

PS ARKISTO
Ranne: Valtion palkkaparatiisien toiminta ja rahoitus harkittava uudelleen
Kansanedustaja, diplomi-insinööri Lulu Ranne tarttui valtion erityistehtäväyhtiöiden rahankäyttöön tämän vuoden seitsemännen lisätalousarvion käsittelyssä.
– On merkillistä, että demarivetoinenkin hallitus siirtää julkista rahaa ja taloudellista päätäntävaltaa yhtiöihin, missä se on eduskunnan ohjaus- ja valvontavallan ulottumattomissa, Lulu Ranne sanoo.
Menokohteet tärkeysjärjestykseen
Ranteen mukaan elämme aikaa, jolloin rajallisten voimavarojen käytössä tulisi olla erityisen tarkka, ja menokohteiden tärkeysjärjestyksen päättämisessä poikkeuksellisen huolellinen. Kaikenlaisesta turhuudesta, tuloksettomasta toiminnasta ja hukasta olisi viimeistään nyt pyrittävä eroon.
– On käsittämätöntä, että Ilmastorahasto Oy:öön halutaan pumpata 300 miljoonaa euroa tässä tilanteessa. Yhtiöllä on ollut käytettävissään lähes 2 miljardin euron tase kolmen vuoden ajan, eikä se ole saanut aikaiseksi ainokaistakaan sijoitusta. Kovapalkkainenkaan porukka ei keksinyt, miten ideologia muutetaan liiketoiminnaksi.
Kovapalkkaista porukkaa
Ranne kiinnittää huomiota Ilmastorahasto Oy:n kaltaisten valtion erityistehtäväyhtiöiden rahankäyttöön. Julkista rahaa eri tarkoituksiin saa, jakaa ja lainaa esimerkiksi Business Finland, Finnvera, Teollisuussijoitus, Finnfund, Ilmastorahasto ja Pohjoismainen kehitysrahasto.
– Yhteistä näille organisaatioille on, että niissä on töissä huomattavan paljon käsittämättömän kovapalkkaista porukkaa. Palkat ovat aivan muissa sfääreissä kuin valtiolla.
Kustannusrakenne uusiksi
Ranne pitää oireellisena, että saajan auttamiseksi tarkoitetun rahan jakaminen on henkilökustannuksilla mitattuna kalleinta julkisrahoitteista toimintaa, ja sijoittuu nimenomaan näihin eduskunnan ohjaus- ja valvontavallan ulottumattomissa oleviin yhteisöihin.
– Näiden toimintojen järjestämistapa ja kustannusrakenne pitää harkita uudelleen. Hyvää tarkoittavan toiminnan varjolla emme voi ylläpitää tällaisia itseään palkitsevia palkkaparatiiseja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palkkaparatiisit erityistehtäväyhtiöt Finnvera Ilmastorahasto henkilöstö Business Finland valtio julkinen raha kustannukset Lulu Ranne perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suvaitsevaiset kauhistuivat Michael Mooren uutuuselokuvasta, eikä ihme – Planet for Humans paljastaa, miten vihreällä aatteella rahastetaan – härskeimmäksi osoittautuu ex-varapresidentti Al Gore

PS: Hallitukselta velkaantumisen ennätys – koronakriisin varjolla rahaa ideologiseen hömppään

VM:n ja SP:n entinen osastopäällikkö Pikkarainen ryöpyttää hallituksen ilmastorahastovisioita

Ronkainen valtion koronatuesta: ”Rahaa kipattu Kankkulan kaivoon”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Duunarit lomautettuina, pienyrittäjät kärsivät – ja hallitus jakaa miljonääreille lisää rahaa

Immonen ja Puisto: Elvytysrahasto lisää Suomen yhteisvastuita EU:ssa – ”Suomelle lankeaa maksajan rooli”

Halla-aho: Hallituksen ongelmana kyvyttömyys priorisoida rahankäyttöä – ”On pystyttävä karsimaan menoja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kanssa”

Perussuomalaiset esittävät hallitukselle epäluottamusta menokurin puutteen johdosta: ”Talouden tasapainottamisesta tulee rankka savotta”
Viikon suosituimmat

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Elinkeinoelämä ja vasemmisto ajattelevat lompakoillaan – eliitin ihmisvihamielinen katastrofilogiikka esillä Ylen äärioikeistokeskustelussa
Yleisradion A-Talk-ohjelma käsitteli eurooppalaisen ”laitaoikeiston” kiihtyvää nousukiitoa. Studiossa sosialisti ja elinkeinoelämän edustaja löysivät yhteisen sävelen yksiulotteisesta talousajattelusta. Keskustelijat vaikenivat visusti maahanmuuton ongelmista.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Rikosilmoitus vasemmistopuolueen mahdollisesta vaalivilpistä Tukholmassa: ”Pahinta mitä olen nähnyt”
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät vilppiepäilyt laajenevat Borlängestä Tukholmaan. Svenska Dagbladetin pääkirjoituksessa useat Järvan ongelmalähiöiden alueella työskennelleet vaalivirkailijat kertovat tilanteista, joissa äänestäjiä olisi päättäväisesti johdateltu kannattamaan vasemmistopuoluetta. Nyt poliisi selvittää äänestystapahtumia.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












