

LEHTIKUVA
Riikka Purra miljoonista EU:n alueelle haluavista maahanmuuttajista: Euroopan velvollisuus ei ole tarjota parempaa elämää kaikille
Lähestyvä vaalisunnuntai nostaa jo lämpöä illasta toiseen jatkuvissa eurovaalikeskusteluissa. Maahanmuutto saa tentistä toiseen tunteet pintaan ja järjen pimentoon. Oikeasti kyse on yksinkertaisesti siitä, ettei Eurooppa pysty tarjoamaan parempaa elämää kaikille sitä tässä maailmassa haluaville.
Eurooppaan on tänäkin vuonna tullut ja tulossa yli miljoona turvapaikan ja paremman elämän tavoittelijaa. Maahanmuuttokriittisten puolueiden suosio nousee Euroopan unionissa ja se kertoo kansan kyllästymisestä aina vaan jatkuvaan hallitsemattomaan menoon ja kasvavaan turvattomuuteen.
On aika siirtyä sanoista tekoihin. Tästä olivat periaatteessa kaikki puoluejohtajat samaa mieltä Helsingin Sanomien puheenjohtajatentissä.
Ennen vaaleja on esitetty muun muassa paljon keskustelua aiheuttanutta turvapaikanhaun ulkoistamista kolmansiin turvallisiin maihin sekä Ruanda-mallia.
”Orpo oli tänään eri mieltä itsensä kanssa”
Petteri Orpo yllätti heti kättelyssä hienovirittämällä maahanmuuttopoliittisia linjauksiaan: puolue ei ole esittänyt sitä, että turvapaikanhaku siirrettäisiin kokonaan Euroopan ulkopuolelle.
– Tästä kokoomuksen turvapaikkapolitiikasta ei ota Erkkikään selvää, tai ainakaan en minä, siunaili Li Andersson.
– Pääministeripuolue ei siis kannata sitä mallia, joka on hallituksen EU-vaikuttamisen avaintavoitteissa. Sen lisäksi Orpo oli tänään eri mieltä itsensä kanssa verrattuna siihen, mitä hän eilen vastasi kysymykseen turvapaikkaprosessin siirtämisestä näihin turvallisiin kolmansiin maihin.
Turvapaikkaa voi hakea myös EU:n alueella
– Kannatan sitä, että kolmansien maiden kanssa selvitetään mahdollisuutta kansainvälinen suojelu ja turvapaikkaprosessi myös kolmansissa maissa, Orpo täsmensi.
– Emme voi koskaan päästä siihen tilanteeseen, ettei meillä olisi ollenkaan Euroopassa tapahtuvaa turvapaikkaprosessia.
Antti Lindtman totesi, että Eurooppa on vihdoin saanut aikaan ”historiallisen” turvapaikkapaktin. Se pitää hänen mukaansa viedä läpi.
”Palautukset turvapaikkapolitiikan kulmakivi”
– Toimivan turvapaikkapolitiikan kulmakivi on, että pitää myös voida palauttaa. Ja toinen on se, että pitää puuttua juurisyihin lähtömaissa, Lintdman luetteli.
– Jos me nyt kokonaan lähdemme vaihtamaan raidetta, kehittämään jotakin muuta uutta, niin silloin on riski, että sössimme sen kehityksen, jota on saatu aikaan.
”Muuta vaihtoehtoa ei ole”
– Ei ole mitään valmista mallia, jota me kehittäisimme. Vaan kyse on yksinkertaisesti siitä, että itse prosessi ja suojelun tarjoaminen tulee jollakin aikavälillä toteuttaa EU:n ulkopuolella, koska muuta vaihtoehtoa ei ole, linjasi Riikka Purra.
– Ihminen, joka ei ole oikeutettu kansainväliseen suojeluun jää siitä huolimatta tänne maanosaan ja tämä on erittäin suuri ongelma, Purra perusteli.
– Monessa maassa ongelma on elintaso, demokratian puute. Nämä ovat inhimillisiä syitä hakea parempaa elämää, mutta se ei ole Euroopan velvollisuus tarjota sitä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- demokratian puute matala elintaso EU-vaikuttamisen avaintavoitteet EU:n turvapaikkapolitiikka maahanmuuttokriittiset puolueet turvapaikkaprosessin ulkoistaminen Ruanda-malli turvallinen kolmas maa EU-vaalit 2024 Harry Harkimo Petri Honkonen laittomat siirtolaiset Anna-Maja Henriksson Riikka Purra Sari Essayah Antti Lindtman Petteri Orpo Turvapaikanhakijat Li Andersson pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laura Huhtasaari EU:n maahanmuuttopolitiikasta: ”Poliitikkojen tehtävä on taata omien kansalaistensa turvallisuus ja tätä suomalaiset meiltä odottavat”

Riikka Purra EU:n turvapaikkaprosessista: Suojelu ja sen tarjoaminen voidaan tuottaa kolmansissa turvallisissa maissa

Sisäministeri Rantanen vaatii uusia ratkaisuja EU-maahanmuuttopolitiikkaan: ”Maahanmuuton ongelmat tulleet kansalaisten silmille ympäri Eurooppaa”

Massasiirtolaisuus on noussut eurooppalaisten nuorten suurimmaksi peloksi ilmaston ja ympäristön sijasta

Kun suojelun saaminen EU:sta ei ole mahdollista, turvapaikanhakijoiden määrä romahtaa – ”Mahdollisuus on vetotekijä”

Turvapaikkajärjestelmästä on tullut elintasosiirtolaisuuden kanava – ”Vanhentuneita sopimuksia ja kansainvälistä lainsäädäntöä pakko uudistaa radikaalisti”

Sisäministeri Mari Rantanen: EU:ssa on otettava uusi, jämäkkä ote maahanmuuttoon – ”Tarvitaan realismia ja uskallusta haastaa se todellisuus mitä näemme”

Sebastian Tynkkynen maahanmuuton keskeisestä ongelmasta: Jos tullaan pyytämään apua, niin sitten lyödään auttavaa kättä

Riikka Purra Ylen Suuren vaalikeskustelun kakofonian keskeltä: Meidän vastustajamme haluavat puhua vain Ruanda-mallista – tätä tekee myös media itse
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















