

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruiskumaalari taistelee seitsemättä vuotta ammattitaudin korvauksista vakuutusyhtiön kanssa
Sami Ojanperä (46) on jo seitsemättä vuotta löysässä hirressä vakuutusyhtiön ja Kelan kanssa. Vakuutusyhtiö myönsi ammattitaudin. Myöhemmin yhtiö pienensi työkyvyn alenemaa alle 10 prosentin tason. Todistukset 16 lääkäriltä eivät painaneet mitään. Vakuutusyhtiö ja Kela tuntuvat tietävän Ojanperää hoitaneita erikoislääkäreitä paremmin.
– Vakuutusyhtiössä töissä oleva tuttuni sanoi, että olen vakuutusyhtiölle niin kallis mies, että yrittävät kaikin keinoin kiemurella irti korvauksista, kertoo Sami Ojanperä.
Ojanperä työskenteli korkeapaineruiskumaalarina kymmenisen vuotta. Hän altistui työssään liuotinaineille. Päänsärky alkoi töissä ollessa. Vakuutusyhtiön lausunnossa todetaan, että 9.12.2015 ilmennyt ammattitauti, liuotinaineaivosairaus, oikeuttaa tapaturmavakuutuslain perusteella korvaukseen. Sairaus todettiin työlääketieteen klinikalla Helsingissä.
Ojanperä uudelleenkoulutettiin ammattikuljettajaksi eläkevakuutusyhtiön tuella vuonna 2017.
– En pystynyt ammattikuljettajan työhön, kun aivot ei meinaa pelittää.
Eläkeyhtiö maksoi kuntoutusrahoja liikaa. Yhtiö puolitti takaisin perittävän summan, koska virhe oli yhtiön.
– Eläkevakuutusyhtiö perii ulosotossa 12 000 euroa.
Vakuutusyhtiö ei maksa
Ainut tulo on Kelan työttömyyspäiväraha.
– 552 euroa kuukaudessa. Ei mitään jää, eikä piisaa. Sähkölaskut on pöydällä, ei jäänyt rahaa niihin.
Hän on turvautunut seurakunnan diakonian ruokapusseihin ja leiponut saamistaan jauhoista sämpylöitä.
– Ei ole rahaa mennä kauppaan, kauhea stressi joka asiasta. Ei saa nukuttua öisin, kun pitää vain odottaa ja odottaa.
Hän joutui myymään autonsa, että pärjäisi taas hetken.
Loppuvuodesta 2020 vakuutusyhtiö, joka oli myöntänyt ammattitaudin, totesi, että työkyvyn alenema onkin alle 10 %. Näin ollen yhtiö ei voi maksaa päivärahaa eikä tapaturmaeläkettä.
– Päätös oli tehty ennen kuin lääkärien B-lausunnot olivat edes menneet yhtiöön.
Kemikaalien hajut ja tuulivoimalat pahentavat oloa
Vointi ei ole kaksinen.
– Pää on kipeä koko ajan, ärsyttävää jomotusta. Muisti on heikentynyt. Aamulla pari tuntia on hyvää aikaa. Mitään fyysistä työtä ei voi tehdä. Jos tekee lumityöt, päätä särkee niin lujaa, että oksettaa ja pitää huilata pari tuntia.
Sami Ojanperä on ehtinyt käydä parinkymmenen lääkärin vastaanotolla.
– Päänsärky ei ole migreeniä, eikä silmistä löydy vikaa. Kai pään jotkut hermoradat ovat vaurioituneet, hän arvelee.
Keho reagoi myös voimakkaisiin hajuihin ja lähistön tuulivoimaloihin, jotka tietyllä tuulella pahentavat oloa.
– Kaupassa ei voi mennä kemikaaliosastolle, tulee heti huono olo. Talo, jossa asun, reagoi tuulivoimaloihin. Talo jurisee, ikkunat humisevat ja tänne kuuluu ihmeääniä niistä.
Vaivoihin on kokeiltu monia lääkkeitä, turhaan. Vanhan kansan keino tuo hetken helpotuksen.
– Liuottimista lienee jäänyt riippuvuus. Viinahuikan kun ottaa tai pullollisen kaljaa, päänsärky lakkaa heti.
Kela patistaa kuntoutukseen, vaikka edellytyksiä ei ole
Häntä ihmetyttää, että vaikka hänet on arvioitu työkyvyttömäksi, Kela patistaa häntä taas kuntoutukseen.
– Sinne on lähetetty lääkäreiden työkyvyttömyyslausuntoja. En tiedä, onko Kelan lääkäri edes lukenut niitä.
Neurologian erikoislääkärin lausunnossa todetaan, että Ojanperällä ei ole edellytyksiä kuntoutukseen merkittävän ja pysyväisluonteisen toimintakyvyn laskun vuoksi. Hänen arvioidaan olevan pysyvästi työkyvytön. Lääkärin mukaan Ojanperä ei selviydy aiemmassa työssään tai muussakaan vastikkeellisessa työssä.
Lausunnossa todetaan, että keskeinen syy työkyvyttömyyteen on liuotinaineaivosairaus, jonka kroonistuneina oireina ovat muun muassa kognitiiviset vaikeudet, pääsärkyongelma, väsyvyys ja erittäin huono rasituksen sieto. Lääkäri suosittelee lopuksi pysyvää työkyvyttömyyseläkeratkaisua.
Työkyvyttömyyseläkehakemus tuli viime viikolla jälleen hylättynä takaisin.
Valittaa voi 30 päivän sisällä. Valitukseen tarvitaan taas uusi lääkärin B-lausunto. Ojanperä sai lääkäriajan kuukauden päähän.
Loppuun saakka taistellaan
Asia on viety vakuutusoikeuteen. Asia olisi pitänyt käsitellä siellä vuoden alkuun mennessä. Mitään ei ole kuulunut.
Asiasta päättää Ojanperän mukaan viisi asiantuntijalääkäriä.
– Tarvitsisi saada kolme heistä taakse, jos asia menee äänestykseen. Jos häviän, maksan oikeudenkäyntikulutkin.
Periksi hän ei aio antaa.
– Tulisi nyt edes sen verran korvausta, että saisi pois eläkeyhtiön virheen aiheuttamat velat. Loppuun asti tämä katsotaan. Jos häviän vakuutusoikeudessa, sitten mennään käräjille. Ei ole enää mitään hävittävää, Sami Ojanperä päättää.
Leena Kurikka
Artikkeliin liittyvät aiheet
- asiantuntijalääkärit toimintakyvyn lasku B-lausunto seurakunnan ruoka-apu kuntoutusrahat eläkevakuutusyhtiöt tapaturmavakuutuslaki liuotinaineaivosairaus ruiskumaalari erikoislääkärit työkyvyn alenema ammattitaudit Sami Ojanperä oikeudenkäyntikulut neurologia tuulivoimalat kemikaalit sähkölasku ammattikuljettajat työttömyyspäiväraha kuntoutus lääkärit työkyvyttömyys Vakuutusyhtiöt Kela Vakuutusoikeus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen perää seurantaa vakuutuslääkäreitä koskevassa lakimuutoksessa: ”Korvausten tulee perustua lääketieteellisiin faktoihin, ei vakuutusyhtiöiden mielipiteisiin”

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään esitetyistä muutoksista: ”Edellyttää, että vakuutuslääkäreillä olisi kunnia ja omatunto”

Ronkainen hallituksen esityksestä vakuutuslääkärijärjestelmän korjaamiseksi: ”Jää tussahdukseksi”

Perheenisä sai päähänsä hengenvaarallisen iskun, josta seurasi pysyvä aivovamma – vakuutusyhtiön ja -oikeuden mukaan työkyky on jäljellä

Long covid -potilaat putoavat sosiaaliturvaloukkuun – Juuso: Tilanteeseen on puututtava nopeasti
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

















