Tagi: Kolmas tukipaketti

LEHTIKUVA

Euroopan keskuspankki havaitsi rasituskokeessaan Kreikan neljän suuren pankin pääomavajeeksi noin 14 miljardia euroa. Rasituksessa odotetaan talousnäkymien heikkenevän. Aiemmin arveltiin pääomavajeen olevan jopa ennakoitua suurempi. Nyt on mahdollista, että Kreikan kolmas tukipaketti jää kaavailtua pienemmäksi. Alun alkaen paketin koko oli noin 86 miljardia euroa. Kreikkalaispankeilla on perjantaihin asti aikaa kertoa pääomitussuunnitelmansa EKP:lle. Arveltua pienempi pääomitustarve voisi...  Lue lisää >

Sakis Mitrolidis

Perussuomalaiset saivat tänään katkeralla tavalla tuta sen, mitä hallitukssa olo tarkoittaa. Puolue joutui erittäin kriittisestä kannastaan huolimatta taipumaan Kreikan kolmanteen tukipakettiin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kantaa päätöksestä vastuun, mutta muistuttaa, että päinvastainen kanta olisi ajanut maan hallituskriisiin.  Lue lisää >

elokuu 12, 201514:44

Kreikka: ”Meillä on sopimus”

Kreikan talousministeri Giorgos Stathakis kertoo talouslehti Financial Timesille Kreikan ja velkojien päässeen sopimukseen maan kolmannesta tukipaketista. Euroopan komission mukaan tukipaketista hiotaan vielä pieniä yksityiskohtia. Tukipaketti on arvioiden mukaan 86 miljardin euron suuruinen. Komissio huomauttaa, että tukipaketti tulee hyväksyä euromaiden valtiovarainministereiden kesken. Kreikan parlamentin odotetaan äänestävän tukipaketista torstaina. Muiden euromaiden äänestykset tukiohjelmasta ovat vuorossa ensi viikon...  Lue lisää >

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ei aio osallistua rahallisesti Kreikan kolmanteen tukiohjelmaan, talouslehti Financial Times kirjoittaa. Lehti on saanut käsiinsä IMF:n keskiviikkoisen kokouksen erittäin luottamukselliseksi kirjatun muistion, jonka perusteella IMF katsoo Kreikan velan olevan kestämättömällä tasolla, eikä uudelle lainaohjelmalle ole perusteita.  Lue lisää >

Kreikan päähallituspuolue Syrizan sisällä kiehuu, sillä maan ex-energiaministeri Panagiotis Lafazanis on avoimesti ehdottanut Kreikan hylkäävän pääministeri Aleksis Tsiprasin tavoitteleman kolmannen tukipaketin. Lafazanis haluaisi maan jättävän euron ja siirtyvän drakmaan.  Lue lisää >

Enemmistö suomalaisista haluaa sulkea Kreikan rahahanat. Lännen Median teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että 57 prosenttia kansalaisista on sitä mieltä, että Kreikalle ei pitäisi antaa enää kolmatta tukipakettia. Vain 26 prosenttia vastaajista suhtautui myönteisesti Kreikka-tukeen. 17 prosenttia ei kertonut kantaansa.  Lue lisää >

Sakis Mitrolidis

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble on edelleen epäileväinen Kreikan kolmannesta lainaohjelmasta. Hän toisti ehdotustaan Kreikan väliaikaisesta euroerosta. Myös Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras uskoo lainaohjelman olevan maalleen haitallinen. Tästä huolimatta lainaohjelmasta neuvotellaan tulevien viikkojen aikana.  Lue lisää >

Kreikan parlamentti hyväksyi velkojien vaatimat toimet keskiviikkoyön äänestyksessä. Äänet jakautuivat luvuin 229-64. Pääministeri Alexis Tsipras puolusti voimakkaasti säästöohjelmaa hänen oman Syriza-puolueensa edustajien vastustuksesta huolimatta. Syrizalla on Kreikan parlamentissa 149 edustajaa, näistä 38 vastusti esitystä tai äänesti tyhjää. Useat Syrizan ministerit asettuivat vastustavalle kannalle. Säästöohjelman hyväksyminen on ristiriidassa äskettäisen kansanäänestyksen tuloksen kanssa. Kreikkalaiset torppasivat kansanäänestyksessä säästöohjelman,...  Lue lisää >