

PS ARKISTO
Putkonen: Eduskunnassa käydään Suomen viides itsenäisyystaistelu – ”Tämä viikko on vaaran viikko”
Sotaa käydään tällä kertaa talouden saralla. Mikäli ratkaiseva taistelu eduskunnassa hävitään, niin Suomessa komissaarit sanelevat jatkossa, perussuomalaisten työmies Matti Putkonen varoittaa.
Eduskunta äänestää tällä viikolla EU-elvytyspaketista. Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen sanoi maanantaina tuumaustunnilla, että Suomi käy jälleen itsenäisyystaistelua. Putkonen muistutti, että hänen ikäluokkansa isät, työläiskundeista talonpoikiin, taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta 80 vuotta sitten.
– He pysäyttivät ylivoimaisen vihollisen. He estivät totalitarismin pystyttämisen Suomeen sekä sanelun siitä, minkälaista tuotantoa Suomessa saa harjoittaa ja mihin saamme käyttää veromme. Tänään meitä hivutetaan poliittisilla päätöksillä vastaavaan totalitarismiin, josta varjelluimme isiemme raskailla uhrauksilla.
Komissaarit määräävät pian kaikesta
Putkosen mukaan sotaa käydään tällä kertaa talouden saralla.
– Tulevalla viikolla käydään Suomen viides itsenäisyystaistelu, tällä kertaa eduskunnassa. Panoksena ei ole enempää tai vähempää kuin itsemääräämisoikeutemme ja se kuka jatkossa päättää maksamiemme veroeurojen kohtalosta.
Putkonen varoittaa, että mikäli ratkaiseva taistelu eduskunnassa hävitään, niin Suomessa sanelevat jatkossa komissaarit.
– He määräävät minkälaista tuotantoa Suomessa saa harjoittaa, miten paljon saamme kaataa omia metsiämme sekä miten meidän pitää käyttää omat veroeuromme.
Kokoomus kerjää hyväksyntää hallitukselta
Putkonen sanoo, että tämä viikko on vaaran viikko.
– Suomen itsemääräämisoikeuden säilyminen on kokoomuksen ja keskustan kansanedustajien käsissä. Kepu haki takavuosina ohjeet Moskovasta. Tänään Kepu on kallellaan Brysseliin kuin Pisan torni konsanaan.
– Kokoomusherrat kerjäävät hyväksyntää kiirehtimällä liituraitahousujen lahkeet lepattaen pääministerin virka-asunnon Kesärannan aidan sisäpuolelle. He vakuuttelevat verkkoaidan raosta tukeaan hallitukselle.
Putkonen esittääkin lopuksi vetoomuksen kepulaisille ja kokoomuslaisille:
– Älkäämme pettäkö itsenäisyystaistelijoitamme. Meidän sukupolvemme tehtävänä on vaalia itsenäisyyttämme ja suomalaista identiteettiä. Olemme sen velkaa niille, jotka ovat itsenäisyytemme ja lippumme edestä taistelleet.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- komissaarit EU-elpymispaketti kansallinen itsemääräämisoikeus Matti Putkonen hallitus talous Keskusta Kokoomus eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus hajallaan kuin varpusparvi EU-elvytyspaketin vuoksi: Linjattomuudesta tuli uusi linja, kenttäväki raivoissaan venkoilusta – Petteri Orpon johtajuus murenemassa

Keskusta ja vasemmisto sekä hallituksen tueksi rynnännyt kokoomus ylistivät vuorotellen EU-elvytyspakettia Ylellä – perussuomalaiset muistutti ikävistä tosiasioista – ”Talouskurilla on pyyhitty pöytää”

PS kyselytunnilla: Miten suomalainen hyötyy siitä, että se maksaa italialaisten hulppeat lapsilisät ja espanjalaisten lyhyemmän työviikon?

Halla-aho: Miksi hallitus kieltäytyy kertomasta eduskunnalle, kuka EU:sta esitti Suomelle uhkauksia ennennäkemättömistä seurauksista, jos elvytyspaketti ei mene läpi?

Perussuomalaiset moittii hallitusta puuttuvista työllisyystoimista sekä kyvyttömyydestä priorisoida ja karsia julkisia menoja: ”Velkaantuva Suomi ei voi jatkaa rahan kippaamista maailmanparantamiseen”

Eduskunta äänestää tällä viikolla 750 miljardin EU-elvytyspaketista, perussuomalaiset pyrkii kaatamaan paketin – Mäkelä: ”Nyt on aika puhaltaa peli poikki ja sanoa, että tämä ei käy”

Halla-aho: Poliitikkojen keskuudessa on kehittynyt uhriutumiskulttuuri, jossa mikä tahansa omaan toimintaan kohdistuva kritiikki tulkitaan epäasialliseksi

Keskustelu elpymispaketista alkoi – Halla-aho tyrmäsi hallituksen ja kokoomuksen väitteet: Paketti ei liity koronaan, ei ole kertaluonteinen eikä elvytä
Viikon suosituimmat

Antikainen: Vasemmistoliiton kansanedustaja paasasi Venäjän valheita eduskunnassa – ”Nyt riittää”
Kansanedustajat keskustelivat hallituksen esityksestä vuoden 2026 talousarviosta. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho käytti puheenvuoron, jota perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi.

Kansanedustaja Matias Mäkynen väittää hallituksen lisäävän köyhyyttä, mutta tilasto kertoo totuuden: Pienituloisuuden kasvu johtuu maahanmuutosta
Demarikansanedustaja Matias Mäkynen väittää Facebookissa pienituloisten määrän kasvun olevan hallituksen syytä, vaikka tuore tilastotieto osoittaa, että pienituloisuutta on lisännyt lähinnä maahanmuutto.

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

Puolueilla kärkäs kiista 50 000 euron Gaza-avustuksesta Tampereen valtuustossa: ”Raukkamaista! Herätkää ihmisyyteen!”
Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-iltana 1,5 tuntia kestäneen tulisen keskustelun valtuustoaloitteesta humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Demaripormestari Nurminen näyttää, miten kaiken voi tehdä reilummin – Koponen: ”Demarit tekevät arvovalinnan vähentää suomalaista henkilöstöä ja lähettää rahaa ulkomaille”
Tampereen valtuusto pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla lähetti eilen 50 000 euroa Gazaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää päätöstä irvokkaana, kun Tampere on juuri irtisanonut yli sata kaupungin työntekijää.

Trump nostaa islamismin valokeilaan Ruotsissa
Ruotsi on noussut yhdeksi Muslimiveljeskunnan vaikutusvallan keskeisistä maista Euroopassa poliittisten ja järjestöllisten kytkösten kautta. Islamismiin linkittyneet toimijat ovat juurtuneet myös julkisesti rahoitettuun kansalaisjärjestökenttään, jossa Pelastakaa Lapset on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös luokitella useita Muslimiveljeskunnan haaroja terroristijärjestöiksi voi nyt pakottaa Ruotsin arvioimaan suhdettaan poliittiseen islamiin.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.















