Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Raatikainen ehdolla Helsingin pormestariksi

26.08.2016 |10:28

Helsingin perussuomalaiset ovat valinneet pormestariehdokkaakseen kansanedustaja Mika Raatikaisen. Vaaleilla valittu Raatikainen sai noin 60 prosenttia annetuista äänistä. Toiseksi äänestyksessä tuli varakansanedustaja ja varavaltuutettu Mari Rantanen.

– Mika Raatikainen edustaa helsinkiläisyyttä kaikin tavoin. Hän on paljasjalkainen helsinkiläinen, asuu Kontulassa. Hän on toiminut poliisina vuosikymmeniä sekä yli 12 vuotta kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä sekä muissa YK:n alaisissa poliisioperaatioissa. Toisen kauden kansanedustaja sekä valtuustoryhmämme puheenjohtajana hän on myös hyvin perehtynyt kaupungin hallintoon, Perussuomalainen Helsinki ry:n puheenjohtaja Markku Saarikangas kertoo.

– Hänen kokonaisvaltainen kokemuksensa sekä ihmisläheinen luonteensa tekevät hänestä erinomaisen vaihtoehdon Helsingin pormestariksi. Mikaan voit luottaa kaikissa tilanteissa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”

23.02.2026 |11:00

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää