

Martti Kainulainen Lehtikuva
Slunga-Poutsalo soisi SDP:lle ja SAK:lle ”kätilöviisautta”
– Lomarahojen leikkaus kohtelee työntekijöitä tasapuolisesti. Ja jos saadaan myöhemmin verohelpotuksia, se luo kotimaista kysyntää ja hyödyntää kaikkia, totesi kätilö Raakel Shapcott äskettäin Ilta-Sanomille. Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo toivoo, että SAK:ssa ja SDP:ssä pysähtyttäisiin näiden sanojen äärelle.
– Tällaista kätilöviisautta soisin nyt niin SDP:lle kuin SAK:llekin, Slunga-Poutsalo toteaa tiedotteessaan.
Slunga-Poutsalo yhtyy Shapcottin ihmettelyyn siitä, miksi ammattiliitot pullikoivat lomarahojen leikkauksia vastaan, vaikka ne saavat laajaa kannatusta. Hän moittii myös SDP:tä neliraajajarrutuksesta.
– Vain SAK yhdessä SDP:n kanssa vastustivat ja vastustavat lomarahojen leikkauksia.
– Koko viime vaalikausi menetettiin toimintakyvyttömän hallituksen vuoksi. Vaalikautta on yleisesti arvioitu erääksi Suomen historian huonoimmaksi. SDP jarrutti tuolloin välttämättömiä uudistuksia ja esti Suomen tulevaisuuden kannalta elintärkeiden muutosten etenemisen. Ja jälleen kerran puolue yrittää neliraajajarrutusta.
”Suomessa ei nyt ole kerta kaikkiaan varaa tällaisiin poliittisiin näytelmiin, joita SAK ja SDP yhdessä harjoittavat”
Puoluesihteeri muistuttaa, että SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on uhannut hallitusta EU-tuomioistuimella.
– Suomessa ei nyt ole kerta kaikkiaan varaa tällaisiin poliittisiin näytelmiin, joita SAK ja SDP yhdessä harjoittavat. Viime viikkojen tapahtumat ovat avanneet monien kansalaisten silmät. On ilmiselvää, että pakkolakiesitykset tilasi SAK, eikä kukaan muu.
Slunga-Poutsalon mukaan SAK voisi halutessaan perua ”pakkolakitilauksensa” hallitukselta. Hänen mukaansa SAK voisi perua pakkolait lopettamalla jarrumiehenä toimimisen ja tekemällä sopimuksen, johon kaikki muut osapuolet ovat ilmoittaneet valmiutensa.
-On enemmän kuin toivottavaa, että SAK lopettaa puoluepolitikoinnin ja palaa juurilleen ajamaan jäsentensä etuja – ennen kaikkia pienipalkkaisten naisten, puoluesihteeri Slunga-Poutsalo kehottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.
Uusimmat

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat

Strandman: Sopimuspalokunnat pitävät yhteiskunnan pyörät pyörimässä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











