
PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.
Ulkomaalaisten määrän kasvun myötä suomalaisten turvallisuudentunne on laskenut merkittävästi. Etenkin pelko katujen ja julkisten tilojen turvattomuudesta on kasvanut johtuen tiettyjen ulkomaalaisryhmien yliedustuksesta väkivalta- ja seksuaalirikoksissa.
Poliisin kamppaillessa riittävistä resursseista, on samaan aikaan käyty keskustelua siitä, mikä rooli vapaaehtoisilla kansalaispartioilla on syntyneen turvallisuustyhjiön täyttämisessä.
YTK Aleksi Hernesniemen kirjoittamassa raportissa Turvallisuus uhattuna – maahanmuutto, turvallisuustilanne ja kansalaispartiot käsitellään maahanmuuttajien rikollisuuteen ja poliisin resursseihin liittyviä kysymyksiä sekä sitä, minkälaisia näkökulmia liittyy paljon puhuttuun kysymykseen vapaaehtoisten kansalaispartioiden perustamisesta tai niiden kieltämisestä. Raportissa nostetaan myös esiin ehdotuksia turvallisuustilanteen parantamiseksi.
Raportin kirjoittaja on valtio-oppia Jyväskylän yliopistossa opiskeleva yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Hernesniemi on Kannuksen kaupunginvaltuuston jäsen ja osallistuu aktiivisesti maahanmuutosta ja turvallisuudesta käytävään keskusteluun.
Raportti on luettavissa Suomen Perusta -ajatuspajan verkkosivuilla: www.suomenperusta.fi
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.


Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.

Iranin uusimman kansannousun symboliksi on noussut kuva, jossa nuori nainen sytyttää savukkeensa uskonnollista johtajaa esittävällä julisteella. Enää tupakan sytykkeeksi kelpaava, liekehtivä ajatolla Ali Khamenei on nyt ikoni, jota levitetään urakalla sosiaalisessa mediassa eri versioina.

Tilastotieteilijä Samuli Salmisen tutkimus "Maahanmuuton aluekohtaiset tilastotiedot pääkaupunkiseudulla" kertoo Tilastokeskuksen rekisteriaineistojen pohjalta maahanmuuton sosioekonomisista avainluvuista pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksen ensimmäinen versio on julkaistu vuonna 2023.