

PS ARKISTO
Rantanen valmiuslain ylläpitämisestä terveydenhuollon henkilöstön osalta: ”Ovatko perusteet enää voimassa?”
Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen kysyy, onko valmiuslain terveydenhuollon henkilöstöä koskevat asetukset enää perusteltuja. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön oikeutta vuosilomiin, ylityörajoihin ja irtisanoutumiseen on rajoitettu valmiuslain perusteella.
– Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ilmoituksen mukaan hoidossa on valtakunnallisesti tällä hetkellä 51 koronapotilasta, joista kahdeksaa hoidetaan teho-osastolla. Tällainen määrä potilaita pystytään hoitamaan terveydenhuollossa ilman poikkeusaikojen erityisvalmiuksiakin, Mari Rantanen kertoo.
”Pidetään löysässä hirressä”
Hidastuneen epidemiatilanteen vuoksi rajoituksista on välttämättömyysperiaatteen mukaisesti pystytty luopumaan hyvin nopeallakin aikataululla. Esimerkiksi Uudenmaan rajoitustoimenpiteet lopetettiin etuajassa ja koulut avattiin ennen kesälomien alkua.
– Miksi terveydenhuollon henkilöstöä pidetään yhä löysässä hirressä? Herää kysymys, toteutuuko valmiuslain välttämättömyysperiaate tilanteessa, jossa muista rajoituksista on pystytty luopumaan, Rantanen sanoo.
Ei pidä käyttää varmuuden vuoksi
Sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n eilisessä tilannekatsauksessa kerrottiin, että epidemiatilanne on Suomessa edelleen hidastunut.
– Nähdäkseni valtioneuvoston ja oikeuskanslerin on katsottava, pitääkö valmiuslain toimet purkaa ja epidemian kiihtyessä tarvittaessa perustaa uudelleen. Vaikka epidemian kiihtyminen on riski, ei valmiuslakia pidä käyttää ”varmuuden vuoksi”, ei tähän asti, eikä jatkossakaan, Rantanen päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronaepimedia terveydehuolto rajoitusten purku valmiuslaki henkilöstö THL STM Mari Rantanen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koronakriisi koettelee hoitohenkilökunnan fyysistä terveyttä ja henkistä jaksamista: ”Raskaiden valintojen eteen joudutaan Suomessakin”

Sairaanhoitajat palamassa loppuun koronaepidemian vuoksi: ”Kun tästä päästään, vaihtuvat ala ja ammatti”
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.

Miko Bergbom syyttää vasemmiston Minja Koskelaa: ”Pelaatte kansallisella turvallisuudella”
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii Israelin kanssa sovitun Daavidin linko -kaupan purkamista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbomin mielestä tämä on vaarallista puhetta.














