

PS ARKISTO
Juuso toivoo kolmannen kustannustukipaketin nopeaa käsittelyä ja arvonlisäveron tilapäistä alentamista: ”Yritykset vaarassa kaatua ja jotakin täytyy tehdä”
Koronakriisi on romahduttanut palvelujen kysyntää ja johtanut liikevaihdon merkittävään supistumiseen monissa palvelualan yrityksissä. Hallitus on rajoittanut monien toimialojen toimintaa, ja sen myötä tilanne on edelleen kevään mittaan pahenemassa. Kansanedustaja Kaisa Juuso toivoo hallitukselta arvonlisäveron tilapäistä alentamista, jotta pahimmalta konkurssiaallolta vältyttäisiin.
Rajoitukset vaikuttavat eniten matkailu- ja ravintola-alan yrityksiin. Uhkana ovat yritysten konkurssit ja massiiviset työpaikkojen menetykset.
Hallitus on nyt antanut eduskunnalle esityksen kolmannesta kustannustukipaketista. Lakiesityksen mukaan yritysten määräaikaisen kustannustuen myöntämistä jatketaan Suomessa toimiville yrityksille pandemiasta aiheutuvien liiketoiminnan yleisten vaikeuksien helpottamiseksi.
– Hallituksen esitys olisi voinut tulla jo viikkoja aikaisemmin. Pidän tässä nopeaa aikataulua ja kustannustukea koskevien päätösten nopeaa käsittelyä todella tärkeänä. Monen yrityksen pääomat ovat menneet, ja moni yrittäjä pohtii, miten jatkaa eteenpäin. Monesta kolmen A:n luottoluokituksen yrityksestä on vuodessa tullut kriisiyhtiö. Pääomat ovat menneet, ja yritykset miettivät, miten saavat tarvittavia vakuuksia kasaan. Kustannustuen lisäksi myös arvonlisäveron väliaikaisesta alentamisesta olisi hyötyä tässä tilanteessa, sanoo kansanedustaja Kaisa Juuso.
Alv-prosenttia alennettu muuallakin
Elinkeinoelämän keskusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto ovat esittäneet arvonlisäveroprosentin tilapäistä alentamista. Saksa tiputti laajasti alv-kantaansa 2–3 prosenttiyksikköä ja Irlanti 2 prosenttiyksikköä puoleksi vuodeksi. Kriisialoille kohdennettua alv:n alentamiselvytystä on annettu muun muassa Belgiassa, Itävallassa ja Norjassa puoleksi vuodeksi erityisesti matkailu- ja ravintola-alan tukemiseksi. Britannia alensi ravintoloiden alv-kantaa viidenneksellä yhdeksän kuukauden määräajaksi.
– Yrityksiä on vaarassa kaatua, ja jotakin täytyy tehdä. Liittojen esitys alv-prosentin tilapäisestä alentamisesta voisi olla hyvä ratkaisu, sillä onhan parempi saada alennettuja veroja kuin ei veroja lainkaan. alv:n tilapäinen alentaminen lisäisi myös Lapin matkailu- ja palveluyritysten selviämismahdollisuuksia.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Palvelualojen ammattiliitto konkurssiaalto Elinkeinoelämän keskusliitto matkailuala ravintola-ala koronakriisi veronalennukset Kaisa Juuso Arvonlisävero Kolmas tukipaketti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus, nukuit prinsessa Ruususen unta! – Kaisa Juuso ja Mari Rantanen harmissaan korona-toimien velttoudesta

Perussuomalaiset: Sote-esityksen käsittelyä lykättävä koronakriisin yli

Tuulivoimateollisuus valtaamassa tuhansien järvien maan valtavalla voimalla – Juuso vaatii ympäristölupaa tuulivoimaloille

Perussuomalaiset vaatii parempaa ja oikeudenmukaisempaa kustannustukea yrityksille – yrittäjät edelleen liian ahtaalla

Antikainen pitää ravintolasulun jatkamisen ulottamista Itä-Suomeen kohtuuttomana: ”Miksi hallitus ei noudata eduskunnan linjausta ravintolarajoitusten kuntakohtaisuudesta kuin Lapissa?”

Veikko Vallin moittii hallituksen kolmatta kustannustukipakettia: Hallitus haluaa tukea Euroopan kilpailijamaita ennemmin kuin suomalaista yrittäjää

Juuso kysyy THL:n toimitusten tasapuolisuudesta: ”Mitään aluetta ei saa syrjiä”

Junnila vaatii koronarajoitusten purkamista Tanskan esimerkin mukaisesti
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.














