

LEHTIKUVA
Soini ärähtää ”julkipersujen” ehdokkuuden torppaamisesta: ”Sikamaista”
Timo Soini (ps.) vetoaa blogissaan muihin puoluejohtajiin, ettei suomalaisia painostamalla estettäisi asettumasta kunnallisvaaleihin ehdokkaisi. Hän pitää julkisuuteen noussutta Porvoon tapausta sikamaisena.
– Porvoosta kuuluu kummia. Julkisuudessa on ollut tietoja, että kaksi kansalaista on luopunut Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkuudesta, koska ”työnantaja on antanut ymmärtää, että julkipersu ei olisi hyväksi yrityksen imagolle, Soini kirjoittaa.
Hän viittaa Helsingin Uutisten julkaisemaan juttuun, jossa kahden perussuomalaisten kuntavaaliehdokkuutta Porvoossa harkinneen työnantajansa antoi ymmärtää, että perussuomalaiset on väärä puolue.
– Mikäli tämä pitää paikkansa, kuten ilmeistä on, olemme tekemisissä vakavan kansalaisen perustuslaillisia oikeuksia loukkaavan sikamaisen painostuksen kanssa. Tällainen fasismi ei kuulu oikeusvaltioon.
Soinin mukaan perussuomalaisten mustamaalaus saa jo käsittämättömiä mittasuhteita. Hän sallii mielihyvin asiallisen arvostelun, mutta muistuttaa, että ihmisten poliittista osallistumista ei voi mielivallalla rajoittaa.
– Perusssuomalaiset eivät katso tätä läpi sormien. Me pidämme kiinni perustuslaista, oikeudesta osallistua ja olla ehdokkaana. Esitän muille puolueille ja niiden puheenjohtajille seuraavan vetoomuksen. Se on tässä:
”Me puolueiden puheenjohtajat tuomitsemme kaikki sellaiset toimet, joilla painostamalla, uhkailulla, epäasiallisella vihjailuilla tai muulla sopimattomalla tavalla pyritään vaikuttamaan kielteisesti ihmisten asettumiseen minkä tahansa puolueen ehdokkaaksi.”
– Kaikille yrityksille sanon, että olkaa ylpeitä kaikista työntekijöistänne, jotka ovat minkä tahansa puolueen ehdokkaana vaaleissa. Vaaliehdokkuus on hyvä ja kannatettava asia. Keitä me muuten äänestäisimme ja miten demokratia toimii ilman vaihtoehtoja ja ehdokkaita? Pitkän kuntakokemukseni perusteella voin sanoa, että aktiivisuus yhteisten asioiden hoidossa kaikkien etu. Se vie Suomea eteenpäin.
Soini antaa tunnustusta tutkija Erkka Railolle, joka tuomitsee julkisuudessa yksiselitteisesti kaikenlaisen epäasiallisen kohtelun ehdokkuutta harkitsevia kohtaan.
– Toivon, että meistä poliitikoista on saman sanojaksi. Kaikki puolueet ovat arvostuksen ansaitsevia. Jokainen toimii kansan kanavana itse oikeaksi kokemiensa asioiden eteenpäin viemiseksi.
Vetosi myös joulukuussa
Soini piti joulukuun lopulla poikkeuksellisen puheenvuoron paikallisdemokratian puolesta. Hän kannusti voimakkaasti suomalaisia osallistumaan kuntavaaleihin – mieluiten tietenkin perussuomalaisissa, tai sitten vaihtoehtoisesti jossain muualla:
”Kaikki mukaan. Pitäisin sitä hirveän tärkeänä – ja tämä koskee kaikki puolueita, koska puolueet ovat suomalaisen demokratian ydin – pitäisin hirveän tärkeänä, että ihmiset lähtisivät ehdolle ja että olisivat mukana. Totta kai mieluiten perussuomalaissa, mutta jos ei millään voi, niin sitten jossain muualla.
Tämä maa Suomi on hyvä maa. Olen käynyt aika monessa muussakin maassa, katsonut ihmisoikeuksia, terveydenhuoltoa.
Tämän takia: olkoon kilpailu jaloa. Mätetään ihan urakalla niin kuin politiikassa pitää. Mutta pitäydytään faktoissa.
Se, mitä Suomessa on hienoa: meillä voivat kommunisti ja kokoomuslainen ja kaikki siltä väliltä voivat eduskunnan kuppilassa istua keskustelemassa keskenään. Euroopan parlamentissa näin ei ollut. Eikä tätä tapahdu joka toisessakaan maassa. Se, että ollaan toistemme kanssa tekemisissä, on äärimmäisen hyvä asia.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












