Ruotsalaiset ghettokaverukset murhasivat yhdessä – pomo syytti ääniä päässään, jengin alaikäiset jäivät tuomiotta

14.06.2018 |10:39

Fouad Saleh johti yhdeksän nuoren ystävyksen porukkaa, joka murhasi kolme ihmistä Hallonbergin ongelmalähiössä. Viisi sai tuomion jo raastuvanoikeudessa ja nyt hovioikeus luki murhatuomion myös jengin kuudennelle jäsenelle. Kolme jengiläistä vapautettiin syytteistä.


Tapahtumat alkoivat Hallonbergissä viime vuoden tammikuussa, kun jengiläiset yrittivät murhata autotallissa paikallisen alamaailman edustajan. Mies pääsi pakenemaan mutta murhaajat tavoittivat tämän matkalla sairaalaan. Hän ehti soittaa hätäkeskukseen, jonka nauhoitteeseen jäivät Expressen-lehden mukaan hänen viimeiset sanansa:

– Olkaa kilttejä, en halua kuolla vielä!

Murhan näki paikallinen, koiraa ulkoiluttanut mies, joka tunsi jengiläiset ja ilmoitti havainnoistaan poliisille. Muutamaa viikkoa myöhemmin murhaajat tunkeutuivat todistajan asuntoon ja hakkasivat saman tien tämän vaimon hengiltä. Mies pääsi hetkeksi pakoon mutta jengi tavoitti hänet ja puukotti kuoliaaksi.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että nyt myös kuudes jengiläinen tuomittiin osallisuudesta murhaan. Jengin johtaja Fouad Saleh ilmoitti poliisille ja oikeuspsykiatrille, että häntä johtaa pään sisäinen ääni. Jumala nimeltä ”Jokeri” oli ilmoittanut hänelle, että sittemmin murhatut henkilöt olivat pahan hengen vallassa ja heidät piti vapauttaa moisesta.

Oikeuspsykiatrisen lausunnon mukaan selitys oli jälkeen päin keksitty ja Saleh sai kolmesta murhasta elinkautisen ilman mielenterveydellistä hoitovelvoitetta.

Jengin kolme muuta jäsentä saivat kukin 10-14 vuoden vankeustuomion. Kaksi alaikäistä ystävystä toimitettiin sosiaaliviranomaisten huostaan. Kolme kaverusta vapautettiin kokonaan syytteistä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää