Tagi: tuulivoimalat

LEHTIKUVA

Tuulivoimaloiden sijottaminen sähköntuotannon näkökulmasta ihanteellisesti edellyttää sekä varmatuulista paikkaa että pääsyä voimajohtoihin. Länsirannikolle Porista Lappiin on noussut suuri määrä tuulivoimaloita, ja lisää suunnitellaan. Yhtäkkiä pienelle alueelle voi nousta kymmeniä, jopa satoja tuulivoimaloita. On ongelmallista, että tuulivoimaloiden rakentamisen kokonaisuuden koordinointi ei kuulu kenellekään.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Kansanedustaja Kaisa Juuso on jättänyt ympäristöministeri Maria Ohisalolle voimakkaasti lisääntyvän tuulivoimalarakentamisen haittoja koskevan kirjallisen kysymyksen. Edustaja Juuso kysyy, miten hallitus aikoo taata tuulivoimaloiden vaikutusalueelle jäävien kansalaisten oikeusturvan, kun maaseudun rauhallinen elinpiiri ja hiljaisuus vaihtuvat tuulivoimaloiden meluun ja välkkeeseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kun perussuomalaisten työmies Matti Putkonen totesi (12.10.2016) A-studiossa lepakkojen keuhkojen verisuonten tuhoutuvan ja lepakkojen kuolevan tuulivoimaloiden pyörivien lapojen aiheuttamien paineaaltojen räjäyttäessä niiden sisuskalut, Yle teki asiasta vitsin, vaikka oli itse uutisoinut asian aiemmin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomesta on muodostumassa hallituksen siunauksella sääntelystä hyötymään pyrkivien yritysten temmellyskenttä. Sääntelyn lisääminen yleensä antaa entistä enemmän mahdollisuuksia suosikkihankkeille ja sisäiselle korruptiolle, mikä johtaa yhteiskunnallisesti huonoon kierteeseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Keskustalaisen metsänomistajan epäillään kaataneen kalasääksin pesäpuun Lapissa. Pesä olisi estänyt viiden tuulivoimalan rakentamisen alueelle. Voimaloista ainakin kaksi tulisi epäillyn tai hänen lähisukulaisensa maille. Keskusta ajaa Suomen kunnissa voimakkaasti tuulivoimaa välittämättä tuulivoimaloiden haittavaikutuksista luonnolle ja ihmisille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sami Ojanperä (46) on jo seitsemättä vuotta löysässä hirressä vakuutusyhtiön ja Kelan kanssa. Vakuutusyhtiö myönsi ammattitaudin. Myöhemmin yhtiö pienensi työkyvyn alenemaa alle 10 prosentin tason. Todistukset 16 lääkäriltä eivät painaneet mitään. Vakuutusyhtiö ja Kela tuntuvat tietävän Ojanperää hoitaneita erikoislääkäreitä paremmin.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Lähes joka kuntaan kaupataan nyt tuulivoimaloita ja valtaosaan ”Suomen suurimpia”. Ongelmina kunnissa ovat hankkeiden yksityiskohtien pimittäminen, rakennuslupien salaperäinen kasvattaminen, turvaetäisyydet ja kuntapäättäjien vihamielinen suhtautuminen kriittisesti hankkeisiin suhtautuviin. Monessa kunnassa perussuomalaiset ovat ainoana tuulivoimaa vastaan ja yrittävät toimia järjen äänenä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tuulivoimalaitoksia rakennetaan tai suunnitellaan rakennettaviksi tällä hetkellä ympäri Suomea varsin nopeassa tahdissa. Näillä näkymin tuulivoima-alueiden määrä on tuplaantumassa vain muutaman vuoden sisällä. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula kiinnittää huomionsa tuulivoimaa käyttävien alueiden eriarvoiseen asemaan.  Lue lisää >