

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin kouluihin turvatiloja jatkuvien ampumisten takia – ”Kamalaltahan tämä tuntuu, mutta näin vain on tehtävä”
Neljä kymmenestä ammuskelusta tapahtuu Ruotsissa koulun tai esikoulun välittömässä läheisyydessä. Dagens Nyheterin selvityksestä ilmenee myös, että opettajat ja oppilaat varustautuvat nyt pahimman varalle. – Kamalaltahan tämä tuntuu, mutta näin vain on tehtävä”, sanoo tukholmalaisen koulun rehtori.
– Hakeudu suojaan lasten kanssa.
– Pysykää poissa näkyvistä.
– Olkaa hiljaa.
Yllä näyte äärimmäisen yksinkertaistetuista ohjeista tukholmalaiskoululle ”äärimmäisen stressitilanteen varalta”. Siis jos koulun alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ammutaan. Dagens Nyheterin selvityksen mukaan viime vuosina neljä kymmenestä ammuskelusta Ruotsissa on tapahtunut koulun tai esikoulun välittömässä läheisyydessä.
Leikkihuoneesta pakohuone
Keskeistä tukholmalaisen Husbyn koulun pelastautumissuunnitelmassa on pakenemisen sijasta piiloutuminen. Jos tulee tulipalo, niin paetaan mutta jos ammutaan, niin piiloudutaan. Ampumistilanteessa lukittaudutaan sisälle ja pystytetään tuoleista ja pöydistä barrikadeja ovien eteen. Koska uhka tulee ulkopuolelta.
Viime keväänä Husbyn koululaisten leikkiessä pihalla alkoi jengien välienselvittely. Opettajat säilyttivät tulituksessa rauhallisuutensa, keräsivät lapset yhteen ja kiiruhtivat sisätiloihin. Siellä he vetäytyivät huoneeseen, jossa ei ole matalalla olevia ikkunoita. Aivan kuten ohjeissa on sanottu. Leikkihuone oli jo etukäteen nimetty ”pakohuoneeksi”, jonne riennetään, kun ammuskelu alkaa.
Harjoittelu on jatkuvaa
Trollhättanissa vuonna 2015 tapahtuneen kouluampumisen jälkeen oppilaitokset ovat ostaneet koulutusta turvallisuusorganisaatioilta. PDV on poliisitermi tappavalle tapahtumalle, joka jatkuu, kunnes tekijä pysäytetään.
Koulutus koostuu teoriasta ja käytännön harjoitteista, joiden myötä opetellaan pakenemaan, piiloutumaan ja viimeisenä keinona taistelemaan käytettävissä olevin keinoin. Kuumalla kahvikupillisellakin voi pysäyttää hyökkääjän, ainakin hetkeksi. Harjoituksiin osallistuu yleensä koulun henkilökunta, mutta koululaisetkin voivat osallistua osaan harjoituksista.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- paniikkihuone pakohuone pakene ja piiloudu pelastautumissuunnitelma pelastautumisharjoitus PDV kouluampumiset Järvaområdet ammuskelu julkisella paikalla jengiampumiset Husby ongelmalähiö lukio Peruskoulu esikoulu jengiväkivalta Tukholma
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhä useampi haavoittuu luodeista tai puukosta Ruotsissa – ja yhä useammin julkisella paikalla

Antikainen: Ruotsin jengiväkivalta toimii varoittavana esimerkkinä vääränlaisen maahanmuuton ongelmista – milloin Suomessa herätään?

Ohisalo väläyttää aselainsäädännön kiristämistä lääkkeeksi jengiytymiseen – Simula: ”Rehellisistä aseenomistajista sijaiskärsijöitä?”

Toisen polven maahanmuuttajat ovat yliedustettuina rikostilastoissa – syynä ei olekaan köyhyys ja asuinpaikka

Purra: Poliisi myöntää, että Suomi on nuorten jengirikollisuudessa Tanskan ja Ruotsin tiellä – ”Ongelmasta puhuttava rohkeasti muulloinkin kuin budjettiriihen alla”

Sharia-lakia soveltava lautamies hyllytettiin Göteborgissa: ”Tietty väkivalta naisia kohtaan on oikeutettua symbolisena toimenpiteenä”

Bussikuskit paniikissa Göteborgin puukotuksen jälkeen – kuljettajan murhayrityksestä epäilty poika pidätetty

Ennen uhkailtiin, nyt tapetaan välittömästi – väkivalta on kärsinyt inflaation rikollisjengeissä
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Työllisten määrä kasvoi lokakuussa

Kolumni: Suomen suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui 90-luvulla

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää







