Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi muistutti perjantaina eduskunnassa, että EU-elvytys ei suinkaan edellytä eikä vaadi kaikkien jäsenmaiden yhteistä velkaa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi muistutti perjantaina eduskunnassa, että EU-elvytys ei suinkaan edellytä eikä vaadi kaikkien jäsenmaiden yhteistä velkaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Keskusta on suorittanut takinkäännön ja sanojen syömisen maailmanennätyksen, sillä aiemmin yhteistä EU-velkaa ja liittovaltiokehitystä vastustanut puolue haluaakin nyt viedä Suomen velkavankeuteen vuosikymmenien ajaksi sekä osaksi liittovaltiota . – Keskusta voi samaan aikaan kannattaa yhteistä velkaa ja niin sanotusti vastustaa liittovaltiota, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmettelee kepun nykylinjaa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Sosialidemokraattinen puolue asetti viime eduskuntavaaleissa yhdeksi EU-tavoitteistaan, että ”ylläpidetään periaatetta, että jokainen jäsenmaa on vastuussa omista veloistaan”. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ihmettelee, miksi pääministeripuolue SDP ei noudata oman ohjelmansa tavoitetta vaan kannattaa EU:n ensimmäisen yhteisvelan hyväksymistä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ihmettelee sitä, että käynnissä olevasta Suomen itsenäisyyden luovuttamisesta Euroopan unionille elpymispaketin kautta on käyty vain pintapuolista keskustelua ja keskustelu on keskittynyt koronapandemiaan sekä talouteen. Lue lisää >