Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Sote-edustajat haluavat henkilöstön mukaan maakuntavalmisteluun

06.04.2017 |11:17

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan hallituspuolueiden vastuukansanedustajat Hannakaisa Heikkinen (kesk.), Arja Juvonen (ps.) ja Sari Sarkomaa (kok.) vaativat, että jokaisessa maakunnassa otetaan hoitohenkilöstö mukaan sote-uudistuksen uusien rakenteiden ja toimintamallien suunnitteluun.

– Ilman hoitohenkilöstön mukanaoloa uudistuksen tavoitteita ei voida saavuttaa. Sote- ja maakuntauudistus koskettaa suoraan yli 200 000 työntekijää, joista 75 % on hoitoalan ammattilaisia, joten on aivan oleellista, että myös hoitotyön edustuson mukana joka maakunnassa jo nyt uudistuksen valmisteluvaiheessa, kansanedustajat linjaavat.

– Henkilöstön sitoutuminen on avainasemassa muutoksen onnistumisen kannalta. On välttämätöntä, että hoitohenkilöstön ja sen johdon edustus otetaan mukaan sote-uudistuksen toteuttamisessa jo rakenteiden suunnitteluvaiheessa. Asiantuntijoiden mukaan alueelliset erot hoitoalan mukanaolossa muutoksen suunnittelussa ovat huolestuttavia.

Edustajat muistuttavat, että hoitohenkilöstöllä on asiantuntemus arjen toimintakenttään, eikä sitä voi ohittaa, vaan heidän on oltava mukana jo valmisteluvaiheissa.

– Tämä on välttämätöntä etenkin siksi, että toimintatavat ja hoitoketjut saadaan aidosti sellaisiksi, että hoitotyön ja muun terveydenhuollon ja sosiaalityön eri sektoreiden sekä vanhus- ja vammaispalvelujen aito yhteistyö tulee toteutumaan palveluja käyttävän ihmisen näkökulmasta onnistuneesti, sote-valiokunnan vastuukansanedustajat painottavat.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
6.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
8.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11
9.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää