eturyhmät

Junnila toppuuttelee ”sakset seis” -vaatimuksia pahenevassa taloustilanteessa: ”Ennemmin pitäisi siirtyä saksista raivaussahaan

Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mielestä on harhaista huudella mielenosoituksellisesti "sakset seis", kun maailmantalous on tällaisessa asennossa ja sen vaikutukset Suomeen merkittäviä.

21.04.2026 |15:48

Jani Mäkelä: Onko julkisen talouden säästöjen vastustajille tärkeämpää vaalirahoittajien ja eturyhmien etu kuin tavallisen suomalaisen etu?

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä muistuttaa, että edellinen Sanna Marinin hallitus syöksi Suomen velkakierteeseen. – Siitä on jäänyt paljon korjattavaa tälle ja myös tuleville hallituksille, ei vähiten tehottoman ja alirahoitetun soten vuoksi.

26.08.2025 |15:28

Perussuomalainen Nuoriso: Suomessa on liikaa suomenruotsalaisia eturyhmäpoliitikkoja

Perussuomalainen Nuoriso on noteerannut RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutzin esittämän huolen siitä, että Suomessa olisi liikaa "rasisteja". - Haluamme vastata tähän lausuntoon nostamalla esiin toisen Suomea koskettavan ongelman. Suomessa on nimittäin huomattavasti sellaisia suomenruotsalaisia poliitikoita, jotka edistävät ruotsin- ja suomenkielisten välistä segregaatiota ja häikäilemättömästi edistävät oman sosioekonomisesti etuoikeutetun väestö- ja kieliryhmänsä etuja muiden väestöryhmien kustannuksella.

16.06.2025 |09:18

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää