

Göteborgilaisia maahanmuuttajia marraskuussa kaduilla osoittamassa tukeaan palestiinalaisille.
Punavihreät päättäjät taisteluun segregaatiota vastaan Göteborgissa: Maahanmuuttajat asutetaan varakkaamman väestön lähiöihin
Demarit, vasemmistopuolue ja vihreät nousivat valtaan Göteborgissa runsas vuosi sitten. Asuntopolitiikassa se tarkoittaa sitä, että uusia maahanmuuttajia ei enää sijoiteta ongelmalähiöihin. Kaupunginhallituksen demaripuheenjohtajan mukaan on tullut aika murtaa muurit Ruotsissa ja ulkomailla syntyneiden välillä.
Kolmasosa Göteborgiin vuonna 2024 osoitettavista maahanmuuttajista sijoitetaan Boråsiin ja Ulricehamniin. Göteborgiin saapuvia ei puolestaan enää asuteta poliisin ongelmalähiöiksi luokittelemille asuinalueille.
– Vastatulleet (nyanlända) sijoitetaan muualle Göteborgiin, vaikkapa Torslandaan, jossa itse asun, kertoo kaupunginhallituksen sosialidemokraattinen puheenjohtaja Jonas Attenius Göteborgs Postenille.
Uusasukkaat asuntojonon ohitse
Vihervasemmiston ulkopuolella Göteborgin segregaation vastaisia käytännön toimia kritisoidaan avoimesti. Vasta maahan saapuneet pääsevät heittämällä kunnallisen asuntojonon keulille ja ohitse.
Jonon pituus on viidestä runsaaseen 10 vuoteen, riippuen siitä, mihin kaupunginosaan hakija halajaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja perustelee järjestelyä siten, että väestöä pitää aktiivisesti sekoittaa.
– Mikä nyt on niin kiistanalaista. Porukka tutustuu usein muiden maiden väkeen urheilun tai muiden harrastusten kautta ja se tuntuu olevan ok. On kuitenkin selvää, että jonkinmoinen muuri tässä on olemassa.
Hiljainen signaali voimistuu
Ruotsin somessa ja orastavasti mediassakin kuuluu jo hiljainen signaali: demokratia tarkoittaa aidosti sitä, että enemmistö päättää, mihin ja miten vielä veroa maksavien rahat käytetään.
Vanhan liiton Petterssons-blogissa (181 miljoonaa käyntiä) esitetäänkin epäilevä mielipide Göteborgin hankkeen onnistumisesta.
”Pettersson sanoo, että korkean statuksen omaavat kaupunginosat ovat maahanmuuttajille liian kalliita. Mutta päättäjien mukaan veronmaksajilla on siihen varaa. Ihmetellään sitten yhdessä, miten kauan nämä hyvät asuinalueet säilyttävät maineensa.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kunnallinen asuntojono hiljainen signaali kunnallinen asuntotuotanto kaupungin asunnot nyanlända Johan Attenius Torslanda Ulricehamn Borås segregaatio ongelmalähiö sosialidemokraatit vasemmistopuolue veronmaksajat kiintiöpakolaiset Ympäristöpuolue vihreät Göteborg maahanmuuttajat Demokratia Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Bild-lehden manifesti herättää reaktioita: ”Olemme olleet liian pitkään naiveja, sokeita ja suvaitsevaisia”

Turvallisella ympäristöllä yhä enemmän kysyntää – jengirikollisten uhka synnyttää aidattuja ja vartioituja asuinalueita

Ruotsissa nyt 59 ongelmalähiötä – ”Rikollisten vaikutusvalta sementoituu ja se on tullut jäädäkseen”

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.














