

LEHTIKUVA
Ruotsin vaikutusvalta kasvaa Suomen mediassa – isoveli haluaa pysyä Pohjolan puikoissa
Maailmaa myllätään uudeksi ympärillämme ja peliliikkeitä tapahtuu myös Suomessa. Ruotsalainen vaikutusvalta kasvaa meikäläisessä mediassa ja nyt katsellaan kaapin paikkaa koko Pohjolassa. Tie henkilön sydämeen käy pään kautta.
Vaikutusvaltaa voi yrittää hankkia aggressiivisella interventiolla – kuten Venäjä Ukrainassa – tai sitten voi edetä silkkihansikkain. Tätä jälkimmäistä on kokeillut sekalaisella menestyksellä esimerkiksi Kiina rahtaamalla pörröisiä pandakarhuja Pohjolan perukoille.
Kokonaan oma kenttänsä on pitkäaikainen vaikuttaminen ihmisten mieliin tiedotusvälineiden kautta. Suomalaisista yli 90 prosenttia lukee yhä sanomalehtiä, paperisena tai diginä. Yli 65-vuotiaista kolme neljästä lukee paperiversion päälle myös digilehtiä.
Dagens Nyheter Suomessa
Suomessa on jäänyt niukalle huomiolle ruotsalaisomistuksen kasvu täkäläisessä mediassa. Viimeisin veto on muutaman viikon takaa, kun Bonnier News osti enemmistön ankkalammen pää-äänenkannattaja Hufvudstadsbladetista. Perinteinen suomenruotsalaisen pääoman linnake Konstsamfundet jäi vähemmistöomistajaksi.
Hufvudstadsbladetin lisäksi kauppaan sisältyvät alueelliset Västra Nyland, Östnyland sekä lastenlehti HBL Junior. Kaikki tyynni ovat nyt samaa perhettä kuin sanomalehti-ikoni Dagens Nyheter, joka on pitkään ollut Ruotsissa samassa asemassa kuin HS Suomessa.
Bonnier Newsille kaupalla on toimitusjohtaja Anders Erikssonin mielestä selkeä kulttuurinen ulottuvuus siinä mielessä, että täten voidaan edistää suomenruotsalaisen kulttuurin ja ruotsin kielen asemaa Suomessa.
– Tällä on ratkaiseva merkitys ruotsalaisen äänen kuulumiselle Suomessa, Eriksson toteaa HBL:ssa.
Ruotsin valtio jyrää televisiossa
Ruotsin merkittävässä määrin valtion omistama telejätti Telia osti vuonna 2019 Bonnierin televisiotoiminnan miljardilla eurolla. Kauppaan kuuluivat suomalainen MTV, ruotsalainen TV4 sekä maksukanava C More.
Kun tänään selaa MTV:n eri kanavien ohjelmatietoja, käy selkeäksi ruotsalaisen kulttuurin ja maailmankatsomuksen monipuolinen tarjonta lukuisten sarjojen sekä muun ohjelmiston kautta. Televisiokanava voisi tässä tapauksessa olla Ruotsin virallinen vaikutuskanava naapurimaassa, kyyninen tarkkailija saattaisi tokaista.
Suomen painuessa punavihreän puhdistuksen jäljiltä yhä syvemmälle taloudelliseen alhoon saattaisi kuitenkin olla mielekästä edes yrittää pitää kiinni siitä, mikä meille on ainutalaatuista ja omaa. Eli karvaanpehmeästä suomalaisena olemisesta sekä paikallisesta kulttuurista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Anders Eriksson HBL Junior Östnyland Västra Nyland Konstsamfundet digiversiot sanomalehtien lukeminen Cmore mediaherruus Telia interventio Bonnier Bonnier News Hufvudstadsbladet vaikutusvalta dagens nyheter MTV HBL Ruotsi media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin yleisradio raportoi jälleen epäkohdasta: Valkoiset, keski-ikäiset miehet yliedustettuina uutisissa

Helsingin Sanomat ensin pilkkasi pääkirjoituksessaan konkurssin tehnyttä julkkisyrittäjää – nyt päätoimittaja selittelee kömmähdystä somessa

Nyt sosiaalisessa mediassa maahanmuuttajia kannustetaan hakeutumaan Suomeen: ”Kansalaisuuden saa helposti, valtio maksaa kaiken”

Suomalaiset asetettava viimein etusijalle: ”Tässä maassa monet ajattelevat, että he ovat toisen luokan kansalaisia omassa maassaan – näin ei saa olla”

Transmies tappoi kuusi ihmistä kristillisessä koulussa – Yhdysvaltain media huolissaan ampujan ”väärinsukupuolittamisesta”
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










