

MATTI MATIKAINEN
Purra: Vuoden 2015 siirtolaiskriisiä edeltäneet tapahtumat verrattavissa nykytilanteeseen – ”Tavoitteena pitää olla nolla turvapaikanhakijaa”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kokee, että oleellisin ero tämän päivän tapahtumilla ja vuoden 2015 siirtolaiskriisiä edeltäneillä tapahtumilla on se, että yleisesti hyväksytty yhteiskunnallinen narratiivi on nyt ”hybriditoiminta” – kun se vuonna 2015 oli ”pakolaisuus”.
– Jopa Suomen ja Euroopan vihreimmissä ja sosialistisimmissa piireissä on ainakin osittain hyväksytty se tosiasia, että Valko-Venäjä ajaa siirtolaisia tarkoituksella EU:ta kohti ja että tämän tarkoitus on horjuttaa kohdemaita ja unionia, Riikka Purra toteaa.
Mahdollisuus käytetään hyväksi
Hän huomauttaa, että käytännössä tilanne ei kuitenkaan ole juuri erilainen vuoden 2015 tapahtumiin verrattuna.
– Kehitysmaat ovat täynnä ihmisiä, jotka hyvin pienellä houkuttelulla lähtevät ilomielin kohti Eurooppaa, olipa heillä varsinaisia kansainvälisen suojelun saamisen edellytyksiä tai ei. Niin kauan kuin tilanne on tämä – eli että ihmisillä on mahdollisuus päästä korkean elintason maihin ja saada loppuelämän ylläpito – mikään ei muutu.
Turvapaikkajärjestelmä on ollut kestämätön pitkään
Purra muistuttaa, ettei turvapaikkajärjestelmä ei ole vuosikymmeniin toiminut, kuten sen ajateltiin toimivan. Se ei ole mennyt rikki nyt, kun presidentti Lukashenka lennättää koneellisia irakilaisia ja syyrialaisia Minskiin.
– Koska tilanne ei siis oikeasti ole kovin erilainen vuoden 2015 tapahtumiin verrattuna, ei se tule myöskään kestävällä tavalla ratkeamaan, ennen kuin ymmärretään, että koko järjestelmä pitää uudistaa. Tai oikeastaan purkaa.
Turvaa tarjottava ongelmamaiden lähialueilla
Purran mukaan linkki auttamisen ja siirtolaisuuden välillä pitää katkaista. Humanitaarinen ja muu auttaminen täytyy irrottaa kokonaan kohdemaita peruuttamattomasti muuttavasta siirtolaisuudesta.
Mikäli turvapaikkajärjestelmä tulevaisuudessa säilyy, turvaa tulee tarjota ongelmamaiden lähialueilla eli ulkoistettuna, kuten Tanska on jo esittänyt.
– Tavoitteen tulee siksi olla nolla turvapaikanhakijaa – riippumatta siitä, puhutaanko ”ystävällisestä” länsirajasta vai ”epäystävällisestä” itärajasta.
Muilla puolueilla ei tahtoa uudistaa järjestelmää
Toinen asia on, onnistuttaisiinko järjestelmää koskaan uudistamaan järkevästi, koko globaali todellisuus ja valtavat tyytymättömät väestömassat huomioiden. Perussuomalaisten esitykset sosiaaliperustaisen maahanmuuton kitkemiseksi ovat kaikuneet kuuroille korville.
– Todennäköisempi vaihtoehto ehkä on, että koko järjestelmä ajaa seinään ja kaatuu kokonaan – jossain vaiheessa sen jälkeen, kun Eurooppa näyttää vielä huomattavasti vähemmän Euroopalta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kohdemaat Aljaksandr Lukašenka Hyvesignalointi hybridivaikuttaminen Valko-Venäjä auttaminen turvapaikkajärjestelmä Eurooppa Tanska Siirtolaisuus Suomi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vaalipaniikki iski kokoomukseen – Riikka Purran jämäkkä linjaus pakotti Petteri Orpon selittelemään

Vihreiden ministereiden sekavat ja ristiriitaiset puheet herättävät hämmennystä – Antikainen: Miksi vihreitä kiinnostavat kansallisen turvallisuuden sijasta vain turvapaikanhakijat?

EU-asiakirjan mukaan Suomi on laittomien siirtolaisten pääkohde – Purra: ”Lainsäädännöllisillä muutoksilla ja rajatoimilla on nyt todella kiire”

Perussuomalaisilta välikysymys hallituksen maahanmuuttopolitiikasta: On säädettävä hätätilapykälä, jonka nojalla turvapaikkahakemuksia ei vastaanoteta poikkeustilanteessa

Yhdysvallat ja Ukraina huolissaan Venäjän joukoista rajaseudulla – Ukraina pelkää uutta hyökkäystä talvella

Liverpoolin itsemurhapommittaja sai kielteisen turvapaikkapäätöksen jo 2015 – sisäministeri haluaa rajoittaa valituskierrettä

Uusia pakolaisleirejä nousee kanaalin rannoille – Britannia ja Ranska ottavat yhteen Euroopan herruudesta

Liettualla tiukka linja: Turvapaikka vain kahdeksalle yli kahdesta tuhannesta hakijasta

Antikainen: Puolan rajalla kiviä heittelevät väkivaltaiset nuoret miehet eivät ole hädänalaisia
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ranska taas kaaoksen kourissa – kapina leviää koko yhteiskuntaan
Mielenosoitukset ravistelevat jälleen Ranskaa ja kaaos on leviämässä koko yhteiskuntaan. Jo lauantaina puoleen päivään mennessä maassa oli täysi rähinä päällä ja iltaan mennessä levottomuuksien odotetaan kärjistyvän kansanjoukkojen kasvaessa. Nyt liikkeellä ovat myös maanviljelijät, ammattiliitot ja vuodelta 2018 tunnetuksi tulleet keltaliivit.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












