

PS ARKISTO
Purra: Uniper puoli-ilmaiseksi Saksalle – Suomelle rippeet
Suomen valtiolla ei ole ollut missään vaiheessa omistajaohjausotetta Fortumista. Myöskään Fortumilla ei ole ollut missään vaiheessa pitävää otetta Uniperista, sillä viimekätinen päätäntävalta on saksalaisilla niin force majeurin julistamisesta kuin Uniperin pystyssä pitämisestäkin, huomauttaa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra.
Riikka Purra arvioi, että kun Uniper kansallistetaan ja Saksa maksaa osakkeista tämän hetken tiedon mukaan noin 500 miljoonaa euroa, on selvää, että Fortumille ja sitä kautta suomalaisille kertyy miljarditappiot, sillä aikanaan Fortum – ja sitä kautta veronmaksajat – maksoivat Uniperistä noin seitsemän miljardia euroa.
Saksa teki tietoista politiikkaa
Purran mukaan heinäkuun ”pelastuspaketissa”, jonka oli siis tarkoitus nimenomaan estää kaatuminen ja kansallistaminen, Saksa jo sai pilkkahinnalla ison osan Uniperista. Fortumin alaskirjaukset tulevat olemaan merkittävät.
– Saksa teki poliittisilla päätöksillään Uniperista tappiopesäkkeen. Tappioilla tuettiin saksalaisia kotitalouksia ja yrityksiä myymällä heille alle markkinahintaista maakaasua. Tappiot rahoitettiin pakottamalla Fortum lainaamaan rahaa Uniperille.
– Kun Uniperin arvo oli näin painettu lähes nollaan ja Fortumilla ei enää ollut mahdollisuutta eikä edes halua luotottaa enempää, Saksan valtio esitti ostotarjouksen: saatte pikkurahat osakkeista, mutta saatte sentään aiemmin lainaamanne kahdeksan miljardia takaisin, ota tai jätä – tai muuten jatketaan tappioiden tekemistä, Purra kuvaa tilannetta.
Hallitus yrittää keplotella itsensä ulos
Lainarahan takaisin saaminen ei ole Purran mukaan mikään voitto vaan lain edellyttämä toimi.
– Jos hallitus tätä juhlii, se vain yrittää keplotella itsensä ulos ongelmista. Saksa saa Uniperin puoli-ilmaiseksi ja Suomi saa rippeet, Purra toteaa.
Loppulasku vielä hämärän peitossa
Purra arvioi, että suurin uhka on edelleen, että Suomen valtio joutuu pääomittamaan Fortumia myöhemmin isosti. Yhtiö joutuu tekemään alaskirjauksia niin Uniperista kuin Fortumin Venäjä-seikkailuistakin, eikä kukaan vielä tiedä kuinka paljon.
– Lisäksi epäoikeudenmukaisinta kansallistamisessa on, että Uniper on saamassa siihen mukaan myös arvokkaimmat ja kannattavat osat, vesi- ja ydinvoimalaitokset. Ne ovat olleet osin suomalaisten omistamia entisen pääomistajan Fortumin kautta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- voimalaitokset miljarditappiot Uniper Kansallistaminen veronmaksajat Riikka Purra Omistajaohjaus Fortum Velkaantuminen Saksa hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra pelkää Uniper-sotkusta koituvan veronmaksajille miljarditappiot: ”Suomessa olisi omia, kansallisia kohteita, joihin tarvittaisiin kipeästi rahaa”

Tavio: Saksa uhkaa viedä suomalaisilta vesivoimaloita

Perussuomalaisilta välikysymys energiasta ja Fortum-politiikasta: Veronmaksajien tappiot jopa 15 miljardia euroa – kukaan ei ota vastuuta

Purra: Sähkön hinta perustuu nyt Saksan virheisiin tulla täysin riippuvaiseksi venäläisestä kaasusta – demareiden lobbaamien kaasuputkien ansiosta

Tavio: Uniperin tappioiden rahasummalla saisi maksettua kaikille suomalaisille vuodeksi ruoat ja juomat

Junnila Uniperin myynnistä Saksalle: Valtion omistajapolitiikan johtaminen on ollut heikkoa ja avutonta

Mäkelä valtionyhtiö Fortumista: ”Kuuluuko seikkaileminen ja bisneksen tekeminen ulkomailla valtion tehtäviin – mielestäni ei”

Mäenpää hallitukselle: ”Tuntuu siltä kuin puhuisimme kiviseinälle tai kuuroille korville”

Uniper-sotkusta olisi otettava opiksi – Tavio toivoo valtiolta jatkossa vahvempaa omistajaohjausta: ”Tulisi valvoa strategioita ja ennen kaikkea kansallista etua”
Viikon suosituimmat

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Helsingin teologisessa tiedekunnassa opiskeleva nainen kirjoitti loppuesseeseensä sanan “islamisaatio”, ja bumerangihan siitä tuli – “Ei voida arvostella”
Opiskelija käytti tenttivastauksensa yhdessä osassa sanaa ”islamisaatio.” Tentaattori ilmoitti, ettei tenttivastausta voi arvioida, koska siinä esiintyi termi, joka ei yliopiston mielestä ollut "akateemisesti vakiintunut". Tapaus osuu tieteenteon ytimeen. Opiskelija oli ehdottanut islamisaatiota jatkotutkimuksen aiheeksi. Jos jotakin väitettyä tai oletettua ilmiötä ei saa ehdottaa edes tutkimuskohteeksi siksi, että ilmiö ei ole ”akateemisesti vakiintunut”, putoaa tutkimukselta pohja. Yliopistojen tehtävä kun on juurikin tutkia sitä, mikä ei ole vielä tiedossa.

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla
Ilmastokeskustelu muistuttaa tänään monin tavoin 1600-luvulla käytyjä väittelyitä ja käsityksemme ilmastonmuutoksesta peilaavat yllättävällä tavalla ikivanhoja ajatuksellisia rintamalinjoja. Yhdet vaativat kulutuksen vähentämistä, toiset uskovat vihreään teknologiaan ja kolmannet kieltävät kokonaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon.

Saksan tuleva hallitus haluaa kieltää valehtelun ja viedä kansankiihottajilta oikeuden asettua ehdokkaaksi vaaleissa
Saksan kristillisdemokraattien ja demarien hallituskoalitio aikoo säätää desinformaation levittämisen rangaistavaksi teoksi. Valeuutisten levittämistä tehostavien verkkorobottien käyttö kielletään. Mediaa valvomaan se haluaa oman koneistonsa. Kritiikissä kysytään, aikooko mustapunahallitus perustaa myös totuusministeriön.

Yhdysvallat: Valkoinen talo ehdottaa julkisen yleisradiotoiminnan rahoituksen lopettamista

Hallitus harkitsee vakavasti palkkojen veroalea – SAK, jonka pitäisi olla duunareiden puolella, aloitti heti neliraajajarrutuksen: Vastustaa työntekijöiden ostovoiman vahvistamista
SAK ja ay-liike laajemminkin on jyrkästi asettunut vastustamaan hallituksen kaavailemaa ansiotuloverotuksen keventämistä - siitäkin huolimatta, että matalampi verotus tarkoittaa enemmän käteen jäävää vastiketta työn tekemisestä. Kokonaisuudessa kannattaa huomata, että vaikka veronalennukset hyödyttävätkin työntekijää ja lisäävät ostovoimaa, liitot eivät veronalennuksista hyödy mitään.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Joko saataisiin veroja oikeaan suuntaan ja kasvu liikkeelle Suomessakin?
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra postaa veroista Facebookissa ja viestipalvelu X:ssä. Purran mukaan Suomi häviää verojen ja talouskasvun Ruotsi-maaottelun.

Ministeri Ranne: Asfaltti tuoksuu taas tänä kesänä – ”Tiehankkeet työllistävät nimenomaan suomalaisia”
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että teitä korjataan taas ennätystahtiin perussuomalaisten vahtivuorolla.