

Idea: Tyler Menezes / Flickr
Sananvapauden tarkoitus on suojella kansalaisia hallinnolta, ei estää kansalaisia moittimasta huonoa hallintoa – Rinteen hallitus viemässä Suomea oudolle polulle
Virkamiesten julkinen arvostelu ja “maalittaminen” esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voisivat jatkossa olla peruste rikostuomioon. Oikeusministeriössä nyt etenevää lakihanketta ovat olleet kirjoittamassa mm. syyttäjät ja tuomarit jotka jatkossa pääsisivät myös arvioimaan omien arvostelijoidensa syyllistymistä virkamieheen kohdistuvaan “vihapuheeseen”. Toteutuessaan uusi laki olisi selvästi länsimaisen sananvapauskäsityksen vastainen.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson RKP:sta haluaa virkamiehiin kohdistuvat “vihapuhekampanjat” ja maalittamisen yleisen syyteoikeuden alle. Ylen uutisten mukaan Henriksson kertoi kannattavansa lähtökohtaa, jonka mukaan syyttäjä voisi nostaa syytteet virkamiehiin kohdistuvista joukkoistetuista “vihapuhekampanjoista” ilman että uhrin tarvitsisi viedä juttua rikostutkintaan. Jatkossa siis esimerkiksi liian teräväksi katsotut some-kommentit virkamiehistä ja heidän päätöksistään voisivat tuoda rikostuomion kirjoittajalleen – jopa ilman että virkamiehen itsensä tarvitsee puuttua asiaan.
Poliisi, syyttäjät ja tuomarit nikkaroivat itseään koskevaa lakia – taustalla myös vasemmistovaikuttajia
Hankkeen taustoista kertoi jo aiemmin myös Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtaja Jari Taponen Twitterissä. Taposen mukaan lakiesityksen tavoitteena on maalittamisen kriminalisointi ja sitä ovat olleet kirjoittamassa Poliisihallitus, Valtakunnansyyttäjänvirasto ja käräjäoikeuksien laamannit. Mielenkiintoisesti nämä ovat juuri niitä tahoja, joiden kritisoimista uudella lailla pyritään hankaloittamaan, ja jotka myös nostaisivat syytteet ja jakaisivat tuomiot tulevaisuuden “vihapuhujille”.
Taponen itse on joutunut voimakkaan somekritiikin kohteeksi muun muassa sen jälkeen kun hän ehdotti että ISIS-terroristit voisivat sopia suomalaisiin peruskouluihin. ”Hyvää oppi tekee terroristillekin”, Taponen perusteli näkemyksiään. Ahkerasti poliisin virkatililtään poliittisia kannanottoja twiittaileva Taponen järjestää nykyisin myös maalituskoulutuksia muille virkamiehille.
Joku saattaisi nyt sanoa että oikeusvaltion kehitys Suomessa on ajautumassa oudolle uralle. Maalituslakihankkeen taustalta löytyykin Rinteen hallituksen hallitusohjelmaneuvotteluiden oikeusvaltion kehittämiseen tähtäävän työryhmän linjaus, jolla maalittamiseen päätettiin puuttua. Hallitusohjelmaan asia kirjattiin näin:
”Hallituskauden aikana toteutetaan poikkihallinnollisesti toimenpiteitä, joilla puututaan nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä. Turvataan edellä mainittujen rikosten torjuntaan ja selvittämiseen riittävät resurssit sekä osaaminen.”
Kyseistä työryhmää oli johtamassa opetusministeri Li Anderssonin erityisavustaja ja vasemmistoliiton ministeriryhmän sihteeri Dan Koivulaakso, joka itse on mm. osallistunut G-20 -mellakoihin, kertonut kannattavansa väkivaltaa poliittisena vaikuttamiskeinona ja haukkunut poliiseja sioiksi. Nämä näytteet ilmeisesti vakuuttivat Rinteen hallituksen siitä, että hän on juuri oikea henkilö kehittämään oikeusvaltiota eteenpäin.
Mutta mikä on ajanut RKP:n ministerin, vasemmistoanarkistit ja Taposen kaltaiset poliittisesti aktiiviset poliisit sananvapautta kaventavaan yhteishankkeeseen? Kyseessä on ilmeisesti huoli “vihapuheesta”, jonka määritelmä nyt laajenee huolestuttavaa vauhtia.
Valtion virkamiehet – uusi etninen ryhmä?
Vihapuhe on käsitteenä peräisin englannin kielen sanasta “hate speech”. Sitä ei löydy Suomen laista ollenkaan. Kun Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas vastikään kysyi oikeusministeri Henrikssonilta kirjallisesti vihapuhe-käsitteen määrittelemisestä, vastasi Henriksson, että vihapuhetta ei ole määritelty kansallisessa lainsäädännössä, mutta että sitä “käytetään yleiskielessä kattokäsitteenä viittaamaan viesteihin, jotka sisältävät esimerkiksi eri ryhmiä koskevia kielteisiä yleistyksiä, kuten ennakkoluuloja.” Esimerkiksi Henrikssonin vastauksessa nostetaan esille mm. rotuviha.
Suomalaiset virkamiehet eivät kuitenkaan ole “rotu” tai muukaan sellainen suojelua kaipaava vähemmistöryhmä. Näyttäisikin siltä, että silmänkääntötempuilla yritetään nyt kääntää ylösalaisin yksi sananvapauden keskeisimmistä tehtävistä ja ulottaa alunperin etnisille vähemmistöille tarkoitettu suojelu koskettamaan valtiota ja sen virkamiehiä. Sananvapauden alkuperäinen funktio kun oli tietenkin suojella hallintoalamaisia virkamiehiltä, eikä toisinpäin, ja pitää samalla huoli siitä että virkamiehiin kohdistuva kritiikki on myös yleisessä tiedossa, jotta demokraattinen prosessi ylipäätään voisi toimia.
Tällaisen vähemmistöryhmän suojeluun tähtäävän sanan ymmärtäminen esimerkiksi virkamieskuntaa tai muita vallanpitäjiä koskevaksi on täysin orwellilainen käänne. Asiaa ei auta ainakaan se että lakihanketta puuhailevat vielä virkamiehet itse. Onko kyse sitten tahattomasta vai tahallisesta käänteestä, sitä voidaan pohtia, mutta tällä tiellä ei kannata jatkaa eteenpäin, jos sananvapaudesta halutaan pitää kiinni.
Vihapuhe, maalittaminen, vihapuheella maalittaminen… – uuskielellä pyritään valtaan
Jos vihapuhetta ei löydy lakikirjasta niin “maalittamista” ei löydy enää edes sanakirjasta – ei ainakaan siinä merkityksessä, jota sille nyt kaavaillaan. Kyse on alunperin sodankäynnissä käytetystä termistä, jota eräät ns. hybridisodan asiantuntijat ovat halunneet tuoda nyt myös kuvailemaan esimerkiksi verkkokeskusteluja. Kielelliset valinnat ovat toki myös vallankäyttöä. Aivan samalla tavoin kuin esimerkiksi “paperiton” kuulostaa heti paremmalta kuin “laittomasti maassa oleskeleva henkilö”, niin myös “virkamiehen maalittaminen” kuulostaa heti paljon tuomittavammalta kuin vaikkapa “virkamiehen kritisoiminen” – vaikka kyse olisi aivan samasta asiasta.
Suomi näyttäisi olevan varsin yksin maalittamis-terminologiansa kanssa. Esimerkiksi verkkosanakirja Wikipediasta löytyy maalittamista käsittelevä suomenkielinen artikkeli, jonka mukaan se tarkoittaisi “sodankäynnissä toimintaa, jossa ennalta määritetään kohteita hyökättäväksi, tuhottavaksi tai vallattaviksi, ja sosiaalisessa mediassa ihmisten usuttamista vaientamaan henkilö ja esimerkiksi saamaan tämä menettämään työnsä.” Artikkelista ei kuitenkaan löydy minkään muun kielen versiota.
Ilmeisesti minkään muun maan lainsäädäntö ei myöskään tunne tai ole määritellyt maalittamista, mikä ikinä se sitten onkaan. Joko Rinteen hallitus on nyt tekemässä jotain aivan maailman mitassakin uutta juridista innovaatiota, tai sitten se on yrittämässä kriminalisoida sananvapauden piiriin kuuluvaa kritiikkiä. Kumpaan arvauksista laittaisitte omat rahanne?
Vihapuheen jahtaaminen luo oman kysyntänsä
Vielä oudomman Oikeusministeriön lakihankkeesta tekee se, että kaikki järkevästi kuviteltavissa olevat ja “maalittamis”-keskustelun yhteydessä mainitut teot – kuten esimerkiksi rikokseen yllyttäminen, uhkailu, vainoaminen ja kunnianloukkaus – ovat jo valmiiksi rikoslaissa. Mitä ihmettä Henrikssonin oikeusministeriö nyt siis yrittää tehdä? Yritetäänkö oikeussaleja ruuhkauttaa entisestään turhanpäiväisillä kunnianloukkausoikeudenkäynneillä? Vai onko tavoitteena kenties “ennaltaehkäisevä vaikutus”, eli kansalaiskeskustelun hiljentäminen siten ettei kukaan enää ymmärrä, milloin saattaa tulla rikkoneeksi jotakin lakia, joten on vain parempi olla hiljaa.
Ainakin näyttäisi siltä, että “vihapuhetta” jahtaavien virkamiesten ja syyttäjien työ on sen laatuista, että se luo oman kysyntänsä kun turhautuneet kansalaiset antavat siitä lahjomattoman ja värikkään palautteensa ja päätyvät vielä itsekin syytteeseen – tietenkin virkamieheen kohdistuvasta vihapuheesta. Urakka on täysin loputon, mutta liksa juoksee joten mikäs siinä.
Vihapuhe ja maalittaminen eivät kuitenkaan ole uusi Nokia. Siitä, että jo valmiiksi ruuhkautuneita oikeussaleja aletaan kuormittaa yhä laajenevilla mielipiderikosten tutkintavyyhdeillä ei ole mitään apua kenellekään. Häviäjinä ovat ennen kaikkea suomalainen oikeusvaltio, sananvapaus sekä julkisen päätöksenteon laatu.
Laajan sananvapauden puolustaminen on kaikkien suomalaisten yhteinen asia
Puolueista perussuomalaiset on puolustanut vahvasti länsimaista sananvapauskäsitystä. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti kantaa sananvapauteen puheessaan Porin Suomi Areenalla viime kesänä: ”Sananvapauden perusfunktio on suojella yksilöä vallanpitäjien mielivallalta. Nykyään toimittajat ja poliitikot näyttävät ajattelevan, että lakien tehtävä on suojella vallitsevia totuuksia yksilöiden esittämältä kritiikiltä.”
Olisi kuitenkin toivottavaa, että sananvapauden puolustaminen olisi koko puoluekentän asialistalla – niin kaukaa haetulta ajatukselta kuin se nyt näyttääkin. Sananvapaus on kuitenkin koko yhteiskunnan etu ja toimivan demokratian edellytys. Tälläkin hetkellä erilaisissa vihapuhe-tutkinnoissa on kansanedustajia ainakin kolmesta eri puolueesta: Perussuomalaisista, SDP:sta ja kristillisdemokraateista, ja jos Rinteen hallitus saa uusimman hankkeensa laiksi asti, on oikeudenkäyntejä odotettavissa runsaasti lisää. Nyt olisikin korkea aika kansalaiskeskustelulle sananvapauden tehtävistä, jotta tämä hallituksen uusin sananvapauden vastainen hanke saadaan torpattua.
Monet Rinteen hallituksen virheistä ovat vielä seuraavien hallituksien korjattavissa. Sananvapauden rapauttaminen on kuitenkin sen tason virhe, että sen korjaaminen voi osoittautua vaikeaksi parlamentaarisen prosessin kautta, kun väärien mielipiteiden esittäminen on kriminalisoitu, eikä demokratian edellyttämä kansalaiskeskustelu voi toimia normaaliin tapaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maalittaminen Anna-Maja Henriksson perusoikeudet Jari Taponen Mauri Peltokangas Oikeusministeriö Vihapuhe Sananvapaus Dan Koivulaakso Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sananvapauden kaventuminen on vakava uhka tällä hallituskaudella
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää














