Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Raatikainen: Tuomareiden riippumattomuus turvattava

25.08.2014 |13:57

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen on huolissaan tuomareiden riippumattomuudesta.

– Tuomarin riippumattomuus ja erottamattomuus ovat keskeisiä valtiosääntöoikeudellisia periaatteita. Tuomarin viran tulisi olla lähtökohtaisesti ja pääsääntöisesti vakinainen virka. Vakinaisuus osaltaan turvaa tuomarin riippumattomuutta, Raatikainen muistuttaa.

Lyhyet virkasuhteet arveluttavat

Raatikaisen mielestä tuomarin virat ovat huolestuttavan usein määräaikaisia.

– Määräaikaisten tuomareiden määrä on varsinkin pääkaupunkiseudulla ollut vuodesta toiseen niin huomattava, että vallitsevaa tilannetta voidaan perustellusti pitää vakiintuneena ja rakenteellisena. Näyttää siltä, ettei normaalista juttumäärästä selvitä vakinaisilla tuomariresursseilla.

– Lakivaliokunta on useaan otteeseen kiinnittänyt vakavaa huomiota oikeuslaitoksen määräaikaisten virkasuhteiden suureen määrään. Lyhyet, jatkoltaan epävarmat määräaikaiset virkasuhteet vaarantavat tuomarin itsenäisyyden ja riippumattomuuden, Raatikainen pelkää.

Tuomioistuimilla on itsellään pääosin valta nimittää määräaikaiset tuomarit.

– Asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomarilla on valta nimittää tuomari määräaikaiseen virkasuhteeseen, joka on kestoltaan enintään vuoden. Käräjätuomari saattaa työskennellä vuosia ketjutettujen, laamannin lyhyiden määräysten varassa, Raatikainen sanoo.

Vaalirahakohun jälkeiset säästöt

Raatikaisen mielestä erottamattomuus on avainasemassa arvioitaessa tuomarin riippumattomuutta.

– Tuomarin nimittäminen määräajaksi – esimerkiksi sijaisuuden vuoksi – voi olla käytännön syistä välttämätöntä eikä se sinällään voine olla ristiriidassa perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen tuomioistuimen riippumattomuudelle asettamien vaatimusten kanssa. Tilanne voi kuitenkin olla ongelmallinen silloin, jos tuomarikunnasta merkittävä osa on jatkuvasti asemassa, jossa perustuslaissa taattua tuomarin erottamattomuutta ei käytännössä ole.

– Tilanteen arveluttavuus korostuu aikana, jolloin tuomioistuinlaitoksen toimintaa leimaavat hallituksen asettamat säästötavoitteet pian sen jälkeen, kun tuomioistuinlaitoksessa on kovin ponnistuksin käsitelty poliitikkojen vaalirahoitukseen liittyneitä laajoja rikosasioita. Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltyjen vaalirahoitusta koskeneiden rikosjuttujen ratkaisukokoonpanojen tuomareista osa oli määräaikaisia, Raatikainen painottaa.

Laatu kärsii tulospaineessa

Raatikaisen huomauttaa, että huolellinen työ vie aikaa myös tuomarin työssä.

– Kun virkauran jatkon vartijana on tulosvastuullinen päällikkötuomari, voidaan joutua tilanteeseen, jossa tuomarin erottamattomuus on kiinni siitä, suostuuko tuomari laskemaan laadullista rimaansa ja lisäämään määrällistä tuotosta.

– Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta se voi varmistaa, että tuomareiden riippumattomuus ja erottamattomuus turvataan tilanteessa, jossa merkittävä osa tuomareista toimii määräaikaisissa viroissa? Raatikainen kysyy kirjallisessa kysymyksessään.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: “Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”

30.04.2025 |12:47
6.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
7.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää