

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin hallitukselta tiukka linjaus: ”Maahanmuuttajilta on vaadittava enemmän, jotta he voivat saada osansa hyvinvoinnista”
Löyhästi jaettavat tuet ja avustukset jättävät maahanmuuttajat helposti yhteiskunnan ulkopuolelle. Tukihimmeliä aiotaan nyt purkaa erityisesti heiltä, jotka eivät ole Ruotsin kansalaisia. Ihmisiltä on vaadittava omaakin panostusta, sanoo maahanmuuttoministeri SVT:lle.
Ruotsidemokraattien tukemat hallituspuolueet haluavat Tidö-sopimuksen hengessä selvittää, miten maahanmuuttajien automaattista pääsyä Ruotsin tukijärjestelmien piiriin voitaisiin rajoittaa tavalla tai toisella.
Tukien ja etuuksien leikkaukset koskisivat ainakin vanhempainrahaa, lapsilisiä ja monilapsisten perheiden erityistukia. Tukien yhdistäminen ja niputtaminen estettäisiin sekin.
Tukea vain ruotsalaisille
Tukien leikkaukset kohdistuisivat erityisesti henkilöihin, jotka eivät ole Ruotsin kansalaisia. Tarkoituksena on selvittää sekin, voisiko tiettyjen tukien myöntämistä siirtää myöhemmäksi, kun anojalla olisi enemmän asumishistoriaa maassa.
– Tavoitteeni mukaan ihmisiltä on vaadittava enemmän, jotta he voivat saada osansa ruotsalaisesta hyvinvoinnista. Ruotsin kansalaisuus on tässä avainasemassa ja selvitämme, mikä on mahdollista EU-säännösten puitteissa, sanoo maahanmuuttoministeri Maria Malmer Stenergard SVT:n uutisille.
Löperö kotouttaminen johtaa syrjäytymiseen
Ulkomailla syntyneiden lapset kuuluvat usein yhteiskunnan haavoittuvimpiin. Maria Malmer Stenergard ei kuitenkaan usko, että mahdolliset lainmuutokset ajaisivat yhä enemmän lapsia köyhyyteen. Vanhempien tilanne on toki otettava huomioon muutoksia tehtäessä.
– Olen täysin vakuuttunut siitä, että löperö kotouttamispolitiikkamme, jonka puitteissa tukia on saanut omasta panoksesta riippumatta, johtaa paljon useammin syrjäytymiseen kuin se, että uskallamme asettaa vaatimuksia, ministeri muotoilee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- niputtaminen tukien yhdistäminen erityistuet ulkomaiden kansalaiset vastikkeettomat edut oma panostus tukihimmeli Ruotsin porvarihallitus Tidö-sopimus vanhempainraha lapsilisä Maria Malmer Stenergard avustukset tuet maahanmuuttajat Kotouttaminen Syrjäytyminen Ruotsidemokraatit
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Simula: Hallitus vain lisää juuri sellaista maahanmuuttoa, joka lisää katuväkivaltaa ja seksuaalirikollisuutta

Migrin ylijohtaja etsii laista porsaanreikiä maahantulosäännösten kiertämiseksi – Rantanen: Suomi ei voi olla maahanmuuttajien valintatalo

Rydman: Helsingin kouluissa on käynnissä tuhoisa kehitys – maahanmuutolla massiiviset kielteiset vaikutukset

Maahanmuutto kasvattaa huono-osaisuutta, joka ei ratkea kotouttamisella – Purra: ”Se ei ole perussuomalaisten visio hyvästä Suomesta”

Suomeen saapuvat maahanmuuttajat eivät rahoita suomalaisten eläkkeitä tai paikkaa työvoimapulaa – tulijat ovat tulonsiirroista riippuvaisia ja kärsivät korkeasta työttömyydestä

Hallituksen kotoutumislaki pitää hylätä – ”Nyt pitäisi ottaa viimeistään järki käteen”

Brittilehti kertoo Ruotsin synkkevästä tiestä: käsikranaattilähiöiden rikolliset ovat soluttautuneet jo paikallispolitiikkaan

Ruotsi tiukentaa kansalaisuuden saamisen ehtoja: toimeentulovaatimus ja pitempi asumisaika
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













