

LEHTIKUVA
Suomen suurin vientimaakunta vetää yhtä köyttä – jopa SDP:n Kiuru tunnusti hyvät tulokset
Satakunnan kansanedustajien SuomiAreena-keskustelussa pohdittiin liikenneyhteyksien kohtalokasta merkitystä sekä kiisteltiin datakeskuksista ja vaalipiireistä. Lopulta kuitenkin todettiin yksimielisesti, kuinka maakunnan kansanedustajien yhteistyö on alueen elinehto.
Satakunnan kansanedustajat kokoontuivat keskustelemaan SuomiAreenan rantalavalle torstai-iltapäivällä. Satakunnan perussuomalaisista Laura Huhtasaari ei päässyt osallistumaan, mutta paikalla olivat perussuomalaisten Petri Huru ja Jari Koskela.
Keskustelua viriteltiin monista Satakunnan kannalta ajankohtaisista asioista, myös STEA-avustuksien leikkauksista ja huhutusta hallituskriisistä. Huhut ammuttiin kuitenkin nopeasti alas.
Kokoomuksen Matias Marttinen tunnusti Wille Rydmanin kriteereissä olevan ”paljon hyvää”. Petri Huru arvioi kohun paisuttelun olevan joiltain osin vaalitaktiikkaa.
Liikenneyhteydet ovat turvallisuuskysymys
Kaikkien Satakunnan kansanedustajien kesken vallitsi yksimielisyys lentoliikenteen valtiontuen jatkamisesta. Samoin kaikki tahtoivat edistää Pori-Haapamäki-junarataa.
Maailmantilanteen muuttuessa alati turvattomammaksi, liikenneyhteyksien kohdalla ei tule jumiutua tuijottamaan taloudellisia tunnuslukuja. Infrastruktuurissa on kyse myös turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta – rahallista merkitystä unohtamatta.
– Satakunta on väkilukuun suhteutettuna Suomen suurin vientimaakunta, Jari Koskela huomautti.
Yhteistyöstä ei tingitä
Paneelissa oltiin yksimielisiä monesta aiheesta, mutta kysymys datakeskuksille asetettavista ehdoista jakoi mielipiteitä. Vain perussuomalaiset olivat valmiita olemaan tiukkoina rakennuttajia kohtaan.
Jari Koskelan mielestä datakeskusten tulisi jo valmistusvaiheessa selvittää, mistä ne ottavat sähkön. Muutoin tavallinen kansalainen voi joutua kärsimään kasvavasta kysynnästä.
Erityisen kiivasta väittelyä syntyi Satakunnan mahdollisesta yhdistämisestä Pirkanmaan tai Varsinais-Suomen vaalipiiriin. Lopulta kuitenkin todettiin, että satakuntalaiset kansanedustajat osaavat pelata samaan maaliin.
– Tämä joukkue on saanut hyviä tuloksia aikaan, SDP:n Krista Kiuru tunnusti.
K
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskela: Suomen on käytettävä hyväkseen EU:n rahoitusmekanismit liikenneverkon kunnostamiseksi

Perussuomalaiset hirmuisessa nosteessa Satakunnassa – kannatusluvut yli kolmenkympin, lehti kirjoittaa valtavasta jytkystä, SDP rommaa

Koskela: Satakunnasta Nato-maakunta

Ministeri Lulu Ranne ei tingi väyläinfrasta ja liikenneturvallisuudesta – korostaa silti tiukkaa talouskuria julkisella sektorilla
Liikenneturvallisuuden parantaminen ja koko Suomen tieverkon kunnon vahvistaminen on ministeri Lulu Ranteelle keskeinen tehtävä. Helsingin Sanomien laajassa haastattelussa Ranne kertoo samalla oman ministeriönsä sisäisistä säästöistä ja vaatii tiukempaa talouskuria koko julkisella sektorilla. Ranne kuvailee omaa toimintaansa lean-ajattelumalliksi, eli optimoinniksi jossa turhat rönsyt karsitaan pois.

Lulu Ranteen kolumni: Perussuomalainen liikennepolitiikka näkyy Suomen teillä
Teiden kunto on koko Suomelle tärkeä ja lähes kaikkia puhuttava asia. Tiestön korjausvelka on ollut kasvussa liki 20 vuotta, eikä tässä taloustilanteessa näytä siltä, että huonokuntoisiin teihin saataisiin ylimääräisiä miljardeja edes sen puolittamiseen. Suuntaa on kuitenkin muutettu perussuomalaisella liikennepolitiikalla, kun teihin on satsattu selvästi aikaisempia hallituksia enemmän, kirjoittaa perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Perussuomalaiset: Ilmastoideologia ei saa ohjata liikennepolitiikkaa – etusijalle huoltovarmuus, sotilaallinen liikkuvuus ja yritysten kilpailukyky
Perussuomalaiset korostaa nykyisen hallituksen olevan Suomen historian autoilijamyönteisin hallitus. Se on tehnyt lukuisia autoilun kustannuksia vähentäviä päätöksiä aina polttoaine- ja ajoneuvoveron kevennyksistä jakeluvelvoitteen tason laskemiseen. Autoilijoiden aseman parantaminen on ollut kauan perustavanlaatuinen osa perussuomalaista politiikkaa.
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












