Artikkeli kuva

Jussi Nukari

Soini vaati hallintarekisterin kaatoa jo viime kaudella, sai viimein tahtonsa läpi

01.12.2015 |22:23

Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) toteaa plokissaan, että hallintarekisterin kaatuminen oli perussuomalaisten linjan mukainen päätös. 

– Hallintarekisteriä ei viedä eteenpäin. Päätös on oikea ja vastaa Perussuomalaisten linjaa.  Tämä on ollut johdonmukainen kantamme jo viime eduskuntakaudella, Soini kirjoittaa.

Niin ikään talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) kiitteli ratkaisua aiemmin tänään.

– Arvopaperikeskusasetus on mielestäni tärkeä ja se on syytä tuoda nopeasti eduskunnan käsittelyyn. Mutta on erittäin hyvä, että hallintarekisteri irrotettiin lakihankkeesta, Turunen summasi.

PS vaati hankkeelle henkseleitä viime kaudella

Perussuomalaiset on ollut hallintarekisteriä kohtaan jo pitkään erittäin kriittinen.

– Laki heikentäisi viranomaisten tietojen saamista, yleisöjulkisuutta ja näin ollen vähentäisi esitäytettyjen veroilmoitusten määrää, Turunen kommentoi hanketta marraskuun alussa.

– Aktiivinen katuminen vaikuttaa rötösherrojen paapomiselta. En voi sitä suositella, Soini puolestaan totesi marraskuussa.

Linja on ollut johdonmukainen. Viime vuoden syyskuussa Soini vaati silloiselta elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.), että tämä hautaisi hankkeen.

– Mikä tässä nykytilassa on sitten näin väärin, että se vaatii tällaista piilottamista? Tavalliset ihmiset joutuvat esittämään kaikki tulonsa, menonsa ja ajonsa – niin miten sitten suuret omistukset nauttisivat tällaisten hämärärekisterien suojaa? Arvoisa hallitus – tehkää yksi hyvä päätös vielä – haudatkaa tämä, Soini vetosi.

Vapaavuori tai silloinen valtionvarainministeri Antti Rinne (sd.) eivät hanketta tuolloin kuopanneet, joten perussuomalaiset hoitivat maahanpanon itse.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi