

Perussuomalaisten teettämässä kyselyssä yli 75 prosenttia olisi valmis panostamaan ilmastotalkoisiin enimmillään 100 euroa vuodessa.
Purra: Ilmastobarometrin tulokset ristiriitaisia – ”Kukaan ei ole valmis puhumaan rahasta”
Maanantaina julkaistiin Ilmastobarometri 2019 -kansalaiskyselyn tulokset. Valtionhallinnon ilmastoviestinnän ohjausryhmän tilaamassa ja TNS Gallupin tekemässä kyselyssä suomalaisilta kysyttiin, mitä he ajattelevat ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja ratkaisuista. Tulokset ovat hyvin ilmastomyönteisiä.
Barometrin mukaan ilmastonmuutoksen hillinnän ja vähäpäästöisen yhteiskunnan kehittämisen tulee olla seuraavan hallituksen kärkiteema. Lähes puolet vastanneista on sitä mieltä, että fossiilisten polttoaineiden sekä lihan ja maitotuotteiden veroja pitää nostaa. Barometrin mukaan suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että poliitikkojen pitää tehdä asian eteen enemmän, mutta että he eivät uskalla, koska se vaarantaisi heidän uudelleenvalintansa.
Miksi puolueet tulevat perussuomalaisten linjoille?
Tiedekulmassa järjestetyssä puolueiden paneelissa perussuomalaisia edusti poliittinen suunnittelija Riikka Purra. Hän ei ole vakuuttunut barometrin tuloksista:
– Tuloksissa on selkeä sisäinen ristiriita, kuten hyvin usein tällaisista asioista kansalaisilta kysyttäessä. Mikäli niin moni oikeasti olisi näin ilmastomyönteinen, poliitikkojen nimenomaan kannattaisi myös uudelleenvalintansa varmistaakseen olla yhtä ilmastomyönteisiä. Näin ei kuitenkaan ole. Mitä lähemmäksi vaalit tulevat, sitä enemmän puolueet irtaantuvat esimerkiksi sopimistaan ilmastotyöryhmän linjauksista.
Purra viittasi paneelissa torstain Yleisradion puheenjohtajapaneeliin, jossa kokoomus, keskusta, demarit ja jopa vasemmistoliitto peruivat ja selittelivät aiempia ilmastomyönteisiä kantojaan.
– Kovasti suuret puolueet tuntuivat nyökyttelevän perussuomalaiselle linjalle. Olemme tässäkin asiassa johdonmukaisia eikä meidän tarvitse muuttaa mielipiteitämme ja tavoitteitamme sen mukaan, missä puhutaan tai kuka puhuu, Purra sanoo.
Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka irtaantui ilmastotyöryhmän neuvotteluista.
Luvassa posketon hintalappu
Ilmastobarometrin tulokset antavat myös erittäin positiivisen kuvan siitä, mihin kansalaiset ovat valmiita. Melkein puolet sanoo vähentäneensä autoilua ilmaston takia. 40 prosenttia sanoo vähentäneensä lentomatkailua. Noin puolet sanoo vähentäneensä sekä tavaroiden ostamista että sähkönkulutusta ilmastosyistä.
– Kyselyiden psykologia on sellainen, että ihmiset liioittelevat. Monet muut tutkimukset ja selvitykset ovat saaneet toisenlaisia tuloksia. Kun perussuomalaiset tilasi TNS Gallupilta kyselyn, jossa tiedusteltiin selkeitä euromääriä, joita kansalaiset ovat valmiita panemaan ilmastotoimiin, tulos oli hyvin erilainen, Purra kertoo.
Perussuomalaisten tilaaman kyselyn perustella yli viidennes suomalaisista ei ole valmis laittamaan euroakaan ilmaston hyväksi. Yli 75 prosenttia on valmis panostamaan enimmillään 100 euroa vuodessa.
– Mikäli ilmastotoimet esimerkiksi punavihreällä hallituksella ovat sellaisia kuin nämä puolueet nyt väittävät, lasku jokaiselle suomalaiselle tulee olemaan huomattavasti paljon suurempi kuin tuo 100 euroa, Purra toteaa.
– Ilmastobarometrissa ei kysytty riittävän konkreettisesti hintaa eikä maksuhalua. Paneelissa esimerkiksi vihreiden Emma Kari väitti, että Suomi tukee tällä hetkellä ilmaston tuhoamista. Tosiasia tietysti on, että Suomi tukee esimerkiksi vientiteollisuutta, jolla taas on valtava vaikutuksensa meidän kaikkien hyvinvointiin, Purra selittää.
Kiina vastuuseen ja metsää Afrikkaan
Perussuomalaisilla on paljon konkreettisia näkemyksiä siitä, miten ilmastoon vaikutetaan. Puolueen ympäristöpoliittisten linjausten mukaan suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko. Erityisen saastuttavista maista tuotaville tuotteille pitäisi saada hiilitulli. Ydinvoima on välttämätöntä, mikäli päästöttömästä energiantuotannosta halutaan edes puhua.
– Kaikkien siis pitää puhua ilmastosta, mutta kukaan ei ole valmis puhumaan rahasta tai edes siitä, miten ilmastoon oikeasti vaikutetaan. Kyse on globaalista ongelmasta, ja se, että Suomi sahaa oman oksansa, ei vaikuta asiaan mitenkään. Kiina ja muut saastuttajat vastuuseen ja vaikka metsitystä Afrikkaan – jotakin muuta kuin lihaveroa, autokieltoa, utopistisia sähköautotavoitteita ja ihmisten syyllistämistä, Purra lataa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lihavero suomalaiset Autoilu Riikka Purra Ydinvoima sähköauto Kiina ilmastopolitiikka perussuomalaiset Asuminen Energia Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Jättäkää lapset rauhaan ilmastovouhotukselta

Halla-aho herättelee äänestäjiä: “Politiikassa eletään nyt takinkääntöviikkoja – vain perussuomalaisten linja on selkeä ja pysyvä”

Putkonen: Ilmastopolitiikan kurittajien rivit harvenevat, kun päästötavoitteiden toimenpiteiden hintalappu valkenee suomalaisille
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Some repesi riemuun koraaninpolttajan kuoleman jälkeen – ”Tilanne ei ole enää viranomaisten hallinnassa”
Koraanin polttajan murha on herättänyt mielipiteiden ristiaallokon kautta maailman. Tilanne Ruotsissa ei pommien räjähdellessä ole enää viranomaisten hallinnassa. Esiin on noussut epäilyjä siitä, että kansankodissa on tahoja, joilla on omat lakinsa.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää