

PS ARKISTO
Ranne: Budjettiprosessia uudistettava – ”Kaikki turha karsittava pois”
Kansanedustaja Lulu Ranne vaatii budjettiprosessin uudistamista hallituksen esitellessä täydennyksen tämän vuoden seitsemänteen lisätalousarvioesitykseensä.
– Koko prosessin ongelma on, että sillä ei saada mitenkään karsittua hukkaa, tehottomuutta, tarpeetonta tai epäoleellista tekemistä ja sen kustannuksia. Kaikki, mikä budjettiin on joskus päätynyt, alkaa elää omaa elämäänsä ja muodostuu jatkuvasti automaattisesti kasvavaksi, kiinteän luonteiseksi kustannukseksi, sanoo Lulu Ranne.
Ranteen mukaan sillä välin kun kansanedustajat miettivät suurien menokohteiden rahoitusongelmia, budjetti täyttyy valtavasta joukosta pienempiä erisuuruisia menokohteita, joiden arvoa, vaikuttavuutta tai jatkotarvetta muuttuvissa tilanteissa ei ehditä arvioida.
Tärkeille asioille on tehtävä tilaa
Ranne painottaa, ettei isojen ja tärkeiden asioiden rahoitusta saada turvattua puhumalla vain isoista ja tärkeistä asioista.
– Tila tärkeille asioille tehdään puhumalla kaiken hukan, turhan ja epäoleellisen poistamisesta. Ei menokohde kerrallaan, vaan päättämällä poliittisista ja toiminnallisista johtamisperiaatteista. Periaatteista, joilla aina lisätessämme jotakin tärkeää budjettiin poistamme vähintään saman verran hukkaa ja lopetamme epäoleellista tekemistä.
– Perussuomalaiset ovat hukasta ja turhista menoista puhuneet johdonmukaisesti jo pitkään. Kun ne poistetaan, saamme talouden tasapainoon ja yhteiset rahamme riittävät kaikkein tärkeimpään: Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnista, turvallisuudesta ja tulevaisuudesta huolehtimiseen, Ranne päättää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset eivät hyväksy Espoon budjettia – kaupunki velkaantuu maahanmuuttoon perustuvan väestönkasvun seurauksena

Ministerit Marin ja Ohisalo kiirehtivät ilmastohätätilan julistamista – Halla-aho: ”Suomessa on nyt akuutimpiakin hätätiloja ja ongelmia”

Pääministeri Marinilla huoleton asenne velkaantumiseen – Halla-aho huolissaan suomalaisten työpaikoista ja korkeista elinkustannuksista: ”Meidän on lisättävä käteen jäävien tulojen määrää”

Kolme miljoonaa euroa joka päivä ei riitä: Hallitus lisää kehitysapua 50 miljoonalla eurolla – velaksi, tottakai!

Perussuomalaiset: Hallitus siirtää kaiken vastuun tuleville hallituksille – ”Rahaa riittää kyllä jaettavaksi ideologisiin hankkeisiin, mutta vaikuttavat työllisyystoimet puuttuvat”

Perussuomalaiset säästäisivät EU:sta, kehitysavusta, maahanmuutosta ja Ylestä

Purra: Miksi maahanmuutto on rikkaus puheissa ja kustannus budjettipöydissä?

Suomen julkinen sektori kärsii kroonisesta vajeesta, vaikka kokonaisveroaste on maailman korkeimpia – Koskenkylä: ”poikkeuksellisen vastuutonta ajattelua”

Perussuomalaiset esittävät hallitukselle epäluottamusta menokurin puutteen johdosta: ”Talouden tasapainottamisesta tulee rankka savotta”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.
Uusimmat

Garedew: ”Kommandopipot, burkat ja niqabit eivät kuulu Suomeen”

Mäenpää: Malttia datakeskusinnostukseen
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää










