

Roni Rekomaa Lehtikuva, PS
Toimitus suosittelee
Viikon 17/2014 luetuin
Huhtikuu 2014 luetuin
Stubb pani virkamiehet vaalityöhön – matkalaskut valtion piikkiin
Perussuomalainen-lehti kertoi hiljattain Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) avustajan osallistumisesta ministerin vaalikampanjointimatkaan 2011 huhtikuussa. Stubb vastasi toimituksen tiedusteluihin toteamalla, ettei hän teetä avustajillaan vaalikampanjointia. Perussuomalainen-lehden haltuunsa saamat tiedot kuitenkin osoittavat, että ministeriön virkakuntaan kuuluvien avustajien käyttö on Stubbin kampanjoinnissa ollut laajamittaista ja jatkuvaa. Stubbin avustajat matkustivat Stubbin rinnalla päivin ja öin, arkisin ja viikonloppuisin. He olivat läsnä vaalivideoita kuvattaessa, vaalikonetta täytettäessä, Kokoomuksen kampanjaristeilyllä, sunnuntaipäivän maalaismarkkinoilla, vaalikeskusteluissa ja -grilleissä. Kulut laitettiin veronmaksajien piikkiin.
Virkamies ei ole kampanja-apulainen
Eduskuntavaalit käytiin 17.4.2011. Vaalikampanjointi käy tyypillisesti kiivaimmillaan pari kuukautta ennen äänestyspäivää. Ministereiden pitäisi kampanjoinnin lomassa hoitaa myös normaali virkatyönsä. Virkatehtävien hoitoa varten ministereillä on runsaasti palkattua henkilökuntaa, mutta heidän työpanostaan ei saa käyttää ministerin henkilökohtaisen edun vuoksi tehtävään kampanjatyöhön. Virkatyö on ministerin avustajien normaalia työtä, jota tehdään työajalla, valtion resurssein. Kampanjointi on puolestaan henkilökohtaisen edun vuoksi tehtävää työtä, joka pitää tehdä joko itse, vapaaehtoisvoimin tai itse palkkaamiensa apureiden toimesta.
Mikäli ministeri määrää ministeriön työntekijän tekemään itselleen vaalityötä, antaa hän samalla ministeriölleen määräyksen rahoittaa omaa vaalikampanjaansa.
Julkisoikeuden emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen muistutti äskettäin Ylen haastattelussa, että ministerin avustajia tai ministeriön virkamiehiä ei missään tapauksessa saa käyttää kampanjan tukena.
Maaliskuu 2011
Perussuomalainen kokosi haltuunsa samaan aineiston perusteella yhteen vuoden 2011 maaliskuun tapahtumat.
1.3.2011. Ulkoministeri Alexander Stubbin kokenut lehdistöavustaja Sanni Grahn-Laasonen ilmoittaa jäävänsä eduskuntavaalien takia vuosilomalle vaalipäivään saakka. Hänen tilalleen lehdistöavustajaksi nousee erikoistutkija Lauri Tierala. Tämän kalenteri alkaa välittömästi täyttyä Stubbin vaalitilaisuuksista.
7-8.3.2011. Tieralan kalenterissa on varattu aika vaalivideon kuvauksiin ja HBL:n vaalikonevastauksia varten. Seuraavaksi päiväksi hän sopii ajan ”Vaalibriefiin” silloisen valtionvarainministeriön eritysavustajan Juho Romakkaniemen ja kahden muun kanssa. Ohessa Tieralan kalenterimerkinöjä kyseisiltä päiviltä:
12-13.3.2011. Kokoomus toivoristeilee. Koko Tallink-Siljan Baltic Princess -laiva on varattu tilaisuutta varten. Ei ole epäilystä siitä, etteikö kyseessä olisi ollut nimenomaan puolueen hengennostatustilaisuus. Stubb mainitsee 6.3 blogissaan lähtevänsä ensi viikolla ”Kokoomusristeilylle”. Risteilyn ohjelmatarjontaa on hyvin vaikea mieltää virkatyöksi, mutta silti Stubb määrää erityisavustajansa Jori Arvosen mukaan. Ohjelma sisältää sambakoulua, loppukirin sparrausta ehdokkaille ja vaalitiimeille, valtuuskuntien tapaamisia, verkostojen työpajoja, väittelykisan, ministerien korvatorin, hierontaa, lapsiparkit, pienen Kokoomuspuodin, Ehdokas-HydeParkin, Yhdistyskioskin, Tunnin Toivolle sekä ”maanmainiota musaa ja hillitöntä bailausta”.
Rientoon osallistuneen sittemmin kokoomusnuorten puheenjohtajaksi nousseen Susanna Kosken jälkifiilistelyt kertovat myös osaltaan tapahtuman luonteesta: Vaalitunnelmaa nostatettiin Kokoomuksen Toivo risteilyllä Helsinki-Tallinna-Helsinki. Laiva oli lastattu 1500 innokkaalla kokoomuslaisella. Ehdokkaat, tukijoukot, kansanedustajat, ministerit ja kokoomusaktiivit keräsivät eväitä vaalikentille loppukiriä varten!
Arvosen kululaskussa mainitaan ministerin nimenomaan määränneen avustajansa mukaan. Avustaja laskuttaa myöhemmin vaaliristeilyyn osallistumisestaan päivärahat, lipun hinnan ja muita kuluja. Stubb ei sairautensa vuoksi pääse osallistumaan, mutta tämä ei estä avustajan risteilyä.
22.3.2011. Stubbin avustaja Tieralan kalenterissa on tämän päivän kohdalla Yhdysvaltojen kauppakamarin (American Chamber of Commerce) vaalikeskustelu.
23.3.2011. Tieralan kalenterissa on merkintä ”Krissen vaaligrillistä”:
26.3.2011, lauantai. Vaaleihin on aikaa enää alle kuukausi. Lehdistöavustaja Lauri Tieralan kalenteriin on merkitty käyntejä Uudenmaan suuriin kauppakeskuksiin – Stockmann, Iso Omena, Lippulaiva, Myyrmanni.
27.3.2011 päivä, sunnuntai. Tierala hoitaa tehtäviään Korson maalaismarkkinoilla:
28.3.2011. Erityisavustaja Mikko Hautala matkailee Kymenlaaksossa, samoin tekee Stubb. Veronmaksajat saavat osallistua kululaskun maksuun, jonka seliterivillä lukee ”Ulkoministerin kiertue Kotka, Hamina, Kouvola”.
29.3.2011. Lauri Tieralan tehtävät vievät hänet Kirkkonummelle, Siuntioon, Karjalohjalle, Lohjan torille, Nummi-Pusulaan ja Karkkilaan. Reitti on silmiinpistävän yhtenäinen Stubbin ja muiden kokoomusehdokkaiden kiertueaikataulun kanssa.
Tierala laskuttaa taksimatkan Westendistä Kirkkonummen tilaisuuteen. Taksitositteen uskottavuus on ilmeisesti kyseenalaistettu ministeriössä, sillä siihen on merkitty merkintä ”Olari Vaalit?”:
Maaliskuun 30. päivä. Stubb on bloginsa mukaan flunssassa, joten avustajienkin kiireet hellittävät hetkeksi.
Väärät tehtävät
Avustajien matkoista syntyy monenlaisia kuluja. Päivärahat, taksikulut, matkaliput, hotelliyöpymiset – kaikki maksavat. Tyypillisesti suurin kustannus syntyy kuitenkin vääriin tehtäviin valuneista palkkakuluista. Se työaika, joka olisi pitänyt käyttää normaaliin virkatyöhön, tuli tuhrituksi päämiehen vaalitilaisuuksiin.
Erityisavustajille maksettujen palkkojen vaihteluväli on Ylen mukaan 4 154,78 – 6 777,31 euroa.
Heli-Maria Wiik, Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


UM pelkäsi skandaalia – Talousjohtaja Stubbin avustajien kuluista: ”Eivät missään tapauksessa valtion menoja”
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää


















