

LEHTIKUVA
Saksalaistoimittaja: Antifa vaarantaa yliopistojen opetuksen vapauden
Saksalaisissa yliopistoissa luennoimisesta ja opetuksen teemoista on tullut yhä enemmän poliittisia kysymyksiä, varoittavat toimittajat. Oppilaskunnat ovat valmiita jopa väkivalloin ajamaan pois itselleen ideologisesti epämieluisat opettajat. Opiskelijoiden tukena mellakoita järjestämässä on väkivaltaisen äärivasemmiston Antifa-liike.
Antifa vaarantaa vapautemme, kirjoittaa toimittaja Filipp Piatov Bild-lehdessä. Kohun keskellä on kansantaloustieteen professori Bernd Lucke, 57, jonka oli tarkoitus luennoida Hampurin yliopistossa makrotaloustieteestä.
”Natsisika ulos yliopistolta”
Luennon pitäminen kuitenkin estyi, kun sadat Antifan lippuja heiluttaneet mielenosoittajat hyökkäsivät luentosaliin ja pakottivat Lucken lopettamaan luentonsa huutaen ”natsisika ulos yliopistolta”. Professori Lucke joutui poistumaan yliopistolta poliisisaattuessa, kertoo saksalaislehti Faz.
Bernd Lucke oli yksi Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen perustajista. Hänet valittiin vuonna 2014 AfD:n europarlamenttiedustajaksi. Vuonna 2015 Lucke hävisi AfD:n puheenjohtajavaaleissa Frauke Petrylle ja erosi tämän jälkeen puolueesta, koska katsoi sen ajautuneen ääriryhmien käsiin.
Toimittaja Piatov kirjoittaa, että Lucken menneisyys AfD:n riveissä on mielenosoittajille vain tekosyy. Piatov arvelee, että opiskelijajärjestöjen suurin vastustus Luckea kohtaan johtuu siitä, että Lucke kannattaa kansantaloustieteilijänä minimivaltiota, sosiaalisten tukijärjestelmien purkamista ja entistäkin vapaampia markkinoita.
Yliopiston johto ”antautui” Antifan edessä
Filipp Piatov on huolissaan siitä, että tämä vasemmistolaisten hyökkäys sananvapautta vastaan ei kohtaa sellaista vastarintaa, jota sen pitäisi herättää demokraattisessa yhteiskunnassa. Tapausta ei ole Saksassa yleisesti tuomittu. Piatov pitää Hampurin yliopiston hallinnon reaktiota lähinnä ”antautumisena” ja kysyy, vallitseeko saksalaisissa yliopistoissa enää lainkaan opetuksen vapaus.
Tapausta on kommentoinut myös Berliinissä asuva vapaa toimittaja Pertti Rönkkö, joka kirjoittaa asiasta Facebook-sivullaan.
– Näyttää siltä, että saksalaisissa yliopistoissa päättävät yhä useammin opiskelijat ja oppilaskunnat oman ideologiansa pohjalta, kuka heitä saa opettaa, kuka luennoida, mistä teemoista keskustellaan ja mistä vaietaan, Rönkkö kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Åbo Akademissa rasistinen vainoriita, sukupuolentutkijat sättivät toisiaan mielikuvituksellisin termein: ”homonationalistista gangsterismia”, ”ajallista rotuerottelua”

Helsingin yliopisto aloitti somalin kielen koulutusohjelman ja palkkasi lehtorin – juuri ketään ei kiinnosta: Viime vuonna aloitti yksi opiskelija, tänä vuonna toinen

Perussuomalaiset haluavat yliopistomaailmaan uutta puhtia: Perustutkimuksen rahoitus on turvattava, ideologinen huuhaa pois

Brittiyliopistojen nuoret mustat naiset alkavat ”käänteismentoroida” valkoisia miesprofessoreita tasa-arvon nimissä

Professoriliitto unohti tieteen vapauden puolustamisen – emeritusprofessori Timo Vihavaiselta rajua kritiikkiä liittoa kohtaan

Johan on opinnot! – Sukupuolentutkimuksen opiskelijat tanssivat Stop Deportations -mielenosoituksessa, Turun yliopisto jakoi opintopisteitä

Thüringenin osavaltiovaaleissa hallituspuolueille tappiot – AfD:lle murskavoitto

Leipzig tarjoaa 100 000 euron palkkion äärivasemmistolaisista – naisen pahoinpitely oli liikaa

Kyselytutkimus: Journalismin opiskelijat kannattavat punavihreitä aatteita
Viikon suosituimmat

Halla-aho varoittaa suomen kielen asemasta: ”Ekosysteemiä puretaan systemaattisesti”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho varoitti Suomalaisuuden Liiton 120-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa suomen kielen aseman heikentymisestä ja englannin kasvavasta roolista suomalaisessa arjessa, koulutuksessa ja palveluissa. Hänen mukaansa kehitys on jo muuttamassa yhteiskunnan rakenteita ja uhkaa suomen kielen elinvoimaa.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














