Säästöohjelma läpi Kreikan parlamentissa

16.07.2015 |11:35

Kreikan parlamentti hyväksyi velkojien vaatimat toimet keskiviikkoyön äänestyksessä. Äänet jakautuivat luvuin 229-64.

Pääministeri Alexis Tsipras puolusti voimakkaasti säästöohjelmaa hänen oman Syriza-puolueensa edustajien vastustuksesta huolimatta. Syrizalla on Kreikan parlamentissa 149 edustajaa, näistä 38 vastusti esitystä tai äänesti tyhjää. Useat Syrizan ministerit asettuivat vastustavalle kannalle.

Säästöohjelman hyväksyminen on ristiriidassa äskettäisen kansanäänestyksen tuloksen kanssa. Kreikkalaiset torppasivat kansanäänestyksessä säästöohjelman, jonka ehdot olivat nyt parlamentissa hyväksyttyä säästöohjelmaa lievemmät.

Kreikkalaisten pettymys purkaantui äänestystuloksen selvittyä rajuun mellakointiin. Parlamenttirakennuksen edessä heiteltiin polttopulloja, noin 40 mielenosoittajaa pidätettiin.

Saako Kreikka kolmannen tukipaketin?

Tsipras runnoi velkojien edellyttämät lakimuutokset parlamentissa läpi, jotta Kreikalla säilyisi mahdollisuus kolmanteen 86 miljardin euron tukipakettiin.

Hän arvioi New Greek Tv:n haastattelussa, että ”uuden rahan” antamista vastustaneiden Suomen ja Hollannin olisi nyt pakko antaa sekä uutta rahaa että hyväksyä velkojen uudelleenjärjestely. Haastattelusta kertoi ensimmäisenä Suomessa HS.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi