

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Antikainen pitää ravintolasulun jatkamisen ulottamista Itä-Suomeen kohtuuttomana: ”Miksi hallitus ei noudata eduskunnan linjausta ravintolarajoitusten kuntakohtaisuudesta kuin Lapissa?”
Sunnuntaina eduskunnan päätöksellä kolmeksi viikoksi jatkettu ja uusiin maakuntiin laajennettu ravintoloiden sulkeminen puhuttaa Itä-Suomessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää sulun jatkamista kohtuuttomana, koska esimerkiksi Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on edelleen epidemian perustasolla.
– Aiemmin ravintolat ovat saaneet olla auki hyvin hallinnassa pysyneen tautitilanteen vuoksi, mutta nyt myös Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ravintolat pysyvät suljettuina 18.4. asti. Ainoastaan ruuan ulosmyynti on sallittua. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri on kuitenkin edelleen epidemian perustasolla, vaikka ravintolasulku ulotettiin nyt myös sinne, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen ihmettelee.
Tartuntoja hyvin vähän
Perustuslakivaliokunta on kuitenkin edellyttänyt koko ajan rajoitusten oikeasuhtaisuutta ja välttämättömyyttä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa tautitapaukset keskittyvät Joensuuhun, jossa on tällä hetkellä liki 400 todettua tartuntatapausta. Samaan aikaan muissa kunnissa tapauksia on hyvin vähän.
– Esimerkiksi Liperissä 16, Nurmeksessa 11 ja Outokummussa 16. Eduskunta edellytti tarkkarajaisempaa sääntelyä niissä maakunnissa, joiden pinta-ala on suuri ja asukastiheys pieni, mutta tällainen tarkastelu tehtiin ilmeisesti näön vuoksi ainoastaan Lapissa, Antikainen moittii.
Ravintolayrittäjät vaarassa menettää elantonsa
Kohtuuttominta Antikaisen mukaan on tapa, jolla rajoitukset tuotiin Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Koko maakunnan ravintolat suljettiin erittäin lyhyellä varoitusajalla, jolloin ravintolayrittäjille ei jäänyt minkäänlaista aikaa sopeuttaa toimintaansa. Antikainen pitää tätä täysin kohtuuttomana niitä paikkakuntia kohtaan, joiden koronatilanne on edelleen hyvin hallinnassa.
– Pienten paikkakuntien ravintolayrittäjät ovat vaarassa menettää elantonsa, koska hallitus haluaa ampua tykillä kärpästä. Eikä hallitus tietenkään ole valmis korvaamaan kiinteitä kustannuksia sataprosenttisesti, vaan korvauksia tulee murto-osa, jos lainkaan, ja useiden viikkojen viiveellä. Tämä ei riitä auttamaan ravintolayrittäjiä, joista monen kassa on jo aikaisempien rajoitusten seurauksena lähes tyhjä, Antikainen kritisoi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri vaatii tolkkua koronatoimiin: ”Pidän ulkonaliikkumiskieltoa täysin kohtuuttomana”

Wihonen: Viranomaisten keskinäinen yhteistyö ei näytä sujuvan

Juuso toivoo kolmannen kustannustukipaketin nopeaa käsittelyä ja arvonlisäveron tilapäistä alentamista: ”Yritykset vaarassa kaatua ja jotakin täytyy tehdä”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Koronarajoitusten perustuttava todellisiin riskeihin

Huijaussoitot ovat laajalle levinnyt ongelma – Antikainen: Viranomaisten ja operaattorien ryhdyttävä yhteistyöhön huijausten estämiseksi

Perussuomalaiset: Hallituksen ravintoloihin kohdistaman mielivallan loputtava – vasemmistolainen käsitys tasa-arvosta kurjuuden maksimointina ei perustu tartuntariskeihin

Wihonen: Miksi ravintola- ja yleisörajoitukset toimivat joko tai -periaatteella?

Kansanedustaja Lundén: Ravintolarajoituksista aiheutuvat tappiot minimoitava ja korvattava – ”Monen ravintolayrittäjän toimintaedellytykset ovat heikoissa kantimissa”
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














