

LEHTIKUVA
Savio: Erityisopetuksen laiminlyönti voi johtaa vakaviin ongelmiin
Eduskunnassa käytiin tänään koulutuksen tasa-arvoa koskeva välikysymyskeskustelu. Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa otti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa esille muun muassa ryhmäkokojen vaikutuksen oppimistuloksiin.
– Ryhmäkokojen lisäksi suurta huolta kunnissa aiheuttaa erityisopetuksen kasvanut tarve, johon perussuomalaiset ovat kiinnittäneet jo aiemmin huomiota, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Sami Savio.
Oppimisvaikeudet lisääntyneet
Erityisopetuksessa siirryttiin muutama vuosi sitten käytäntöön, jossa oppilaiden tarvetta erityiseen tukeen arvioidaan vuosittain. Tämä on johtanut pienryhmien vähenemiseen ja erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden sijoittamiseen tavallisiin perusopetusryhmiin.
– Kun kunnat ovat joutuneet kamppailemaan kutistuvien opetusresurssien kanssa ja ryhmäkoot ovat kasvaneet, ovat varsinkin poikien oppimisvaikeudet lisääntyneet. Koko luokan opetus kärsii, jos opettajan aika kuluu vaikeista ongelmista kärsivän erityisoppilaan auttamiseen. Tämä lisää opettajien kuormittumista ja voi johtaa lisääntyneisiin sairaspoissaoloihin, huomauttaa Savio.
”Lyhytnäköistä politiikkaa hallitukselta”
Perussuomalaiset kiinnittivät mainittuun asiaan huomiota viime syksyn vaihtoehtobudjetissaan. Savio toivookin hallituksen ottavan kopin perussuomalaisten tekemistä esityksistä.
– Kysyin välikysymyskeskustelun kuluessa opetusministeri Grahn-Laasoselta (kok.), mitä konkreettista hallitus aikoo tehdä korjatakseen erityisopetusresurssien vähyydestä aiheutuvan vakavan ongelman, jonka seuraukset kaikkien heikoimpiin oppilaisiin näkyvät pahiten pitkällä tähtäimellä.
– Valitettavasti en saanut ministeriltä vastausta kysymykseeni. Ilmeisesti hän ei siis aio asiaan puuttua. Tämä on hämmästyttävän lyhytnäköistä politiikkaa hallitukselta, ihmettelee Savio.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Teknologia- ja koulutuspanostukset on tehtävä oikeisiin kohteisiin

Elomaa: Suomalaisissa kouluissa oltava riittävät koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut

Elomaa ja Savio: Yhdenvertainen koulutus Suomen menestyksen kivijalka
Viikon suosituimmat

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää