Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Soini Ylen Ykkösaamussa: Kyproksen kriisi ei ole ohi

16.04.2013 |12:29

Kyproksen kriisi ei ole vielä ohi, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini teroitti Ylen Ykkösaamussa kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistölle.

Männistö (kok.) väitti, että hallituspaikka kelpaisi nyt perussuomalaisille, kun Kyproksen kriisi on saatu paremmalle tolalle.

– Kyproksen kriisi ei ole ohi – se vuotaa! Kyproksella on velkaa jo 5 000 euroa joka asukasta kohti ja kaikki tietävät, ettei siitä makseta euroakaan. Tukipaketti hyväksyttiin, vaikka ehtona oli, ettei rahaa pestä. Se hyväksyttiin vailla tietoa tästä. Miksi suomalaisten pitää pelastaa Kyproksen pankit? Soini kysyi.

Männistö kysyi, mikä on Soinin vaihtoehto.

– Se on Freedom to fail, oikeus epäonnistua, kuten jo Wall Street Journalin haastattelussa sanoin”, Soini sanoi.

Tämä tarkoittaa Islannin mallia, jossa pankit pannaan nurin eikä sijoittajille makseta, kuten Islantikaan ei maksanut briteille eikä hollantilaisille, jotka peräsivät saataviaan oikeusteitse. Malliin kuuluu vielä se, että valtio pääsee uuden kasvun alkuun devalvaation kautta euroalueen ulkopuolella.

Männistö tivasi vielä, eikö EU toimi Kyproksen kohdalla juuri kuin Soini itse helmikuussa esitti? Hän sanoi hallituksen tulleen entistä tiukemmalle linjalle.
Soini sanoi, että hyvä että kokoomus on siirtynyt kaikki ovet auki -myönteisyydestä järkevämmälle linjalle, mutta kysyi, miksi kuitenkin tarvitaan 10 miljardin tukipaketti.

Soinin mielestä tuilla pelastetaan vain euroherrojen kasvoja, eivätkä perussuomalaiset koskaan hyväksy tukipaketteja: pankkien pelastaminen on täysin moraalitonta, hän totesi.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää