Suomen Yrittäjät kiittelevät hallitusohjelmaa – ”sääntelyn järkeistäminen saadaan käyntiin”

27.05.2015 |16:37

Suomen Yrittäjien mukaan tänään julkaistu hallitusohjelma sisältää aineksia Suomen uudistamiseen, yrittäjyyteen ja työllistämisen vahvistamiseen.

– Julkisen talouden sopeutus on mittaluokaltaan riittävä ja luo uskoa investoinneille, koska verotuksen kiristämiselle pannaan nyt stoppi. Työmarkkinalinjaukset palauttavat Suomen kilpailukyvyn ja vahvistavat työllisyyttä, kertoo järjestön puheenjohtaja Jyrki Mäkynen tiedotteessaan.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus puolestaan toteaa, että hallitusohjelmassa on työmarkkinoiden uudistamista koskevia linjauksia, jotka toteutuessaan palauttaisivat Suomen kustannuskilpailukyvyn ja parantaisivat olennaisesti työllisyyttä.

– Keskeisessä asemassa tässä on paikallisen sopimisen lisääminen ja työllistämiskynnyksen madaltaminen, Järventaus toteaa.

Positiivista on Järventauksen mukaan myös se, että hallitusohjelman pohjalta saadaan sääntelyn järkeistäminen käyntiin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi