

matias turkkila
Raha ja talous Pohjolassa -seminaarissa pohdittiin yhteispohjoismaisen valuutan käyttöönottoa
Perussuomalaisten Pohjoismaiden neuvoston puolueryhmä Nordisk frihed (suom: Vapaa Pohjola) järjesti korkeatasoisen talousseminaarin Helsingissä 13.9.2013. Tilaisuuden teema oli Raha ja talous Pohjolassa. Esiintyjät olivat huipputasoa: Perussuomalaisten euroedustaja Sampo Terho, Tanskan kansanpuolueen Pia Adelsteen, VTT Pasi Holm, VTT Heikki Koskenkylä, Ålandsbankenin entinen pääekonomisti Stefan Törnqvist ja europarlamenttiryhmä EFD:n sihteeri Michael Greaves.
Tilaisuuden avaussanat lausui Nordisk frihedin puheenjohtaja Juho Eerola, minkä jälkeen lavalle astui aamun ensimmäinen puhuja, Perussuomalaisten euroedustaja Sampo Terho. Terho puhui euron valuvioista ja yhteisvaluutan rakenteellista ongelmista.
Ohessa tilaisuuden videotallenteet. Kaikki esitykset ovat englanniksi.
Sampo Terho:
Aiheesta jatkoi Tanskan kansanpuolueen Pia Adelsteen, joka analysoi euron tulevaisuutta. Adelsteen totesi, että euro kestää, mutta ei ilman huomattavaa vallansiirtoa Brysseliin. Hän oli myös onnellinen siitä, että Tanska on saanut poikkeusluvalla jättäytyä pois yhteisvaluutasta. Pia Adelsteen tarkasteli euroa ennen kaikkea poliittisesta näkökulmasta.
Pia Adelsteen:
Hänen jälkeensä oli tohtorikaksikon vuoro. Ekonomisti Pasi Holm ja pitkän uran Suomen pankissa tehnyt Heikki Koskenkylä keskittyivät euroalueen taloudelliseen ulottuvuuteen. Lisäksi he spekuloivat mahdollisella yhteispohjoismaisella valuutalla sekä Ruotsin ja Suomen yhteisellä rahalla.
Pasi Holm:
Heikki Koskenkylä:
Aiheesta jatkoi Ålandsbankenin entinen pääekonomisti Stefan Törnqvist, jolla oli herkullinen aihe: Raha ja Pohjoismaat vuonna 2023.
Stefan Törnqvist:
Pohjoismaiden ulkopuolisen näkökulman tilaisuuteen toi vielä Michael Greaves, europarlamenttiryhmä EFD:n sihteeri ja Nigel Faragen luottomies. Greaves höysti puheensa voimakkaalla EU-kritiikillä ja varoitti, että kansallisesta rahapolitiikasta luopuminen johtaa hyvin helposti myös omasta talouspolitiikasta ja ulkopolitiikasta luopumiseen.
Michael Greaves:
Seminaari päättyi kuuden puhujan yhteiseen paneeliin, jossa myös yleisö pääsi esittämään kysymyksiä. Kansanedustaja Anne Louhelaisen (ps.) luotsaama keskustelu vei niin keskustelijat kuin kuulijat entistä syvemmälle päivän aiheisiin. Poliittinen ja taloudellinen näkökulma kietoutuvat toisiinsa, mikä tarjosi yleisölle värikkään ja innostavan debatin.
Tilaisuuden päätyttyä ryhmän puheenjohtaja Eerola ja pääsihteeri Samuli Virtanen olivat syystäkin tyytyväisiä:
– Tämä oli onnistunut tilaisuus, jossa saavutimme tavoitteemme. Halusimme kovatasoisen pohjoismaisen talousseminaarin, jossa erilaisista vaihtoehdoista voitaisiin keskustella avoimesti ja innostavasti. Ja sen me saimme, Eerola totesi.
Virtanenkaan ei peitellyt hymyään:
– Järjestelyt vaativat paljon aikaa ja työtä, mutta kaikki oli ehdottomasti vaivan arvoista. Moni kuulijoista tuli heti kiittämään ja sanomaan, että kiitos tästä; hyvä että tällaisia järjestetään.
– Tällä tavoin me voimme tehdä pohjoismaista ryhmämme tunnetuksi. Lisäksi voimme osoittaa, että haluamme vahvistaa pohjoismaista identiteettiä ja tuoda pohjoismaisen ulottuvuuden lähemmäs suomalaista politiikkaa ja suomalaisten arkea, Juho Eerola summasi.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pasi Holm Stefan Törnqvist Heikki Koskenkylä Euro Juho Eerola Sampo Terho EU Samuli Virtanen Anne Louhelainen
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää