

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen: Eihän omaishoitajia unohdeta sotessa?
Omaishoidon rooli tulee kasvamaan. Omaishoitoon tarvitaan lisää resursseja ja enemmän rahoitusta. PS-kansanedustaja Minna Reijonen on huolissaan omaishoidon asemasta ja lisärahoituksen puutteesta hallituksen sote-uudistuksessa.
Sote-uudistus mullistaa Suomen kuntien ja terveydenhuollon rahoituksen sekä hallinnon. Sote-suunnitelmissa ei kuitenkaan suoraan luvata lisärahoitusta omaishoitoon, vaikka se on tulevaisuudessa vielä merkittävämmässä roolissa.
– Koska omaishoito on niin merkittävä osa terveydenhuoltoamme, tulisi se ottaa huomioon sote-uudistuksessa ja ennen kaikkea sen rahoituksessa, toteaa Reijonen.
Hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa ilman omaishoitajia
Omaishoitajat muodostavat merkittävän osan Suomen terveydenhuollosta. Tällä hetkellä Suomessa on noin 60 000 omaishoitajaa, jotka säästävät yhteiskunnalle valtavan summan vuodessa. Omaishoidontuen saajista 58 % on 65 vuotta täyttäneitä.
– Puhutaan miljardisäästöistä vuodessa. Ilman omaishoitajia koko terveydenhuoltomme on vaarassa. Meillä ei ole hoitopaikkoja, henkilökuntaa tai rahaa hoitaa 60 000 omaishoidettavaa laitoksissa tai palveluasumisessa, toteaa Reijonen.
Reijonen teki kirjallisen kysymyksen, miten omaishoidon asemaa parannetaan sotessa ja miksei lisärahoitusta ole sote-uudistuksessa näkyvissä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen vaatii hallitusta tarttumaan omaishoitajien ongelmiin: ”Miksi omaishoitajien työtä ei tunnisteta työksi?”

Reijonen vaatii Suomeen omaishoidonvaltuutetun virkaa: ”Omaishoitajat voivat huonosti ja tarvitsevat tukeamme”

Reijonen: Omaishoidettavien lääkehoito ja lääkejakelu saatava yhdenvertaiseksi kotihoidon asiakkaiden kanssa

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Työeläkkeiden ja omaishoidontuen verotusta kevennettävä – hallitukselta ei herunut tukea

Antikainen: Sote-uudistuksen rahoitusmalli vaarantaa maakuntien sote-palvelut

Perussuomalaiset: Lähipalvelut uhattuina sote-uudistuksessa – keskusta vaikenee kuin muuri

Reijonen: Miten sote vaikuttaa kuntaliitoskunnissa?

Reijonen: Tyhjillään olevia kiinteistöjä käyttöön vaikka verohuojennuksilla

Reijonen: Luvattiinko omaishoitajille katteeton vappusatanen?
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















