

PS ARKISTO
Strandman: Kuntouttavalla työtoiminnalla todella suuri merkitys
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman on huolissaan kuntouttavan työtoiminnan tulevaisuudesta. Hänen mukaansa kuntouttavan työtoiminnan osalta vallitsee tällä hetkellä tietämättömyys TE-palvelujen uudistuksen muuttaessa kuntataloutta ja toimintamalleja.
Työttömien työnhakijoiden neuvonta ja palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025 alkaen. Se on myös päivämäärä, jolloin nykyiset TE-palvelut lakkautetaan.
– Hyvinvointialueet tekevät kilpailutuksia ja ratkaisuja, vaikka niillä ei ole tietoa, milloin ja miten kuntouttava työtoiminta on tarkoitus siirtää kuntien TE-palveluiden yhteistoiminta-alueille. Kuntouttavan työtoiminnan merkitys on todella suuri, ja olisikin hyvä, että tähän saataisiin pikimmiten selvyys, sanoo Jaana Strandman.
Strandman onkin jättänyt työministerille kirjallisen kysymyksen TE-palvelu-uudistuksesta. Kuinka hallitus aikoo toimia ja ohjeistaa kuntia ja järjestämisalueita, jotta TE-palvelu-uudistuksen innovatiiviset tavoitteet tulee saavutettua? Milloin ja miten kuntouttava työtoiminta on tarkoitus siirtää kunnille?
Yhden luukun periaate
Periaatteessa työllistyminen tehostuu, kun kunnan työllisyyspalvelut, elinkeinopalvelut ja koulutuspalvelut ovat yhden järjestäjän, niin sanotun yhden luukun vastuulla.
– Uudistuksen tulee vahvasti haastaa uusien toimintamallien synnyttämistä yritysmäiseen suuntaan, vaikka toiminta olisikin kuntien omaa toimintaa. Hyvä ja tavoitteellinen työllisyyden hoito ehkäisee syrjäytymistä ja tuo elinvoimaa alueille ja sitä kautta Suomeen, uskoo Strandman.
Myös kuntien järjestämänä työttömien työnhakijoiden neuvonta- ja muut tehtävät vastaavat pääosin tällä hetkellä TE-palvelujen tarjoamia julkisia työvoima- ja yrityspalveluja. Samalla kuntien vastuu työttömyysetuuksien rahoituksesta laajenee. Uudistus onkin merkittävä kunnan tehtävä soten siirryttyä valtiolle.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koulutuspalvelut elinkeinopalvelut työllisyyspalvelut TE-palvelu-uudistus toimintamalli Jaana Strandman TE-palvelut hyvinvointialueet kuntouttava työtoiminta kuntatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Riikka Purra: Teeskentelyn ja itsepetoksen aika on ohi – ylimitoitettu sosiaalivaltion malli on tulossa tiensä päähän

Koskela: Hyvinvointivaltion tulevaisuus edellyttää vahvaa julkista taloutta

Koskenkylä: Suomen työmarkkinoiden toiminnan tehokkuus on heikentynyt jo pitkään, hallitus pyrkii kääntämään suunnan

Hallitus siivoaa sosiaalidemokraattien ja keskustan sotkuja – ”Suomalaisen hyvinvointivaltion turvaaminen edellyttää säästöjä ja sopeuttamista”

Huhtasaari huolissaan nuorten syrjäytymisestä: Rajaton lapsi on turvaton lapsi
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää














