

PS ARKISTO
Ronkainen hallituksen esityksestä vakuutuslääkärijärjestelmän korjaamiseksi: ”Jää tussahdukseksi”
Hallitus antoi eilen esityksensä vakuutuslääkärijärjestelmän korjaamiseksi. Esitys perustuu kansalaisaloitteeseen, jossa vaadittiin poistamaan vakuutuslääkäreiltä ”mielivaltainen oikeus kumota potilasta hoitavan lääkärin lausuntoja”. Lakialoitteen asiassa tehnyt perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen arvostelee esitystä siitä, että se ei tule vaikuttamaan alalla vallitsevaan käytäntöön.
– Esitystä on odotettu kuin kuuta nousevaa, mutta valitettavasti se ei puutu millään tavalla vakuutusyhtiöiden valtaan kävellä hoitavan lääkärin lausunnon yli. Omassa lakialoitteessani esitin käänteistä todistustaakkaa, jossa vakuutusyhtiön tulee pystyä osoittamaan potilaan jäljellä oleva työkyky. Nyt potilas joutuu todistelemaan omaa työkyvyttömyyttään. Tätä ei hallituksen esitys muuta ja siten koko korjausyritys jää tussahdukseksi, Jari Ronkainen arvelee.
”Kunnia” putosi pois
Sekä kansalaisaloitteessa että Ronkaisen lakialoitteessa vaadittiin lisäksi vakuutuslääkäreille samaa velvollisuutta allekirjoittaa laatimansa asiakirjat ”kunnian ja omantunnon kautta” kuin terveydenhuollon lääkäreilläkin.
Hallituksen esityksessä kuitenkin ehdotetaan, että vakuutuslääkäri vahvistaa tekemänsä arvion lausumalla ”käytettävissä olevien tietojen, asiantuntemukseni ja omantuntoni kautta”.
– Ihmetystä herättää, että sana ”kunnia” on pudonnut hallituksen valmistelussa kokonaan pois. Lausuma tulee muutenkin jäämään vain leimasimeen kaiverretuksi tekstiksi, sillä esityksessäkin mainitaan, että lakimuutos ei vaikuttaisi vakuutuslääkärin oikeudellisiin velvollisuuksiin eikä virkavastuuseen, Ronkainen perustelee.
Käsittelyajat kohtuuttomia
Yksi vakuutusjärjestelmän epäkohdista on vuosikausiksi, jopa kymmeneksi vuodeksi venyvät valitus- ja käsittelyajat. Tähän hallituksen esityksessä ei puututa lainkaan.
– Esityksessäkin mainitaan, että perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Kukaan ei voi perustella, että kymmenen vuoden käsittelyajat olisivat millään muotoa kohtuullisia. Esityksessä olisi pitänyt olla konkreettisia toimia käsittelyaikojen venymisen estämiseksi, esimerkiksi sanktioita yhtiöille, Ronkainen esittää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vakuutuslääkäreiden mielivaltaa vastaan taistellut Ronkainen iloitsee KKO:n esityksestä: Hallituksen on reagoitava kansalaisten oikeusturvan parantamiseksi

Perussuomalaisten Ronkainen iloitsee vakuutuslääkäreitä koskevan kansalaisaloitteen etenemisestä

Ronkainen: Vakuutuslääkärijärjestelmän muutos saatava hallitusohjelmaan

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään ehdotetuista lakimuutoksista: ”Ei riitä muuttamaan nykytilaa”

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksesta: ”Tulokset jäävät jälleen kosmeettisiksi”

Ronkainen perää seurantaa vakuutuslääkäreitä koskevassa lakimuutoksessa: ”Korvausten tulee perustua lääketieteellisiin faktoihin, ei vakuutusyhtiöiden mielipiteisiin”

Ruiskumaalari taistelee seitsemättä vuotta ammattitaudin korvauksista vakuutusyhtiön kanssa

Long covid -potilaat putoavat sosiaaliturvaloukkuun – Juuso: Tilanteeseen on puututtava nopeasti
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













