Talouskasvu

Purra: Pankkien kilpailukykyä vahvistettava vakaudesta tinkimättä

Suomi kannattaa EU:n pankkisektorin kilpailukyvyn parantamista ja sääntelyn keventämistä. Valtiovarainministeri Riikka Purra korostaa, ettei uudistuksilla saa vaarantaa pankkien vakavaraisuutta tai rahoitusvakautta.

09.10.2026 |18:47

Vientiyritysten usko kasvuun vahvistui – 52 prosenttia odottaa viennin kasvavan

Suomalaisten vientiyritysten näkymät ovat vahvistuneet vuodessa. EK:n tuoreen Vientibarometrin mukaan 52 prosenttia kansainvälistä kauppaa käyvistä yrityksistä odottaa viennin kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana. Vuosi sitten osuus oli 47 prosenttia.

09.10.2026 |15:06

Vienti vetää niin että heikkopäistä hirvittää – Yhdysvallat on nyt Suomen suurin vientimaa

Tullin ennakkotilaston mukaan Suomen elokuun tavaraviennin arvo oli 6,3 miljardia euroa. Elokuun vienti kasvoi 21,8 prosenttia ja tammi–elokuun yhteenlaskettu vienti 11,5 prosenttia vuoden 2025 vastaaviin ajanjaksoihin verrattuna. Yhdysvallat ohitti Ruotsin Suomen suurimpana vientimaana.

09.10.2026 |14:08

Opposition pessimismi on vain heidän oma maailmankuvansa – Rintamäki: ”Suomeen virtaa investointeja ja työllisyys on nousussa”

Vasemmisto jatkaa jo neljättä vuotta pessimistisen maailmankuvansa jakamista, vaikka se ei voisi olla kauempana totuudesta. Työllisyys ja kotitalouksien ostovoima kasvaa jatkuvasti hallituksen johdonmukaisen politiikan ja työn tuloksena.

09.10.2026 |11:00

Palkansaajan ostovoima kohenee – ”Oppositio haluaa murjoa kansan veromoukareillaan”

Hallituksen politiikka näkyy kohentuneena ostovoimana, ja tehdyt toimet ovat vieneet Suomen kasvun tielle ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Hallitus on vaikeasta talouden tilanteesta huolimatta onnistunut tekemään myös lukuisia veronalennuksia erityisesti pieni- ja keskituloisille palkansaajille.

01.10.2026 |17:45

Reijonen vaihtaisi kehitysavun nimen: ”Tulokseton rahanpolttolaitos kuvaa toimintaa paremmin”

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen ehdottaa kehitysavun nimen muuttamista. Hänen mielestään kehitysapua kuvaa paremmin termi "tulokseton rahanpolttolaitos".

30.09.2026 |09:11

”Aivan käsittämätöntä” – Jani Mäkelä arvosteli opposition talouspuheita ja vaati pakitusta ilmastotoimista

Eduskunnan budjettikeskustelusta muodostui odotetusti kiivas sanasota. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä syytti SDP:tä ja vihreitä pelkästä valituksesta sekä vaati hallitusta luopumaan etupainotteisista ilmastotoimista taloudellisten realiteettien nimissä.

22.09.2026 |17:47

Junnila: Maahanmuutto selittää suuren osan työttömyyden kasvusta – näkyvä Lindtmanin peukalonjälki

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan Suomessa syntyneiden työttömyysaste on nyt 7,8 prosenttia eli käytännössä samalla tasolla kuin viisi vuotta sitten. Ulkomailla syntyneiden työttömyysaste on sen sijaan 19,3 prosenttia. Peräti 45 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy ulkomailla syntyneillä. Perussuomalaisten kansanedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnilan mukaan luvut asettavat viime vuosien työttömyyskehityksen aivan toiseen valoon.

22.09.2026 |16:42

Suomen taloudessa näkyy nyt valonpilkahduksia – Strandman: Velkajarrusta ei saa luopua

Suomen taloudesta kuuluu pitkästä aikaa myös hyviä uutisia. Alkuvuoden talouskehitys on ollut odotettua vahvempaa, ja valtiovarainministeriön syksyn ennusteen mukaan Suomen BKT kasvaa tänä vuonna 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,8 prosenttia. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää myönteistä kehitystä tärkeänä viestinä suomalaisille yrityksille, työntekijöille ja kotitalouksille.

22.09.2026 |14:31

Vigelius: Kaasua kasvulle, jarrua menoille – se on ainoa kestävä tie Suomen taloudelle

Eduskunta käsitteli tiistain lähetekeskustelussa hallituksen esitystä valtion talousarvioksi vuodelle 2027. Perussuomalaisten kansanedustaja ja toinen varapuheenjohtaja Joakim Vigelius lainasi perussuomalaisten ryhmäpuheessa kansalliskirjailija Aleksis Kiven aatosta, verraten sitä opposition ilmapiiriin.

22.09.2026 |13:20

Koponen esittää 8 miljardin säästöpakettia toissijaisista menoista: ”Pieni näpertely ei riitä”

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa ja vapaaehtoista kehitysapua. Koponen pitää erittäin tärkeänä, että seuraavalla vaalikaudella sopeutetaan toissijaisia menoja mahdollisimman paljon, jotta suomalaisiin kohdistuvat leikkaukset voidaan minimoida eikä talouskasvua tapeta veronkorotuksilla.

17.09.2026 |11:11

Puisto: Pk-yritysten näkymät ovat vahvistuneet – investointihalukkuus vielä maltillista

Perussuomalaisen elinkeinoministeri Sakari Puiston mukaan Suomen pk-yritysten suhdannenäkymä on kääntynyt kokonaisuutena myönteiseen suuntaan. Erityisesti teollisuudesta tulee vahvoja kasvusignaaleja. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan ole vielä päässeet mukaan kasvuun.

17.09.2026 |09:09

Ministeri Puisto iloitsee Suomen huimasta vientikysynnästä: ”Potentiaali on paljon nykyistä korkeammalla”

Kasvuluvuissa on ollut positiivista virettä jo hyvän aikaa, ja monilla aloilla vientimarkkinoilla Suomelle on kovaa kysyntää. Kasvun tuleva suuruusluokka riippuu siitä, kuinka hyvin Suomi saa valjastettua kaiken tämän potentiaalin käyttöön, perussuomalainen elinkeinoministeri Sakari Puisto toteaa.

15.09.2026 |18:17

Suomen Pankki nosti kasvuennustetta – Purra täräytti sen kunniaksi vihermehut

Suomen talouskasvu jatkuu Suomen Pankin mukaan aiemmin arvioitua vahvempana. Vienti ja investoinnit ovat vauhdittaneet kasvua, ja tuore ennuste tukee hallituksen arviota talouden käänteestä parempaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra juhlisti myönteisiä talousuutisia vihermehuvideolla.

15.09.2026 |14:16

Mäkelä: Kasvua ei synny sosialistien himoverotuksella, vaan työllä ja yrittämisellä

Eduskunnan syyskauden ensimmäisellä kyselytunnilla kansanedustajat keskustelivat muun muassa kauden viimeisen budjettiriihen asioista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä korosti puheenvuorossaan perussuomalaisten painottaneen aina, että Suomi menestyy ja kasvaa työnteolla ja yrittämisellä.

03.09.2026 |17:18

Koulutustason lasku uhkaa Suomen kasvua – Strandman: Ratkaisu alkaa peruskoulusta

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman on huolestunut tämänhetkisistä tiedoista suomalaisten nuorten aikuisten koulutustason laskusta. Asiantuntijoiden mukaan kehitys uhkaa myös Suomen talouskasvua.

03.09.2026 |09:08

Hallitus vauhdittaa talouskasvua veronalennuksilla – puolustukseen ja liikenteeseen lisärahaa, leikkauksia hallintoon

Hallitus on päättänyt vuoden 2027 talousarvioesityksestä. Esitys keventää työn ja yrittämisen verotusta, pitää kiinni aiemmista säästöistä ja suuntaa lisärahaa puolustukseen sekä liikenneinfraan. Tavoitteena on vauhdittaa talouskasvua ja työllisyyttä.

01.09.2026 |20:43

Hallitus koolle viimeiseen budjettiriiheen – Purra ei odota menoyllätyksiä

Hallitus kokoontuu tänään viimeiseen budjettiriiheensä päättämään ensi vuoden budjetista. Valtiovarainministeri Riikka Purra korosti aamulla riihen tiedotustilaisuudessa, että julkisen talouden tila säilyy haastavana, vaikka paljon positiivista onkin jo nähtävissä. Sekä Purra että pääministeri Petteri Orpo odottavat työllisyyden lähtevän vahvistumaan syksyn myötä.

01.09.2026 |10:39

Purra: Vasemmistopuolueet pelaavat Suomen taloudella venäläistä rulettia

Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa tuoreessa kolumnissaan, että SDP:n ja vasemmistoliiton ensi kaudelle suunnittelemat, jopa yhdeksän miljardin euron veronkiristykset olisivat tuhoisia juuri nyt elpyvälle Suomen taloudelle. Hän korostaa, että vaikka suurten vientiyritysten tilanteen paraneminen onkin hyvä asia, jatkossa on tärkeää että kasvu tarttuu myös pieniin yrityksiin.

31.08.2026 |12:04

Talouskasvu jatkuu – BKT nousi 0,4 prosenttia, vienti vetää

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan kansantalous pysyi kasvu-uralla myös huhti–kesäkuussa. Bruttokansantuotteen volyymi nousi 0,4 prosenttia tammi–maaliskuun tasolta. Kysyntää kasvattivat pääasiassa viennin sekä yksityisten investointien kasvu. Kansantaloudessa tuotettu arvonlisäys kasvoi laajalti teollisuuden toimialoilla.

28.08.2026 |10:11

Talous kasvaa kovinta vauhtia kymmeneen vuoteen – säästöjä on silti jatkettava

Suomen talous nousee nyt Euroopan kärjessä ja teollisuustuotanto on jo ylittänyt vuoden 2008 huipun. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää hallituksen onnistunutta linjaa, mutta muistuttaa, että julkinen talous vaatii yhä kovia säästöjä seuraavallakin kaudella.

25.08.2026 |16:15

Garedew: Uusi opintoseteli avoimiin korkeakoulututkintoihin on panostus nuorten hyvinvointiin ja Suomen talouskasvuun

Elokuun alusta astui voimaan maksuton opintoseteli avoimiin korkeakouluopintoihin alle 29-vuotiaille ilman jatko-opiskelupaikkaa jääneille nuorille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew pitää kokeilua erittäin tärkeänä sekä nuorten hyvinvoinnille että Suomen osaamistason nousulle ja talouskasvulle.

25.08.2026 |09:01

Ministeri Lulu Ranne: Autoilun on Suomessa säilyttävä kohtuuhintaisena – ”Sinivalkoista siirtymää ja sisua”

Suomalaisten kykyä ja halua nousta karuista olosuhteista menestykseen, puolustaa kotimaataan kaikissa tilanteissa sekä ratkaista ongelmia sisulla ja insinööriotteella voidaan hyvinkin kutsua Suomi-ilmiöksi, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kirjoittaa. Ministeri muistuttaa että kumipyöräliikenne on Suomen moottori, ja siksi autojen on liikuttava sujuvasti, turvallisesti ja kohtuuhintaisesti myös jatkossa.

24.08.2026 |15:05

Puisto: Suomella hyvät eväät pitkään ja vahvistuvaan kasvuun

Tuoreet kasvuluvut kertovat hyvästä vireestä. Perussuomalainen elinkeinoministeri Sakari Puisto näkee niin vahvuuksia kuin kehittämiskohteitakin Suomen talouskasvun kirittämiseksi.

21.08.2026 |09:11

SDP lupaa veronkiristyksiä ja aikoo palauttaa rahat järjestörälssille

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa valmis perumaan useita Orpon hallituksen talouspäätöksiä. Konkreettisia menoleikkauksia SDP ei ole edelleenkään löytänyt.

15.08.2026 |10:15

Talouden käänne on alkanut – Purra: ”Nyt näyttää todella hyvältä!”

Taloussanomat ja Yle ovat jälleen julkaisseet uutisia talousluvuista, jotka osoittavat kauan kaivatun talouskasvun toden teolla alkaneen Suomessa. - Joka viikko tulee erinomaisia uutisia Suomen taloudesta, kirjoittaa perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra tyytyväisenä Facebookissa.

10.08.2026 |14:40

Yhteisöveron lasku ei mene hukkaan – se jää yritykseen investoinneiksi ja palkkoihin

Valtiovarainministeriö ehdottaa budjettiesityksessään yhteisöverokannan laskua 20 prosentista 18 prosenttiin. Muutos vahvistaa Suomen houkuttelevuutta investoinneille, yrittäjyydelle ja työllistämiselle. Opposition vaatimus perua yhteisöveron alennus jarruttaisi investointeja ja työpaikkoja, joita Suomi kipeästi tarvitsee.

08.08.2026 |10:05

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa

Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

07.08.2026 |15:01

Verotuotot kasvussa – samalla veronkevennykset tukevat taloutta ja ostovoimaa

Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoo, että valtion verotuotot ovat kasvussa. Samaan aikaan ensi vuodelle on tulossa tärkeitä veronkevennyksiä, etenkin keskituloisille palkansaajille ja yrityksille.

04.08.2026 |13:47

Purra: Kaasua kasvulle, jarrua menoille – tätä linjaa tarvitaan yhä lisää

Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että käynnistynyt talouskasvu helpottaa budjettityötä, mutta julkisen talouden krooninen heikkous vaatii määrätietoisia säästöjä myös ensi kaudella. Opposition kirjavasta kritiikistä huolimatta Purra muistuttaa, että kaikki oleelliset arvioijat, kuten luottoluokittajat ja Euroopan komissio katsovat hallituksen tekevän oikeita toimia.

04.08.2026 |09:47

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi