

PS ARKISTO
Julkisen talouden suunnitelma 2023-2026 nojaa hallituksen itsepetokseen – ”Nykymenolla Suomi kohtaa jokaisen uuden kriisin entistä huonommassa kunnossa”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne kiinnittää huomiota julkisen talouden suunnitelman 2023-26 moniin ongelmiin, joilta hallitus sulkee silmänsä.
– Valtionvarainministeri Annika Saarikko toistaa mantraa, jonka mukaan vihreän teknologian kehittämisestä tulee Suomelle uusi Sampo, jonka vientituotteet rahoittavat hallituksen kyvyttömyyden laittaa menoja tärkeysjärjestykseen, aloittaa Lulu Ranne.
Ranne muistuttaa, että tämä sama mantra on kuultu ennenkin. Kun esimerkiksi tuulivoimaa myytiin kymmenisen vuotta sitten puheilla, että vuoteen 2020 mennessä ala työllistäisi Suomessa jopa 36 000 ihmistä ja toisi 14 miljardin vientitulot, niin niitä työllisiä tai tuloja ei nyt ole missään. Elpymisvälineen piti näkyä Suomen vientinä nettosaajamaihin. Sen sijaan espanjalaiset ajelevat nyt halvemmalla polttoaineella ja italialaiset kunnostavat talojaan Suomen piikkiin.
– Vihreän siirtymän varjolla tehtävät TKI-lisäpanostukset ovat todella tarpeen, kunhan ne menevät tarvittavien uusien teknologioiden perus- ja soveltavaan tutkimukseen, ei johonkin intersektionaaliseen feminismiin.
Myös menot laitettava tärkeysjärjestykseen
Ranne muistuttaa, että uudet, vielä keksimättömät tai varhaisessa kehitysvaiheessa olevat teknologiat vaativat aikaa kypsyäkseen kaupalliseen käyttöön. Aikaa, jota Suomen järjetön hiilineutraaliustavoite vuoteen 2035 mennessä ei anna. Sen sijaan yhteiskuntaa pakotetaan ottamaan käyttöön teknologioita, kuten tuulivoimalat ja sähköautot, joiden käyttöönottoon eivät mitkään luonnonvarat tule riittämään.
– Venäjän raukkamaisen hyökkäyksen Ukrainaan tulee laittaa uuteen tärkeysjärjestykseen myös olemassa olevat menot. Omavaraisuuteen pyrkimisen pitää koskea Venäjän energiasta irtaantumisen lisäksi myös taloudellista omavaraisuutta – nykymenolla Suomi kohtaa jokaisen uuden kriisin entistä huonommassa kunnossa, Ranne ennustaa.
Maahanmuuton vaikutus on vakavaa itsepetosta
– Masentavinta on hallituksen älyllinen epärehellisyys, Ranne jatkaa.
Työllisyysaste kasvaa, mutta tehdyt työtunnit eivät, koska osa-aikaisuus kasvaa koko ajan. Syynä on muun muassa tuloloukku – tulojen lisääminen ei kannata, koska verottaja vie lisätuloista liian suuren osan.
– Toinen suunnitelman vakava itsepetos on laskea maahanmuuton vaikutus ikään kuin maahanmuuttajien työllisyys ja etujen käyttö olisivat samalla tasolla samanikäisen kantaväestön kanssa. Tämä aiheuttaa kestävyysvajelaskelmaan suunnitelmakaudella miljardien aukon!
Velkaantuminen lähtee kohta täysin hallinnasta
Ranteen mukaan valtiontalouden painelaskelma on sellainen, että velkaantuminen lähtee täysin hallinnasta vuoden 2030 jälkeen. Kielteisiä riskejä on loputon lista: sota, korot, inflaatio, velkaantuminen, vihreä siirtymä, osa-aikatyö, pakolaisten ja maahanmuuttajien kustannukset.
– Ellei kestävyysvajetta oteta nyt kiinni, pelkästään jo korkoriskin saati useamman riskin toteutuminen voi tehdä sen mahdottomaksi jatkossa. Seuraava vaalikausi 2023-2027 on kriittinen, eikä nykyisestä hallituspohjasta ole talouden kuntoon laittajaksi millään aikajänteellä, Ranne epäilee.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuuttajien työllisyys vientitulot venäläinen energia hiilineutraalisuustavoite tuulivoimalat vihreä siirtymä intersektionaalinen feminismi omavaraisuus valtiontalous tärkeysjärjestys Sähköautot Työllisyysaste Annika Saarikko Julkinen talous Lulu Ranne Tuulivoima Kestävyysvaje pakolaiset Inflaatio Velkaantuminen Italia Espanja verotus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Työn kannattavuus ja huoltovarmuus vaarassa – hallitus vain kiristää ruuvia

Suomea riivaavat kireä tuloverotus ja haitalliset kannustinloukut

Hallitukselta ei vaikuttavia toimia polttoainehintoihin, maatalouskriisiin, ostovoimaan tai kilpailukykyyn – perussuomalaiset esitti epäluottamusta

Perussuomalaiset jätti välikysymyksen: Suomalaisten verorahoja ja uutta velkarahaa kohdistetaan ilmastotoimiin, jotka heikentävät Suomen asemaa ja kansantaloutta

Italian ihmemaassa on jaettu ilmaisiin energiaremontteihin jo 21 miljardia – arvaa kuka maksaa

Tieliikenteestä kertyy 8 miljardia euroa verotuloja vuodessa – Suomen tieverkko silti historiallisen huonossa kunnossa, autoilu paikoin jopa hengenvaarallista

Ranne: Puhutaan sitten maahanmuutosta, verotuksesta, yrityspolitiikasta tai ilmastotoimista – kaikki nämä tekevät työn tekemisen ja yrittämisen kannattamattomaksi

Taloustieteen emeritusprofessori Virén: Julkinen sektori velkaantuu kaiken aikaa – ”Suomi ei voi jatkaa näin”
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









