henkilöllisyyden selvittäminen

USU: Suomesta poistettu tänä vuonna jo 1374 ulkomaalaista

Poliisi on poistanut Suomesta tämän vuoden tammi-kesäkuussa 1 374 ulkomaalaista. Määrä on 32 prosenttia enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Maastapoistettujen määrän kasvu tänä vuonna johtuu siitä, että poliisi on tehostanut ulkomaalaisvalvontaansa, mikä on samalla yksi hallituksen tavoitteista.

31.07.2025 |10:35

Kahdessa kuukaudessa kansalaisuus 12 000 Euroopan ulkopuolelta maahan muuttaneelle – väestö muuttuu edelleen, mutta Ruotsin porvarihallitus on päättänyt korjata edeltäjiensä virheet

Ruotsissa asuu kaksi miljoonaa ulkomailla syntynyttä henkilöä. Vuodesta 2015 oleskelulupia on myönnetty miljoona ja laittomasti maassa oleskelee arviolta 100 000–300 000 henkilöä. Nopea väestönmuutos nähdään nyt ongelmalliseksi ja porvarihallitus tekee parhaansa menneisyyden virheiden korjaamiseksi.

04.04.2025 |17:14

Uusimmat

Viikon suosituimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää