Saara-Sofia Sirén

Jani Mäkelä Suomen ilmastotavoitteista A-Talkissa: ”On vaarallista lähteä tekemään miljardihintaisia poliittisia päätöksiä arvailujen perusteella”

Suomen pitäisi ainakin teoriassa olla hiilineutraali vuonna 2035. Tavoite saattaa jäädä haaveeksi ja poliittiset realiteetit otetaan huomioon yhä paremmin myös Euroopan unionissa. A-Talkissa keskustelun aiheena olivat Suomen keinot saavuttaa haasteellisiksi osoittautuneet ilmastotavoitteet.

07.11.2025 |10:30

Purra: Paikallinen sopiminen helpottaa seuraavan työntekijän palkkaamista

Oppositio tivasi eduskunnan kyselytunnilla jankuttamiseen asti ammatillisen koulutuksen melko marginaalisista säästöistä. Sen sijaan hallituksen kädenojennus ammatissa jo toimiville - paikallinen sopiminen - jäi vähemmälle huomiolle.

13.09.2024 |09:34

Kansanedustaja Sara Seppänen: Ympäristölainsäädäntö on Suomessa kunnossa, valvontaan tarvitaan lisää resursseja

Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen kuvaa Suomussalmella tapahtunutta jokihelmisimpukoille tuhoa aiheuttanutta ympäristövahinkoa järkyttäväksi. Seppänen näkee kuitenkin, että Suomessa lainsäädäntö sinänsä on kunnossa.

27.08.2024 |13:29

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää