Reuters: Kreikka konkurssissa ensi viikolla

02.04.2015 |22:20

Uutistoimisto Reutersin mukaan Kreikka on ilmoittanut varojensa loppuvan huhtikuun yhdeksäntenä. Kreikan sisäministeri Nikos Voutsis ilmoitti aiemmin keskiviikkona, että mikäli rahat eivät riitä sekä huhtikuun eläkkeisiin ja valtion virkamiesten palkkoihin että Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n tukirahojen takaisinmaksuun, Kreikka maksaa eläkkeet ja palkat.

Kreikan hallituksen tiedottaja kiisti tiedon myöhemmin. Euromaiden varavaltiovarainministereiden puhelinkokouksessa Kreikka ilmoitti uudelleen, että maksujärjestyksessä eläkkeet ja palkat ovat etusijalla.

Tukirahat jäädytetty

Kreikka on toivonut useaan otteeseen saavansa toisen tukipaketin viimeisen maksuerän suoriutuakseen velvotteistaan. Tukierän suuruus on noin 7,2 miljardia euroa.

Tukirahat ovat kuitenkin jäädytetty, sillä Kreikan uusi vasemmistovetoinen hallitus ei ole suostunut toteuttamaan kaikkia aiemman hallituksen lupaamia uudistuksia ja talouden sopeutustoimia.

Kreikka on myös kysynyt mahdollisuutta saada kyseinen viimeinen tukierä pienemmissä osissa. Tuen myöntäneet maat eivät ole tähänkään suostuneet. Tukirahat pysyvät lukkojen takana, kunnes aiempia lupauksia on toteutettu lainsäädännön puolesta. Aika ei kuitenkaan riitä tähän, mikäli Kreikan varat loppuvat jo viikon päästä.

Kreikan uusikaan lista ei säväytä

Kreikan hallituksen sorvaama 26-sivuinen toimenpidelista ei ole saanut myönteistä vastaanottoa muilta euromailta.

Muiden euromaiden mielestä verotuksessa ja työlainsäädöksissä ei ole yhteneväistä linjaa Kreikan aiemman hallituksen lupaamien uudistuksien kanssa. Velkojia askarruttaa myös Kreikan hallituksen kaavailema mahdollisuus maksaa verorästejä osamaksuperiaatteella.

Reutersin ja talouslehti Financial Timesin mukaan neuvottelut Kreikan ohjelmasta ovat mahdollisia vasta 24.4. pidettävässä kokouksessa.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
4.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
7.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää