

LEHTIKUVA
Ruotsissa nyt 59 ongelmalähiötä – ”Rikollisten vaikutusvalta sementoituu ja se on tullut jäädäkseen”
Ruotsissa on tänään 59 ongelmalliseksi luokiteltua asuinaluetta. Neljä on tullut lisää ja kuusi poistunut poliisin tuoreelta listalta. Muutokset ovat pieniä ja ajan myötä rikollisten ja rinnakkaisyhteiskuntien ote asukkaista on tiukentunut ja tämä on muuttumassa uudeksi normaaliksi.
Ruotsin poliisi on julkaissut jälleen tilannekuvan ongelmallisiksi luokittelemistaan alueista toukokuulta 2021 maaliskuuhun 2023. Selkein suuntaus raportin mukaan on pysähtyneisyys: kaksi kolmesta alueesta on kehittynyt negatiiviseen suuntaan tai jämähtänyt niille sijoilleen.
Toki muutama positiivinenkin poikkeus on: kuusi aluetta on poistettu listalta, kun uusia on otettu mukaan neljä. Kaksi uusista ongelmalähiöistä sijaitsee Tukholman alueella.
– Rikollisten vaikutusvalta tuntuu sementoituneen ja siitä on siten tullut yhä pysyvämpi osa alueiden todellisuutta, toteaa keskusrikospoliisin tiedusteluosaston päällikkö Charlotta Höglund poliisiin tiedotteessa.
Ampumiset vain osa totuutta
Huumekauppaa käydään ongelma-alueilla edelleen avoimesti, mutta sen näkyvyys ei ole yhtä suurta kuin ennen. Syynä tähän on lisääntynyt kameravalvonta sekä kaupan siirtyminen digitaalisille alustoille. Rahanpesutapaukset ovat yleisempiä kuin listan ulkopuolisilla alueilla.
Rikollisten määrä ongelmalähiöissä on kasvanut verrattuna koko maan tilanteeseen. Uhkailu ja väkivalta ovat yhä arkisempaa. Poliisi katsoo kuitenkin toimintaedellytystensä parantuneen verrattuna aikaisempaan tilannekuvaan.
Vuosina 2019–2022 Ruotsissa tapahtui 1 500 ampumisiin liittyvää väkivaltarikosta ja runsas neljännes niistä tehtiin ongelma-alueilla.
– Ampumiset saavat paljon julkisuutta, mutta ongelmallisiin alueisiin liittyvässä tilannekuvassa muuttujia on muitakin ja syvällisempi näkemys auttaa meitä kohdistamaan toimenpiteemme tehokkaammin, Höglund sanoo.
Vaikenemisen kulttuuri kukoistaa
Rikolliset ovat haluttomia puhumaan poliisille tai antamaan vihjeitä, ja tämä vaikeuttaa olennaisesti poliisin tutkintatyötä. Vaikenemisen kulttuuri on levinnyt laajalle ja koskee siten myös asukkaita.
– Ihmiset eivät halua mukaan oikeudenkäynteihin. He pelkäävät suoraa väkivaltaa tai sen uhkaa, jos he ilmoittavat rikoksesta tai todistavat oikeudessa. Kyse on todella vakavasta asiasta, Höglund painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rikollisten vaikutusvalta pysähtyneisyys Charlotta Höglund ongelmalliset alueet erityisen ongelmalliset alueet rinnakkaisyhteiskunta Vaikenemisen kulttuuri poliisin tilannekuva uhkailu segregaatio digitaaliset alustat ampumiset rikollisjengit Kameravalvonta ongelmalähiöt huumekauppa Jengirikollisuus Rahanpesu Syrjäytyminen Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Välipalaa pikkupilteille – äidit jakavat naposteltavaa ongelmalähiössä estääkseen rikollisjengejä rekrytoimasta lapsia

Tanska repii ongelmalähiöt maan tasalle – rinnakkaisyhteiskunnat jäävät historiaan asukkaiden muuttaessa muualle

Turvallisella ympäristöllä yhä enemmän kysyntää – jengirikollisten uhka synnyttää aidattuja ja vartioituja asuinalueita

Pahoinpitelyistä ja ryöstöistä epäilty nuorisojoukko herättää huolta ja kuumotusta Helsingin ”onnellisten saarella”

Jengisota heijastuu jo asuntojen hintoihin Ruotsissa – ammuskelu saa asunnonvaihtajat etsiytymään turvallisemmille seuduille

Ruotsin keskuspankin johtaja varoittaa: jengirikollisuus ja yhteiskunnan pirstaloituminen ovat jo uhka kansantaloudelle

Ruotsi kolminkertaistaa vankipaikkojen määrän – lisää tilaa myös ulkomailta

Jengirikolliset soluttautuvat poliisihallintoon – etsivät pääsyä hyödyllisiin tietoihin

Punavihreät päättäjät taisteluun segregaatiota vastaan Göteborgissa: Maahanmuuttajat asutetaan varakkaamman väestön lähiöihin
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















