maahanmuutto

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten rikostaso henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa kaksinkertainen suomalaistaustaisiin verrattuna

Ulkomaalaistaustaisten rikostaso henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa on noin kaksinkertainen suomalaistaustaisiin verrattuna, selviää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta Rikollisuustilanne 2025 -katsauksesta.

29.10.2026 |13:05

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista

Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

28.10.2026 |15:20

5. luetuin

Lupa- ja valvontavirasto: Hoitohenkilökunta kuvannut asiakkaita luvatta

Lupa- ja valvontavirasto on saanut tänä vuonna useita ilmoituksia tapauksista, joissa sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ovat kuvanneet asiakkaita luvatta hoitotoimien yhteydessä. Kuvia ja videoita on myös jaettu muiden nähtäville. Viraston mukaan toiminta loukkaa asiakkaiden yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta.

27.10.2026 |16:55

Vantaa tuputtaa valtuutetuille antirasismikoulutusta – perussuomalaiset eivät vastaa provokaatioon

Vantaan kaupunki tarjoaa kaupunginvaltuustolle ensi vuonna antirasismi- ja yhdenvertaisuuskoulutusta. Perussuomalaiset eivät aio siihen osallistua, koska koulutuksen tarkoitus on vaimentaa asiallista maahanmuuttokritiikkiä.

27.10.2026 |15:30

Seppänen tyrmää Hesarin taksiselvityksen poliittisen silottelun: ”Pitäisi puhua myös maahanmuutosta”

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen ihmettelee Hesarin halua syyttää pelkästään Bernerin taksiuudistusta taksikuskien tekemistä seksuaalirikoksista. Seppänen nostaa esiin tekijöiden maahanmuuttajataustan ja perää suoraa puhetta turvallisuusongelmista. Hän muistuttaa perussuomalaisten jo kiristäneen alan toimintavaatimuksia matkustajien turvaamiseksi.

27.10.2026 |09:02

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa

Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.

26.10.2026 |11:20

Vantaan väestö vaihtuu eurooppalaisittain harvinaisen kovaa vauhtia – talous velkaantuu

Vantaan ulkomaalaistaustaisten osuus on noussut noin 30 prosenttiin muutamassa vuosikymmenessä. Kaupungin vuoden 2025 tulos oli 79,7 miljoonaa euroa alijäämäinen, ja velka kaksinkertaistuu kolmessa vuodessa. Kantasuomalaiset ovat jo äänestäneet jaloillaan.

23.10.2026 |13:12

Toimitus suosittelee

Perussuomalaiset esittää 690 miljoonan jättileikkausta maahanmuuttajien sosiaaliturvaan ja kotouttamiseen – lakkauttaisi pakolaiskiintiön

Jatkossa veronmaksajien tehtävä ei ole enää rahoittaa nykymuotoista aikuisia ihmisiä paapovaa, heikosti vaikuttavaa kotouttamistoimintaa. Perussuomalaiset katsoo, että maahanmuuttajan tulee itse huolehtia kielitaidostaan ja sopeutumisestaan.

22.10.2026 |13:50

Kymmenen vuotta Suomessa ja edelleen tulkki mukana – onko tämä onnistunutta kotoutumista?

Kotoutumiskoulutuksessa työskentelevän opettajan mukaan osa kotoutuksen opiskelijoista jää kiertämään koulutuksesta toiseen ilman, että kielitaito tai valmiudet työelämään kehittyvät riittävästi. Jos sama ihminen palaa vuodesta toiseen kotoutumisjärjestelmän lähtöruutuun, opettajan mielestä on kysyttävä, miksi järjestelmä ei toimi.

21.10.2026 |15:00

Viikon 43/2026 luetuin

Rantanen haluaa täyspysäytyksen maahanmuuttoon: ”Painetaan jarrua kunnolla!”

Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

21.10.2026 |13:39

Kokoomus juoksee maahanmuuttolinjauksillaan perussuomalaisten perässä – Tynkkynen: ”Kipeää heillä ottaa”

Kokoomus näyttää löytäneen maahanmuuttopolitiikasta uuden vaihteen sopivasti juuri ennen eduskuntavaaleja. Puolue vakuuttaa linjansa olevan vanha ja tuttu, vaikka se nostaa nyt näyttävästi esiin tavoitteita, joita perussuomalaiset on ajanut jo pitkään.

20.10.2026 |18:50

Vihreät nuoret poliitikot esittävät ilmaista rahaa maahanmuuttajille – Koponen: ”Se tie on nähty jo, ja tulokset ovat huolestuttavia”

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen tyrmää vihreiden nuorten poliitikkojen esittämän ajatuksen perustulokokeilusta maahanmuuttajataustaisille Suomessa asuville. Koposen mukaan ajatus vastikkeettomasta rahasta ei-kansalaisille on talouden kannalta kestämätön ja yhteiskunnallisesti tuhoisa.

20.10.2026 |11:11

Tynkkynen: ”Kun maahanmuutosta haetaan sokeasti ratkaisuja hoitajapulaan, niin jälki on tätä”

Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee maahanmuuton käyttämistä hoitajapulan ratkaisukeinona. Hänen mukaansa ratkaisuja pitäisi etsiä ensisijaisesti EU-maiden sisältä. Tynkkynen vaatii myös tiukempaa seulaa Eurooppaan suuntautuvaan maahanmuuttoon.

20.10.2026 |10:27

Vigelius vaatii tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa – nostaa esiin sosiaaliturvan ja vankilakulut

Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen toinen varapuheenjohtaja Joakim Vigelius katsoo, että maahanmuuton kustannukset näkyvät sosiaaliturvamenoissa, rikollisuudessa ja julkisten palvelujen kuormituksessa. Hän vaatii tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa.

19.10.2026 |13:43

Purra Ranskan tuhoisista mellakoista: ”Kehitysmaalaiset taustat ja islamistiset vaikutteet näkyvät”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra painottaa, ettei Ranskan mellakoissa ole kyse koululaisten tai perinteisten ranskalaisten protestista, vaan eräiden ryhmien systemaattisesta hyökkäyksestä yhteiskuntaa vastaan.

19.10.2026 |10:34

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista

Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

16.10.2026 |17:11

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”

Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

16.10.2026 |13:31

Grönroos: Vieraskielisiä Suomessa kohta jo 700 000 – Vantaa voi olla pian enemmistöltään maahanmuuttajataustainen

Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja, perussuomalaisten 3. Varapuheenjohtaja Simo Grönroos käsitteli maahanmuuton määrää sekä sen taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia Helsingissä keskiviikkona. Grönroos nosti esiin vieraskielisen väestön nopean kasvun, maahanmuuttajien heikon työllisyyden, korkeat toimeentulotukiosuudet sekä koulujen turvallisuuden heikkenemisen. Grönroosin mukaan pääkaupunkiseudun väestönmuutos on jo Euroopan suurinta.

16.10.2026 |10:10

Väestönmuutos pääkaupunkiseudulla jo häkellyttävän raju – Purra varoittaa maahanmuuton seurauksista

Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kiinnittää huomiota Helsingin Sanomien julkaisemiin tietoihin, joiden mukaan jo yhdeksällä asuinalueella pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaiset muodostavat enemmistön. Purra kuvaa väestönmuutosta häkellyttävän rajuksi ja varoittaa sen taloudellisista ja yhteiskunnallisista seurauksista.

15.10.2026 |12:57

Tavio ehdottaa Suomeen maahanmuuttojarrua: ”Pitäisi olla yläraja”

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion mukaan Suomeen tarvitaan maahanmuutolle lakiin kirjattu yläraja. Hän ehdottaa rajaksi 0,1 prosenttia väestöstä eli nykyisellä väestömäärällä noin 5 600 henkilöä vuodessa.  

14.10.2026 |12:05

Purra: Islamismin vastustamisen on näyttäydyttävä vaalituloksessa: ”Silmien sulkeminen ei enää onnistu”

Valtiovarainministeri Riikka Purra avaa somekanavillaan pitkään esittämiään näkemyksiä islamin ongelmista, erityisesti sen naisvaikutuksista ja länsimaisen tasa-arvokäsityksen vastaisista tavoista. Hän varoittaa islamismin uhkaavan eurooppalaisia yhteiskuntia, koska vastaanottava väestö ja poliittiset eliitit ovat olleet liian pelokkaita ja hyväuskoisia. Poliittinen ilmapiiri on kuitenkin jo muutoksessa.

12.10.2026 |11:00

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista

Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

10.10.2026 |15:24

Opposition pessimismi on vain heidän oma maailmankuvansa – Rintamäki: ”Suomeen virtaa investointeja ja työllisyys on nousussa”

Vasemmisto jatkaa jo neljättä vuotta pessimistisen maailmankuvansa jakamista, vaikka se ei voisi olla kauempana totuudesta. Työllisyys ja kotitalouksien ostovoima kasvaa jatkuvasti hallituksen johdonmukaisen politiikan ja työn tuloksena.

09.10.2026 |11:00

Riikka Purra varoittaa Suomea Ranskan kaksoiskatastrofista: Finanssikriisi ja epäonnistuneen massamaahanmuuton seuraukset

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa Facebook-päivityksessään Suomea Ranskan kaltaisesta kaksoiskatastrofista. Hänen mukaansa Ranskan talousvaikeudet ja yhteiskunnalliset jännitteet voivat kärjistyä yhtä aikaa.

02.10.2026 |19:10

Rantanen vaatii EU:lta uskottavia seuraamuksia palautuksista kieltäytyville maille: ”Tarvitsemme määrätietoisia toimia”

EU:n sisäministerit keskustelivat eilen torstaina Luxemburgissa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja laittomasti maassa oleskelevien palautuksista. Esillä olivat myös yhteistyö kolmansien maiden kanssa ja muuttoliikkeen ennakointi. Suomea kokouksessa edusti sisäministeri Mari Rantanen.

02.10.2026 |18:11

Perussuomalaiset hallituksessa – työperäiseen hyväksikäyttöön tuli järeämmät sanktiot

Oikeusministeri Leena Meren johdolla valmistellut työperäistä hyväksikäyttöä torjuvat lakimuutokset tulivat voimaan 1. lokakuuta. Uusilla säännöksillä pyritään puuttumaan muun muassa alipalkkaukseen, kynnysrahoihin ja kohtuuttomiin työehtoihin.

02.10.2026 |17:28

Grönroos varoittaa Espoon koulujen tilanteesta: ”Vakavassa syöksykierteessä”

Espoon koulujen turvallisuustilanne on espoolaisen kaupunginvaltuutetun ja Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroosin mukaan vakava. Grönroos nostaa ongelmien taustalla esiin muun muassa maahanmuuton kasvun ja suomalaisen koulujärjestelmän viime vuosien muutokset.

01.10.2026 |12:03

Maahanmuuttajien työttömyys paisuu Helsingissä – silti vihreiden Soininvaara ja elinkeinoelämä vaativat lisää väkeä ulkomailta

Helsingin työttömyyden kasvusta lähes kaksi kolmasosaa tuli elokuussa vieraskielisistä. Silti lähes kaikki Helsingin valtapuolueet hokevat, että työperäinen maahanmuutto on Suomelle välttämättömyys. Valtamedia tuskin koskaan kysyy, mihin tehtäviin uudet tulijat työllistyisivät, kun edellisetkään eivät ole kiinni työn syrjässä.

29.09.2026 |17:20

Huhtasaari: Saksassa äänestetään lompakolla – kallis energia ja maahanmuutto ajavat hakemaan vaihtoehtoja

Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari arvioi Ylen A-Talkissa, että Saksan AfD:n nousun taustalla ovat erityisesti maahanmuutto, kallis energia ja vihreän siirtymän kustannukset. Hänen mukaansa ihmiset etsivät vaihtoehtoa, kun elinkustannukset nousevat ja tulevaisuudennäkymät heikkenevät.

25.09.2026 |11:45

Poliisijohtaja Sanna Heikinheimo: Maahanmuuttajaväestön kasvu muuttaa poliisin arkea – ”Se tekee rikostutkinnasta haastavampaa”

Maahanmuuttajaväestön monimuotoistuminen ja ulkomaalaistaustaisten määrän kasvu heijastuvat yhä voimakkaammin poliisin toimintaan Suomessa. Poliisihallituksen poliisijohtaja Sanna Heikinheimo kertoo, että muutos näkyy niin palvelutarpeissa, rikollisuuden kuvan muuttumisessa kuin ulkomaalaisvalvonnassakin. Viime vuonna jo yli neljäsosa törkeistä huumausainerikoksista epäillyistä oli ulkomaan kansalaisia.

24.09.2026 |16:27

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi