoa vastaan.
Vetovoimaa pitää hillitä
Suomi ei voi yksin vaikuttaa riittävästi turvapaikanhakijoiden räjähdysmäiseen kasvuun. Hallitus kuitenkin reagoi siihen toimilla, jotka koskettavat poikkihallinnollisesti useita eri hallinnonaloja. Perussuomalaiset ministerit ovat työssä keskeisillä paikoilla.
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä on jo aloittanut työn niin sanottujen vetovoimatekijöiden poistamiseksi. Oikeusministeriössä Jari Lindström selvittää tukien maksatusten perustuslaillista puolta.
Suomi harkitsee pistokokeita
Ministerit näkevät ns. Dublin-asetuksen noudattamisessa selkeitä puutteita. Moni maa on ottanut käyttöön pistokokeet rajoillaan. Suomen on syytä harkita samaa käytäntöä, ministerit arvioivat.
EU:n yhteisessä päätöksenteossa perussuomalaiset vaatii yhteisten pelisääntöjen noudattamista. Yhdessä sovitusta täytyy pitää kiinni. Hallituksen pakolaispolitiikassa täytyy noudattaa hallitusohjelmaa.
Veli-Pekka Leskelä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Emeritusprofessori Vesa Kanniainen: ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen väitteet maahanmuuton hyödyistä harhaanjohtavia”
Maahanmuutto rasittaa julkista taloutta, vaikka maahanmuuton hyödyt olisi huomioitu laskelmissa, toteaa kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen Leevi Leivon haastattelussa.

PS-Nuoriso: Suomalaiset ulos ja mamut tilalle – tähän johtaa kuntien punavihervalta
Perussuomalainen Nuoriso on tuohtunut Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää kaupungin rivitalojen asukkaat pois, jotta asuntoihin voidaan asuttaa läheiseen vastaanottokeskukseen saapuvia turvapaikanhakijoita.

Vasemmiston verkkomedia huolestui naispoliitikkojen häirinnästä – samaan aikaan vasemmiston puolueaktiivi lietsoo häirintää naispoliitikkoa kohtaan
Vasemmistoliiton aktiivien toimittama Vasen kaista -verkkomedia julkaisi eilen laajan kirjoituksen naispoliitikkoihin kohdistuvasta häirinnästä. Tänään valtiovarainministeri Riikka Purra on kertonut häneen kohdistuneesta häirintäaktivismista, jonka taustalla on muun muassa vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas.

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”
Yle uutisoi 12.8.2025 Mikkelin kaupungin päätöksestä häätää suomalaisia vuokralaisia kodeistaan vastaanottokeskuksen tieltä. Rivitalot vuokraa jatkossa Luona Oy, jolla on vastaanottokeskus naapurissa. Asukkaat pitävät kaupungin ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Mikkelin tapausta hälyttävänä esimerkkinä siitä, mitä on odotettavissa, ellei turvapaikkapolitiikan kiristyksistä pidetä kiinni ja kiristetä lisää.

Demarit hamuavat lisää äänestäjiä: 600 000 maahanmuuttajaa asutettava Ruotsin halutuimmille alueille
Ruotsi on edelleen luokkayhteiskunta, jossa hyvinvoivat nettoveronmaksajat asuvat omakotitaloissaan vehreillä huvila-alueilla. Sosialidemokraattien mielestä tämä on kestävän kehityksen vastaista ja väestö pitäisi sekoittaa. Muutto veden ääreen äveriäälle alueelle olisi varmasti monen kolmen miljoonan vuokralaisen mieleen ja tämä demareiden kädenojennus muistettaisiin varmasti myös vaaleissa.

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita
Pääkaupunkiseudulla asuminen eriytyy yhä voimakkaammin asukkaiden äidinkielen ja sosiaalisen aseman mukaan. Nuorimmissa ikäluokissa jo puolet joidenkin alueiden asukkaista on vieraskielisiä. Vapaarahoitteisten asuntojen keskihinta kertoo puolestaan siitä, että uudistuotanto tai remontointi saattaa näillä alueilla olla haastavaa. Segregaatio sen sijaan on pomminvarmaa.

Purra: Suomessa edelleen kuvitellaan, että tunkemalla veronmaksajan rahaa joutavaan tai haitalliseen tuotetaan elinvoimaa ja kasvua – ”Siksi kai maa tähän jamaan on päätynytkin”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi somekanavillaan tapausta, jossa Mikkelin kaupunki ajaa vuokra-asukkaita pois kodeistaan, koska asunnot jatkossa vuokrataan turvapaikanhakijoille. Purra kuvaa Mikkelin toimintaa harhaiseksi.

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista
Kansantaloustieteen emeritusprofessori Matti Virén kehottaa kaikkia pohtimaan valtiovarainministeriön esittämiä sopeutustoimia samanaikaisesti lakisääteisten peruspalvelujen, kuten terveydenhuollon rahoituspaineiden rinnalla. Toissijaisiin kohteisiin, kuten kotouttamiseen ja yritystukiin, ehdotettuja leikkauksia Virén pitää sopivina, ja muistuttaa, että leikkaamatta jättäminen ei ole nyt vaihtoehto.

Tyytymättömyys opetushallitukseen kasvaa – jo osa alan ammattilaisistakin näyttää vihreää valoa organisaation lakkauttamiselle
Valtiovarainministeriön ehdotus Opetushallituksen lakkauttamisesta on kansan keskuudessakin nähty aiheellisena säästötoimena hallinnon virtaviivaistamiseksi ja tehostamiseksi. Samalla Opetushallitus on kansalaiskeskusteluissa tunnistettu politisoituneena instituutiona, joka on vähitellen ajautunut kauas alkuperäisistä tavoitteistaan. Seurauksena on muun muassa oppimistuloksien heikkeneminen.

Perussuomalaiset Naiset vaatii: Riikka Purraan kohdistuvan ajojahdin on päätyttävä nyt
Brutaaleja graffiteja julkisilla paikoilla, joissa veitsi on isketty Riikka Purran rintaan. Mielenosoituksessa banderolli, jonka kuvassa leikataan Purralta pää, tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa ja kannustuksia tehdä perättömiä ilmiantoja ministeri Purrasta mielenterveyshuoltoon. Nyt riittää, vaatii perussuomalaisten naisjärjestö - ajojahdin on päätyttävä!